Terveyserot ja terveyskeskusmaksu

Myöhästyin, pahus. Piti lisäämäni terveyslautakunnan esityslistaan muutosesitys, mutta puheenjohtaja Jouko Malinen oli jo ehtinyt edelleni. Meille vihreille lautakunnan jäsenille, Tuuli Kousalle ja minulle, jäi osaksi kannattaa esitystä.

Kyse oli selvityksestä terveyskeskusmaksun perimisestä luopumisesta. Anteeksi koukeroinen byrokraattikieli, mutta näin se listassa luki. Selkosuomeksi: Kaupunginhallituksen pyynnöstä Terveyskeskus oli selvittänyt, mitä seuraisi siitä, että terveysaseman vastaanotolle menevät helsinkiläiset eivät joutuisikaan maksamaan siitä lystistä. Terveysasemakäynnit olivat ilmaisia muistaakseni lamavuoteen 1993, jolloin ne otettiin käyttöön yhtenä konstina saada edes vähän rahaa kaupungin kassakirstuun.

Selvitys oli siitä hupaisaa luettavaa, etä siinä perusteltiin varsin monipuolisesti, kuinka terveyskeskusmaksu ei oikeastaan tuo paljonkaan rahaa kaupungille, kuinka se lisää byrokratiaa ja perintäkuluja ja kuinka siitä voitaisiin yhtä hyvin luopua - mutta kuitenkin lopuksi esitettiin, että maksusta ei luovuttaisikaan.

Terveyslautakunta nyt joka tapauksessa päätti äänin 6-3 ( me muut - kok) esittää terveyskeskusmaksusta luopumista.

Tuskin maksuttomuudesta sinänsä kovin ihmeellistä seuraisi. Pidän kuitenkin maksun poistamista tärkeänä signaalina. Yhteiskuntaluokkien väliset terveyserot ovat Helsingissä jo revenneet hälyttävän suuriksi. Kun me vakinaisessa työsuhteessa olevat keskiluokkaiset emme edes välitä muistaa terveyskeskusmaksun suuruutta, sama summa voi köyhimmillä nousta ratkaisevaksi esteeksi hoitoon hakeutumiselle. Ne köyhimmät ovat pitkäaikaistyöttömiä ja eläkeläisiä, jotka muutenkin joutuvat valitsemaan päivän aterian ja bussilipun välillä.

Odotamme nyt, seuraavatko Espoo ja Vantaa perässä.

Uusia aseita lumisotaan?

Lumi puhuttaa. Lumi myös tulee Helsingille kalliiksi ja vaikeuttaa kaupunkilaisten elämää. Kolme peräkkäistä lumitalvea ovat muistuttaneet meitä siitä, että ilmastonmuutoksesta huolimatta – tai kenties juuri sen vuoksi – lumi on yhä osa pohjoisen talvea.

Toistuvien lumikaaosten syyksi ei riitä se, että lunta tulee paljon. On tullut ennenkin. Kaupunkirakenne on varmasti muuttunut niin, että lumikasoista on enemmän haittaa kuin ennen. Liikenne on ihan varmasti lisääntynyt ja tullut samalla herkemmäksi kaikille häiriöille. Kaupungin ”lumisotaorganisaatio” tekee epäilemättä kaikkensa, jotta lumi pysyisi kurissa. Jotain selvästi täytyisi silti tehdä toisin.

Mieleen tulee kaksi ratkaisua, jotka eivät maksaisi paljon. Ensiksi: Onko kaiken katujen hoidon oltava saman työnjohdon alla? Entäpä jos meillä olisikin erikseen pääteiden raskas kalusto ja pienemmät ja kevyemmät koneet sivukaduille? Jos pienempien teiden kalusto olisi alueellisesti johdettua ja selvästi erillään joukkoliikenneväylien kunnossapidosta, se saataisiin nopeasti liikkeelle, eikä asukkaiden tarvitsisi pelätä joutuvansa lumen saartamiksi.

Toiseksi: Meillä on kansalaisissa ja järjestössä käyttämättömiä voimavaroja, joita voisi hyödyntää. Asukasyhdistykset, urheiluseurat ja muut kotikylänsä tuntevat yhteisöt voisivat osaltaan huolehtia katujen kunnosta, jos ne saisivat kaupungilta avustusta. Kaupunkilaisten hyvinvointi- ja terveyspalvelut eivät riittäisi ilman järjestöjen tekemää työtä, jota kaupunki avustaa vuosittain usealla miljoonalla eurolla. Järjestöille myöntävät tukea myös mm. opetus- ja liikuntalautakunta. Yhtä perusteltua olisi tukea sellaista kaupunkilaisten omaehtoista toimintaa, jolla pidetään yhteinen kaupunkitila siistinä ja kulkukelpoisena.

