Resurssien optimointi

Resurssien optimointi kuulostaa tosi kivalta. Kukapa konsultti ei sitä tarjoaisi lääkkeistä ensimmäisten joukossa, kun pitää neuvoa, miten yrityksen toimintaa tehostetaan tai pannaan julkisen sektorin menot kuriin.

Kuitenkin luulen, että juuri tuo resurssien optimointi on ollut osallisena moniin kommelluksiin.

Alkuvuoden pakkasissa aloin vähitellen epäillä, että VR:lle kalustoa toimittaneet yritykset ovat erehtyneet luulemaan Helsinkiä Tanskan pääkaupungiksi. Miten on mahdollista, että junat eivät nyt kulje, jos sattuu tulemaan lunta ja pakkasta? Saatiin, meinaan, sentään talvisodassakin sen aikaisilla vehkeillä tavara ja ihmiset kulkemaan.

Olisiko niin, että kun kaluston ja ratojen kunnossapito on viritetty normaaliolojen mukaan, niin sitten yllättävissä sääoloissa ei enää kyetäkään venymään, vaan liikenne seisahtuu tykkänään? Samahan on näkyvissä lentomatkustajien matkatavaroitten käsittelyssä. Totta kai alihankkijan kannattaa palkata työvuoroihin mahdollisimman vähän väkeä, varsinkin jos sen ei tarvitse maksaa sanktioita silloin kun laukut eivät liiku. Kun sitten sattuu niin, että matkatavarat ruuhkautuvat ja samaan aikaan työntekijöitten motivaatio on matalalla, niin tietenkin homma menee kokonaan jumiin.

Helsingissä on vuodenvaihteen yli keskusteltu ”Pajusen lahtauslistasta”. Paljon keskustelua on syntynyt muun muassa kouluverkosta. Kouluissa kun on vajaakäyttöä, joka näkyy siinä että luokkatiloja on tyhjänä (tai luokissa on tyhjiä pulpetteja, mistä voi päätellä että opetusryhmät ovat epätaloudellisen pieniä).

Koulun näkökulmasta ”optimaalinen resursointi” on kuitenkin lähes painajaismainen tilanne. Jos kouluun otetaan oppilaita tilojen käytön kannalta ihanteellisesti, joustovara katoaa. Oppilaaksiottoalueelle kesken vuoden muuttavat oppilaat kaatavat koko systeemin, koska opetusryhmät ovat jo täynnä. Ilman uusia oppilaitakin aito valinnaisuus kärsii, koska suosituimmat valinnaisaineryhmät tulevat täyteen – eikä ”liian pieniä” ryhmiä voida perustaa.

Ennen vanhaan sanottiin, että kunnan hommissa yksi nojaa lapioon ja neljä katselee päältä. Mene tiedä. Oli siinä ainakin se viisaus, että tosipaikan tullen löytyi viisi lapiomiestä.