Arvottomat arvioinnit

Helsingin Sanomien kolumnissa tiistaina 14.4. irvailtiin sosiologien suosimaa joka asian tutkimusmenetelmää, mielipidekyselyä. Se kun irvokkaimmillaan tarkoittaa sitä, että ilmiön X vaikuttavuutta tutkitaan kysymällä, mitä mieltä kyselyyn vastanneet ovat X:n vaikutuksista. Jos asiaa kysytään niiltä, jotka ovat olleet tuottamassa maailmalle asiaa tai ilmiötä X, on kyselyn tulos yhtä tyhjän kanssa.

Tämä kolumni tuli mieleeni, kun työpaikallani perehdyin Espoon opetustoimen uusimpaan Efecaf-arviointikyselylomakkeeseen. Muistan tämän kyselyn varhaisessa esihistoriassa itsekin olleeni mukana kysymyspatteristoa laatimassa, mutta en tunnusta osallisuuttani näin pöljään arviointikyselyyn.

Monisivuisesta kyselystä puolet oli tyyppiä ”arvioi, miten koulusi on menestynyt arviointikyselyissä”. Buddha varjele. Ensinnäkin: pitäisikö minun tosiaan muistaa, millä tavoin kouluamme on arvioitu ja mitä tuloksia arviointi on antanut? Jos tarkoitus on seurata, miten valppaasti henkilöstö seuraa arviointia, niin eikö sitten olisi reilumpaa kysyä suoraan sitä? Toiseksi: jos koulun toimintaa on aikaisemmin arvioitu, niin kai niiden aikaisempien kyselyiden tulokset ovat jossain data-avaruudessa olemassa? Mitä lisäarvoa tuo minun mielikuvani siitä, millaisia arviointitulokset olisivat saattaneet olla?

Puolet kysymyksistä ovat sentään jollain tavalla järjellisiä. Niissäkin on silti kummallisuuksia. Jäin pohtimaan esimerkiksi, miten luotettavaa tietoa saadaan, jos kysytään että noudatetaanko koulussa voimassa olevaa opetussuunnitelmaa. Saako tästä kysymällä ylipäätään keneltäkään luotettavaa tietoa? Kysy opettajalta tai rehtorilta: tietenkin noudatetaan, koska opetussuunnitelman noudattaminen on virkavelvollisuus. Kysy oppilaalta: ei aavistustakaan, koska opettamiseen sisältyvän epäsymmetrian vuoksi oppilas ei edes periaatteessa voi tietää, opetetaanko häntä opsin mukaan. Kysy vanhemmilta: miten he voisivat tietää, eiväthän he ole millään tavalla osallisina opetustapahtumassa? Sen sijaan opettajalta voisi kenties kysyä, kyetäänkö koulussa hänen mielestään saavuttamaan opetussuunnitelman tavoitteet. Vastaavasti vanhemmilta voisi kysyä, mikä on heidän mielikuvansa opetussuunnitelman noudattamisesta. Taustaksi voisi ehkä olla järkevää kysyä, tuntevatko he opetussuunnitelman.

Sitä saa, mitä tilaa, sanotaan. Logiikan alkeista tiedämme myös, että epätodesta lauseesta voi päätellä ihan mitä tahansa. Tämä kysely näyttäisi tuotavan sen verran satunnaista tulosta, että sen perusteella voi tehdä sellaiset johtopäätökset kuin haluaa.

Oikeastaan kaikki yllä oleva saivartelu on toissijaista. Jäin nimittäin pohtimaan ilmiötä, jonka tiedostaminen olisi kunnan opetustoimen johdolle hyvin tärkeää. Yleisvaikutelma nimittäin tuntuu olevan, että opettajat pyörittelevät päätään tai peräti naureskelevat kyselylle, jolla he eivät usko olevan minkäänlaista vaikutusta koulun arkeen. Olen kuullut usean fiksun, vastuullisen ja kehittämishaluisen kollegan kyselevän ääneen, että olisi hauska kuulla, miten sen edellisen kyselyn tulokset ovat vaikuttaneet päätöksentekoon.

Koulun toiminnan arviointi on lakisääteinen velvoite. Siksi sitä kai loppujen lopuksi tehdään. Pelkään vain pahoin, että huonosti laaditusta kyselystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Erityisen paljon on syytä huoleen nyt, kun lama käy päälle ja päällimmäinen huolemme on se, miten saamme edes nykyiset resurssit turvatuiksi.