Nämä kaksi toisiaan tukevaa ratkaisua mahdollistaisivat myös esimerkiksi puistojen nykyistä paremman hoidon kesäisin. Mallia kannattaisi aluksi kokeilla joissakin kaupunginosissa ja ottaa vähitellen käyttöön koko kaupungissa, jos tulokset ovat niin hyviä kuin uskon niiden olevan.

Lähiluonnon puolustaminen ei ole nimbyilyä

Kirjoitin tästä jo pari blogia sitten, kun asia vielä oli vireillä. Palaan aiheeseen nyt, kun kaavamuutos raukesi. Ihan syytön en ole siihen, että kaupunginhallituksen enemmistö ei langennut pitämään lähimetsikön suojelemista nimbyilynä.

Helsingin tärkeimmät vesireitit Keravan- ja Vantaanjoki yhtyvät vähän Tuomarinkylän pohjoispuolella. Jokien länsipuoli on pysynyt viljelysmaisemana, mutta itäpuoli on aikojen mittaan rakennettu varsin viihtyisäksi pientaloalueeksi. Rakentamisen kääntöpuoli on, että täältä, kuten muualtakin Koillis-Helsingistä, vapaat virkistysalueet ja luonnontilaista jollakin tavalla muistuttavat metsät ovat käyneet vähiin.

Juuri tässä jokien yhtymäkohdassa on yksi jokivarren viimeisistä metsiköistä. Vaikka heti vastarannalla on vilkasliikenteisiä teitä, on se saanut säilyä rauhallisena turvapaikkana niin majoja rakentaville pikkupojille kuin päiväuniaan viettäville pöllöille. Tähän metsikköön kaavoittajat iskivät nyt kyntensä. Viheraluetta pienentämällä haluttiin sada tilaa kahdelle uudelle pientalotontille. Virkistysalueesta olisi käytännössä jäänyt jäljelle vain kaistale puita pyörätien vierelle.

Vihreiden aloitteesta kaavamuutos lopulta kuitenkin hylättiin kaupunginhallituksessa. Pöllöt saavat pitää huhuilu- ja päiväunipuunsa. Olemme iloisia ja ylpeitä tästä päätöksestä, joka tunnustaa pientenkin viheralueiden merkityksen esikaupunkialueilla.

Rakentamista perusteltiin Helsingin huutavalla tonttien tarpeella. Juuri tällaisia pientalotontteja tarvittaisiin kipeästi lisää. Viimeisten kaupunkimetsien kaataminen on kuitenkin huono ratkaisu. Pelkästään Helsingin koillisissa kaupunginosissa on runsaasti sellaisia vajaasti rakennettuja tontteja ja vähäarvoisia pusikoita, jotka soveltuisivat hyvin täydennysrakentamiseen. Näiden kohteiden etsimistä tulisikin tehostaa. Unohtaa ei kuitenkaan saa jäljellä olevien lähimetsien kartoittamista ja asianmukaista hoitamista niin, että luonto- ja virkistysarvot otetaan tasapuolisesti huomioon.

Alkavalla viikolla kaupunkisuunnittelulautakunnassa on esitys Kaarelan jääkiekkohallista. Jälleen yksi lähimetsikkö on uhattuna, mutta katsotaan nyt miten tällä kertaa käy.

Terveyslautakunnan mini-guggenheimit

Keskusteltiinpa tänään terveyslautakunnassa pitkään, jopa niistä asioista, jotka jätettiin pöydälle kolmen viikon päästä päätettäviksi. Kenties se johtui siitä, että listalla oli kolme melkoisen epämääräistä asiaa. Kutsuin niitä mielessäni mini-guggenheimeiksi sen vuoksi, että perustelut puolesta tai vastaan olivat epämääräisiä, lopullisia kustannuksia mahdoton ennustaa ja kaiken kaikkiaan oli vaikea päätellä, milloin tulee valmista vai tuleeko ollenkaan.

