Digiloikka ja opetusviraston korruptioskandaali

Helsingin opetusvirastossa on paljastunut korruptioskandaali, jossa ilmeisesti miljoonia koulujen tietotekniikkavälineisiin tarkoitettuja euroja on kavallettu. Poliisi tutkii, ja toivottavasti edes osa rikoshyödystä saadaan takaisin.

Tämä karmea esimerkki havainnollistaa erästä digiloikkaan liittyvää ongelmaa. Kun puhutaan Helsingin opetustoimesta, puhutaan usean sadan oppilaitoksen laitteistosta. Tuhansista tietokoneista, dataprojektoreista, älytauluista, tulostimista, dokumenttikameroista, tableteista, reitittimistä ja ties mistä digiraudasta, joka on hankittava ja pidettävä kunnossa. Kun tietokoneita alkoi 1980-luvulla tipahdella kouluihin, niiden hankinnasta ja hoidosta vastasivat yleensä koulujen omat propellipäät. Laitteiston lisääntyessä taakka alkoi käydä koulujen atk-vastaaville ylivoimaiseksi, jolloin siirryttiin erilaisiin yhteishankintoihin, keskitettyyn tukeen ja leasing-sopimuksiin.

Nyt on nähtävästi tultu taas erään tien päähän. Espoossa kai haetaan vieläkin jälkiä tietokoneista, joista ulkopuolinen toimittaja on kyllä laskuttanut, mutta joista ei kouluissa ole havaintoja. Helsingissä on keskitettyjen hankintojen yhteydessä kyetty puhaltamaan sivuun laitemäärä, josta ei kenelläkään ole vielä tarkkaa tietoa. Samaan aikaan opettajakunnassa on vahvaa kapinahenkeä, kun tuntuu että luokkahuonetason tarpeita ja toiveita ei osata kuulla.

Tunnen ilmiön omankin opettajaurani varrelta. Taannoin Espoossa ihmettelin, mitä me teemme kaikilla niillä skannereilla, joita kouluun eräänä päivänä ilmestyi. Yksi niistä taitaa vieläkin olla käyttämättömänä opettajainhuoneessa, muut lienee vähitellen dumpattu jonnekin pölyä keräämästä.

Nyt kaikilta tarvitaan avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja oppimiskykyä. Mikään merkittävä muutos oppimisympäristöissä ja oppimisen tavoissa ei onnistu, ellei ruohonjuuritaso ole siinä motivoituneesti mukana. Opettajalla täytyy olla mahdollisuus vaikuttaa myös siihen laitekantaan, jota hän käyttää opetuksessaan, ja tietenkin tapoihin, joilla hän sitä käyttää. Tähän liittyy tietenkin myös vastuu kehittää osaamistaan. Opetusviraston on osattava perustella kaikki laitehankintalinjauksensa. Tässä ei nyt ole onnistuttu, jos kentältä kantautuu ääniä että laitelinjaukset sanellaan ylhäältä.

Vuoden 1994 opetussuunnitelma muistetaan siitä, että se antoi kouluille vapauden laatia itsensä näköiset opetussuunnitelmat ja vastuun niiden toteuttamisesta. Tämä pedagogisen vapauden aalto nosti huimasti koko opettajien ammattikunnan tietoisuutta opetussuunnitelmasta ja tavoitteiden asettamisesta. Digiloikassa on osattava ottaa oppia siitä hengestä, jolla opetusta tuolloin suunniteltiin. Se tarkoittaa vaativaa tasapainoilua keskitettyjen hankintojen ja tuen ja toisaalta paikallisen laite- ja toimintakirjon välillä. Sekä opettajien että viraston johdon on osattava ja uskallettava jättää ennakkoluulonsa ja heittäytyä mukaan digiloikkaan. Oppimista se vaatii kaikilta.

Taustaksi:

Vuodet 1986-1992 toimin Helsingin OKL:n tietotekniikan didaktikkona.

Vuosina 1992-1995 toimin Vantaan Hämeenkylän koulun rehtorina, jolloin digitalisoin koulun hallinnon ja johdin koulun opetussuunnitelmatyötä.

Vuosina 2001-2003 vedin hallinnon tietotekniikan osuutta Espoon opetustoimen tieto- ja viestintätekniikan kehittämisprojektissa.

Vuosina 1995-2014 olin vaihtelevalla panoksella vastaamassa koulun tieto- ja viestintätekniikasta Espoon yhteislyseon koulussa.

Nyt olen vapaa opetuksen asiantuntija. Viimeksi olen luotsannut Kosovon matematiikan opettajia nykyaikaisten oppimismenetelmien käyttöön. Nöyrimmästi käytössänne.