Jos nimi olisi hiukan harvinaisempi, täyskaimoihin törmäisi hiukan harvemmin. Näköjään minun nimeni ei ole niitä harvinaisimpia.
Ensimmäisen kerran jouduin täyskaiman kanssa tekemisiin fysiikkaa opiskellessani. Oli siinä kurssin luennoitsijalla ihmettelemistä, kun välikoepaperin oli jättänyt kaksi Hannu Tapani Tuomista. Seuraaviin koepapereihin sitten piirusteltiin henkilötunnukset.
Opintojen jälkeen oli armeijan vuoro. Ihmettelin eräänä päivänä, miksi minut kutsuttiin antamaan salmonellanäytettä, kunnes ymmärsin että naapurijaoksen Hannuhan se oli menossa keittiötehtäviin tai johonkin. Terveisiä vain jos satut lukemaan, minä menin sitten Mäkiluotoon kirjuriksi.
En tiedä, ovatko nämä sivupersoonat kaikki sama tyyppi vai onko minulla useitakin inkarnaatioita, mutta vielä kerran yrittivät asiat mennä sekaisin ollessani Opettajankoulutuslaitoksessa tietotekniikan didaktikkona. Yliopistossa kun oli töissä toinenkin saman niminen - tosin ihan eri tiedekunnassa, mutta tietokoneitten kanssa tekemisissä hänkin.
Yllättävin yhteensattuma on se, että sain kuulla nykyisen vaimoni Lenan käyneen joskus jossain tenniskurssilla kaimani kanssa. Terveisiä taas vain Hannu Tuomiselle sinne jonnekin, meillä on Lenan kanssa ihan kivaa.
Palatakseni otsikkoon: Tänään sain hämmästyneenä lukea, etten ole koskaan menettänyt uskoani kommunismiin. Tai siis ei nytkään ollut puhetta minusta, vaan toisesta (tai kolmannesta tai jotakin) Hannu Tuomisesta, Kommunistisen työväenpuolueen puheenjohtajasta, jota Hesari haastatteli.
Terveisiä toverille. Jotta yhteensattumien määrä maksimoituisi, voin kertoa olleeni omalla tavallani rakentamassa kommunismia joskus 1970-luvulla. Siitä ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja politiikan väri vaihtunut raikkaammaksi.
En siis ole nyt vaihtanut puoluetta, vaan jatkan vihreän politiikan tekemistä.
Odotan mielenkiinnolla seuraavan kaiman ilmestymistä.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Äkkipikaiset viipalekurkut
Jos omalta tai sukulaisten palstalta tai muusta satunnaisesta lähteestä siunaantuu hillitön kasa avomaankurkkuja, niille pitää tehdä jotakin. Omat kurkku- ja kurpitsapenkkini eivät viileän alun jälkeen ole tuottaneet oikeastaan mitään, mutta ehkä some-yhteisöstä löytyy joku jolle tästä on hyötyä.
Etikkasäilöntä on varmempi tapa säilöä kuin hapattaminen, ja tällä reseptillä valmistetut kurkut ovat lähes yhtä hyviä kuin oikeat suolakurkut. Oikeastaan ainoa hankaluus on sopivan viileän säilytystilan löytäminen.
Ämpärillinen kurkkuja
½ l väkiviinaetikkaa
2½-3 dl karkeaa
merisuolaa
runsaasti:
tillinvarsia (kruunutilliä)
mustaherukanlehtiä
kirsikan- tai tammenlehtiä
kourallinen sinapinsiemeniä
1 rkl kokonaisia
mustapippureita
ainakin kaksi valkosipulia
muutama piparjuurilastu
sekä
vettä tarpeen mukaan
Suikaloi tai viipaloi kurkut riippuen siitä, millaisina
haluat ne syödä. Mätä kurkut kerroksittain muiden aineiden kanssa kannelliseen
ämpäriin tai sopiviin purkkeihin. Anna valmistua, huljuttele välillä. Syömisen
voi aloittaa jo parin päivän päästä. Pitkässä säilytyksessä kurkut
todennäköisesti etikoituvat liikaa.
Muiden aineiden merkitys prosessissa:
Tilli, mustaherukanlehdet, sinapinsiemenet, valkosipulit,
piparjuuri ja pippuri antavat kurkuille makua.
Mustaherukanlehtien avulla kurkkusuikaleet erotetaan
toisistaan kerroksiksi. Kirsikan- tai tammenlehdissä on runsaasti tanniinia,
joka tekee kurkut kiinteiksi. Ilman niitä tulos on epämiellyttävän pehmeää
mössöä.
Piparjuuri ja valkosipuli sisältävät antibioottisia
yhdisteitä, jotka estävät pilaantumista ja ei-toivottuja mikrobiologisia
prosesseja.
lauantai 4. elokuuta 2012
Hyvän ystävän muistolle
Jokainen ystävä tuo sydämensä mukanaan.
Kun olimme lapsia, elämä tuntui olevan ehtymätön lähde, josta jokaisena päivänä saattoi ammentaa uusia kokemuksia ja muistoja. Vuosien kuluessa ystävät vaihtuivat, mutta läheisten ystävien piiri vakiintui vähitellen.
Jokainen ystävän kuolema vie palan sydämestä mukanaan.
Lapsena en ymmärtänyt hyvin vanhojen ihmisten toivomusta, että kuolema tulisi ja korjaisi pois. Miten niin se vanha mummo oli "unohdettu tänne"? Nyt oman vuosisatani jälkipuoliskolla alan ymmärtää. Ennen niin kirkkaat muistot haalistuvat, menettävät värinsä ja merkityksensä sitä mukaa kuin ne jakavien ystävien piiri pienenee.
Sain tänään viestin pitkäaikaisimman ystäväni kuolemasta. En yllättynyt, mutta arvaamattoman syvältä se silti viilsi. Sen viestin myötä katosivat värit pitkästä rivistä muistoja. Oppikoulun alaluokkien epävarmuus, aikuisuuteen kasvaminen, elämän ylä- ja alamäet - äkisti on niin paljon sellaista, mitä kukaan muu ei enää ole jakamassa kanssani.
Ystävä, olit rinnallani silloin kun sinua eniten tarvitsin.
Sinua jää ikävä.
Kun olimme lapsia, elämä tuntui olevan ehtymätön lähde, josta jokaisena päivänä saattoi ammentaa uusia kokemuksia ja muistoja. Vuosien kuluessa ystävät vaihtuivat, mutta läheisten ystävien piiri vakiintui vähitellen.
Jokainen ystävän kuolema vie palan sydämestä mukanaan.
Lapsena en ymmärtänyt hyvin vanhojen ihmisten toivomusta, että kuolema tulisi ja korjaisi pois. Miten niin se vanha mummo oli "unohdettu tänne"? Nyt oman vuosisatani jälkipuoliskolla alan ymmärtää. Ennen niin kirkkaat muistot haalistuvat, menettävät värinsä ja merkityksensä sitä mukaa kuin ne jakavien ystävien piiri pienenee.
Sain tänään viestin pitkäaikaisimman ystäväni kuolemasta. En yllättynyt, mutta arvaamattoman syvältä se silti viilsi. Sen viestin myötä katosivat värit pitkästä rivistä muistoja. Oppikoulun alaluokkien epävarmuus, aikuisuuteen kasvaminen, elämän ylä- ja alamäet - äkisti on niin paljon sellaista, mitä kukaan muu ei enää ole jakamassa kanssani.
Ystävä, olit rinnallani silloin kun sinua eniten tarvitsin.
Sinua jää ikävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)