HUS:n ja pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen sosiaali- ja terveystointen tietojärjestelmä. Huh. Jos vähänkään ymmärtää tietojärjestelmistä, hoksaa että tässä ollaan suurin piirtein kloonaamassa mammuttia. Vaikka nyt ollaan vasta päättämässä siitä, lähdetäänkö yhteistä tarjousprosessia käynnistämään, tuntuu että ollaan suuren epävarmuuden edessä. Olemmeko oppineet Tietoyhteiskunnan virheistä? Ollaanko tekemässä järjestelmää, joka on vanha jo syntyessään, vai uskalletaanko sukeltaa prosessiin, jonka kuluessa järjestelmä vähitellen kehkeytyy? Pöydälle.

Palvelusetelikokouksen vakinaistaminen. Tästä ei taaskaan ota Erkki-setäkään selvää, mihin ongelmiin vielä joudutaan ja mitkä positiiviset asiat toteutuvat. Mitkä ovat hyödyt ja mitkä haitat? Tuoko palveluseteli valinnanvapautta vain maksukykyisille? (Ja onko se sinänsä paha asia?) Jäävätkö vaikeimmin hoidettavat tapaukset kaupungin vastuulle? Lisääkö palveluseteli kaupungin kuluja? Antaako palveluseteli mahdollisuuden myös niille palveluntuottajille, jotka jäisivät kilpailutuksessa jalkoihin? Lisääkö palvelusetelijärjestelmä Terveyskeskuksen kustannustietoisuutta? Hyötyvätkö kaupunkilaiset palvelutarjonnan monimuotoisuudesta? Onko kokeilu vielä kesken, vai voidaanko sen perusteella jo päättää vakinaistamisesta?

Lautakunta päätti äänin 5-3 ottaa palvelusetelin pysyvästi palvelupalettiinsa. Siitä päätetään aikanaan tapaus kerrallaan, mitä kaikkea palvelusetelillä tarjotaan. Vihreiden kaksi ääntä jakautuivat tässä äänestyksessä; itse olen sillä kannalla, että "valmista" kokeilua saataisiin odottaa tuomiopäivään asti, ja muuten hyötyjä on sen verran enemmän kuin haittoja että prosessia kannattaa jatkaa. Tiukassa poliittisessa ohjauksessa.

Terveyskeskusmaksun poistaminen. Pöydälle. Lautakuntakumppani, joka on ehtinyt toimia ministerin tehtävissäkin, totesi keskustelleensa asiasta viimeiset 35 vuotta ilman, että uusia näkökulmia olisi ilmaantunut. Esittelijän mukaan maksulla ei ole suurtakaan taloudellista merkitystä suuntaan tai toiseen, koska suhtellisen pienistä maksuista koituu mittavat laskutus- ja perintäkulut. Kuulemma 13 ihmistä istuu virastossa pelkästään hoitamassa potilasmaksujen laskutusta. Saamme siten päättää asiasta puhtaasti aatteellisin perustein.

Mietin lähinnä sitä, että terveyskeskusmaksu rasittaa eniten niitä köyhiä helsinkiläisiä, jotka puntaroivat hoitoon hakeutumistaan. Estääkö maksu oleellista määrää heikko-osaisia kaupunkilaisia menemästä lääkäriin? Jos kynnystä voidaan edes hiukan madaltaa köyhimmille, olen taipuvainen kannattamaan terveyskeskusmaksun poistamista helsinkiläisiltä.

Terveyskeskusmaksun poistamisella olisi sekin ovela seuraus, että sen jälkeen olisi pakko suunnata poliittinen keskustelu johonkin muuhun. Kenties se muu aihe olisi merkityksellisempi.

Lohivoileivät olivat tälläkin kertaa raikkaita ja maukkaita.

Jokirantaa nakerretaan?

Keravanjoki yhtyy Vantaanjokeen vähän Tuomarinkylän pohjoispuolella. Jokien länsipuoli on pysynyt viljelysmaisemana, mutta itäpuoli on aikojen mittaan rakennettu varsin viihtyisäksi pientaloalueeksi. Rakentamisen kääntöpuoli on, että täältä, kuten muualtakin Koillis-Helsingistä, vapaat virkistysalueet ja luonnontilaista jollakin tavalla muistuttavat metsät ovat käyneet vähiin.

Yksi joen varren viimeisistä metsiköistä on juuri tässä jokien yhtymäkohdassa. Vielä jokin aika sitten joen vartta kulkevan pyörätien ja tuon metsikön välissä oli vanha ja korkea kuusiaita muistona jostakin menneiden vuosikymmenten asumuksesta, mutta suurin osa siitä on nyt kaadettu. Nykyiselläänkin metsikkö suojaa kätevästi Immolantien taloja Tuusulantien melulta - ja antaa tietysti suojan myös joukolle lintuja ja muita villejä vipeltäjiä.

Tähän metsikköön ovat kaavoittajat iskeneet kyntensä. Metsikköön halutaan rakentaa kaksi uutta pientalotonttia, ja jäljelle jäävästä virkistysalueesta on lisäksi tarkoitus veistää "kapeahko suikale" asuintonttien jatkoksi.

Näiden kahden tontin vuoksi ollaan siis käytännössä tuhoamassa koko metsikkö. Jäljelle jäisi pari puuriviä tonttien ja pyörätien väliin. En voi hyväksyä. Jossakin muussa, metsikköisemässä kaupunginosassa se vielä menettelisi, mutta koillisessa jokainen pienikin viherkaistale on korvaamaton. Näiden tontien kohdalla hyöty on mitätön aiheutetuun vahinkoon nähden.

Tsekkaa jos et usko. Satelliittikuvassa alue näkyy nykytilassaan, kaavamuutoskartassa suunnitellun rakentamisen jälkeen. Korutont' on kertomaa, tämä.

Joenmutka nyt

Joenmutka kaavamuutoksen jälkeen

Nyt kehutaan haukea

Nuorena ja tyhmänä pidin haukea huonona kalana. Puisevana ja mauttomana. Nyt ymmärrän, etten vain osannut valmistaa sitä.

Tätä kirjoitettaessa hauki kypsyy uunissa. Reseptin idean sain haaviini murmanskilaisessa ravintolassa, olisikohan ollut Meridian-hotellissa, missä ruoka tosin oli valmistettu turskasta. Rasvattomana ja ruokaisana kalana hauki sopii ihan yhtä hyvin, ellei paremminkin.

Tavallisesti käytän tähän haukifileiden lisäksi vain sipulia ja tomaattimurskaa, kenties jotain yrttiä kuten basilikaa. Nyt löysin kaapista munakoisoja ja lisäsin ne aineslistaan.

Viipaloin ensin munakoison, ripottelin sille suolaa ja jätin vetäytymään. Silla aikaa kierittelin haukifileet vehnäjauhossa ja paistoin kevyesti oliiviöljyssä. Seuraavaksi sitten kuivasin munakoisoviipaleet, sivelin ne öljyllä ja pariloin (kevyesti). Ladoin munakoisot vuoan pohjalle, kuullotin sitten kaksi punasipulia renkaina hauen jäljiltä pannulle jääneessä öljyssä ja levitin munakoisojen päälle. Kippasin tähän purkillisen tomaattimurskaa, asettelin haukipalat päällimmäiseksi, suolasin ja pippuroin ne ja työnsin kuumaan uuniin.

Lisukkeeksi keitettyjä perunoita. Hyvää.

Matsutake!

Sienestin sunnuntaina Nuuksiossa. Herkkutattien ja kehnäsienten aika näytti olevan jo menossa ohi, ja suppilovahverot olivat vasta nousemassa. Sienisaalis tuli kohtalainen, mutta kylki vääränä ei tarvinnut reppua ja koria kantaa kotiin niin kuin parhaana tattiaikana.

Kun sieniä oli (suhteellisen) harvakseltaan, minulla oli aikaa tutkimusmatkailuun sellaisissa kansallispuiston kolkissa, joihin en ollut aikaisemmin poikennut. Poluttomassa umpimetsässä oli hauska hortoilla. Kostea, mutta vielä lämmin varvikko jousti pehmeänä varpaitten alla. Pian tutkimusmatkailu palkittiin. Sammalikosta vanhojen kuusien alta kohosi pieni ryhmä sieniä - mutta valtavan kokoisia. Poimin varovasti niistä parhaan, sen joka ei vielä tuntunut toukkaiselta, ja aavistus alkoi hiipiä tajuntaani. Sienestä lähtevä mausteisen makea tuoksu vahvisti epäilystäni: olisikohan tämä lopulta japanilaisten jumaloima matsutake, tuoksuvalmuska?

Kiinteämaltoinen sieni suostui kulkemaan sienikorissa kokonaisena kotiin, missä pääsin varmistamaan määrityksen. Uskomaton tuoksu seurasi minua koko kotimatkan.

Tänään oli aika valmistaa matsutake. Päädyin valmistamaan sen japanilaishenkiseksi risotoksi, joka tuli - anteeksi itsekehu - taivaallisen hyvää. Siltä varalta, että joku muukin löytää kankaalta tuoksuvalmuskan, annan reseptini yhteiseksi omaisuudeksi.

Valmistin perusrisoton. Koska valmuskan jalka osoittautui toukkaiseksi, korvasin sen jääkaapissa vuoroaan odottaneella herkkutatin jalalla. Siis:

1 matsutake
kylmäpuristettua oliiviöljyä
6 dl luomukasvislientä
1 dl sakea
10-15 rosmariinin lehteä
sienen jalka tulitikun kokoisina ja muotoisina paloina
3 shalottisipulia (tai pieni sipuli)
3 hengen annos risottoriisiä (katso annosteluohje paketista)

matsutaken lakki kuutiosenttimetrin paloina
lisää oliiviöljyä
nokare luomuvoita
suolaa, mustapippuria

luomuparmesaania

Kuullotin karkeasti silputun sipulin ja sienen jalan valurautapadan pohjalla oliiviöljyssä, kunnes ne alkoivat saada hiukan väriä. Lisäsin riisin ja rosmariinin ja kuullotin vielä minuutin verran. Kaadoin saken pataan ja hämmensin, kunnes neste oli haihtunut ja imeytynyt, sitten lisäsin kuuman kasvisliemen. Tapanani on ensin valmistaa liemi kuumalla levyllä ja sitten nostaa pata kuumenemaan. Kun kaikki ainekset on mitattu ja esivalmisteltu, risoton kokoaminen käy sukkelasti. Nostin kannen padan päälle ja haudutin risottoa alimmalla lämmöllä parikymmentä minuuttia.

Sillä välin kuumensin paistinpannussa oliiviöljyn ja voin vaahtoavaksi ja lisäsin pannuun sienen kuutioidun lakin. Kuumensin ensin voimakkaasti, jotta ylimääräinen neste haihtui nopeasti, sitten haudutin sienet miedollä lämmöllä kypsiksi ja vaalean ruskeiksi. Maustoin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

Juuri ennen tarjolle tuomista kaadoin sienet muuten valmiin risoton päälle ja nostelin kokonaisuutta hiukan puuhaarukalla, niin että riisi sai kuohkeutta ja sienet sekoittuivat siihen. Pääosa sienistä sai kuitenkin jäädä selvästi risoton pinnalle. Tarjosin risoton perinteiseen tapaan parmesaanilastuilla höystettynä.

Valmiissa matsutakeruoassa sienen lähes hajusaippuamaisen dominoiva tuoksu oli väistynyt ja muuttunut täyteläisen makeaksi ja aromaattiseksi sienen mauksi. Tuoksuvalmuska nousee tämän kokemuksen perusteella ehdottomasti ruokasienten eturiviin - sinne, missä entuudestaan ovat jo herkkutatti, mustavahakas, huhtasieni ja aito tryffeli.

Kun tämä blogi on tarkoitettu ensisijaisesti poliittiseksi, niin loppuun on saatava jokin opetus. Se voisi olla vaikka sellainen, että suomalaisesta sienimetsästä jokainen, yhteiskuntaluokkaan katsomatta, saa terveellisen ja mieltä tyynnyttävän liikunnan lisäksi myös ilmaiseksi herkkuja, joista Michelin- tähditetyistä ravintoloistakin saa etsiä. Minun reseptissäni kummittelevat luomuvoi, kylmäpuristettu oliiviöljy, sake ja shalottisipuli. Näistä viimeinen, se sipuli, on itse kasvattamaani eikä siis ylellisyyttä, ja ne muutkin voi vallan hyvin korvata halvemmilla raaka-aineilla. Parhaat sienemme ovat sellaisenaan niin maukkaita, ettei niiden makua kannatakaan jyrätä liialla voilla tai kermalla. Voisin hyvin kuvitella, että matsutakesta tulisi herkullista vaikkapa broilersuikaleiden kanssa vokattuna - tai ihan sellaisenaan paistettuna ja kauden perunoiden kanssa tarjottuna. Voimakkaan makuista sientä ei edes tarvita paljon antamaan ateriaan tukevuutta. Tämäkin risotto valmistettiin yhdestä ainoasta sienestä.

Nyt harmittaa vain yksi asia: en varmaankaan kovin helposti enää löydä takaisin samaan paikkaan tarkistamaan, nouseeko matsutake ensi kesänäkin. Tuleepahan toisaalta sitten tutkittua sekin metsän kolkka tarkemmin.