keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Ei peruspalvelujen lahtausta

Alkuviikosta moni helsinkiläinen sai aamuteensä väärään kurkkuun tavatessaan listaa mahdollisesti lakkautettavista kaupungin palvelupisteistä. Koillis-Helsingin alueelta tällä kaupunginjohtajan toimeksiannosta laaditulla listalla on mm. kahdeksan koulua, kolme kirjastoa ja kolme Terveyskeskuksen toimipistettä.

Koillisen näkökulmasta lista on huolestuttava. Lähipalvelut ovat erityiset tärkeitä tällä alueella, joka on keskustan palveluista kaukana ja useimmiten hankalien liikenneyhteyksien päässä. Koillisessa on useita kaupunginosia, joilla työttömyys ja sosiaalisen tuen tarve ovat selvästi suurempia kuin Helsingissä keskimäärin. Sekin on vankka syy huolehtia muidenkin palveluiden kuin alkoholijuomien anniskelun saatavuudesta.

Koillisen kirjastoja listalla on peräti kolme: Pukinmäki, Tapulikaupunki ja Puistola. Jokainen näistä on korvaamattoman tärkeä etenkin lähialueensa lapsille ja nuorille, jotka eivät ilman aikuisten apua matkusta seuraavaksi lähimpiin kirjastoihin. Kouluista huomio kiinnittyy Soinisen kouluun, jota taas kerran esitetään lakkautettavaksi huolimatta uudesta koulurakennuksesta ja pedagogisesti mietitystä toimintaympäristöstä. Puistolan terveysaseman sulkeminen johtaisi merkittäviin vaikeuksiin etenkin Jakomäen asukkaille, joita sen laboratorio nyt palvelee ja joille korvaava palvelu on hankalan matkan päässä. Aivan Puistolan aseman vieressä sijaitsevan terveysaseman sulkeminen on liikenneyhteyksienkin kannalta käsittämätöntä.

Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa säästöt ovat väistämättömiä. Ne eivät kuitenkaan saa kohdistua lähiöiden peruspalveluihin tavalla, joka olisi omiaan lisäämään nykyisiä ongelmia ja aiheuttamaan uusia.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Kevät toi mopetin

Kevät ei ole eduksi blogin kirjoittamiselle. Onneksi edes valo pitää hypothalamuksen vireänä, niin jaksaa kaiken sen, mitä pitää. Bloggaaminen vain näyttää olevan ensimmäisten joukossa niiden asioiden pinossa, joihin ei ole aikaa.

Mutta ne mopetit. Siis mopot.

Ei tätä ymmärrä, ei. Kun kuuntelee mitä ihmiset puhuvat tai kun lukee ministerien ja ties minkä olliloitten puheita, niin voisi kuvitella, että Suomi vain vihertyy. Sitten on kuitenkin ilmiöitä, jotka etenevät omalla voimallaan ihan päinvastaiseen suuntaan.

Muutama vuosi sitten työpaikkani alaparkkipaikalla oli muutamalla oppilaalla mopo parkissa. Ehkä viidellä tai seitsemällä. Nyt niitä on kokonainen rivi, ja taitaapa parilla varttuneemmalla olla mopoautokin, jolle pitäisi löytää pysäköintitilaa jostakin. Mopot ovat selvästi nyt muodissa. Tämä ilmiö on näkyvissä metropolialueella, Espoossa, missä suurin osa yläkoulun oppilaista asuu kävelymatkan päässä, kaikki laiskasti polkupyöräiltävällä etäisyydellä ja ainakin bussi- tai junareitin varrella. Kukaan ei asu sellaisella pussinperällä, että mopo olisi liikkumisen vuoksi välttämätön.

Näinkö Suomea todellakin viherretään? toimivan joukkoliikenteen vaikutuspiirissä ihan tavallisissa perheissä alkaa olla järjestään kaksi tai kolme autoa ja mopot päälle. Oma moottoriajoneuvo jokaiselle vähintään mopoikäiselle. Ei tässä hirveästi tarvitse rautalankaa vääntää, kun kuka hyvänsä ymmärtää sen merkitsevän öljynkulutusta, huonoa ilman laatua ynnä lisääntyvää liikennettä ja tietenkin lisää asfalttia ja liikenneruuhkia.

Ehkä eniten minua kuitenkin tuoreena terveyslautakuntalaisena kauhistuttaa se, mitä nuoremme tekevät fyysiselle kunnolleen ja sen myötä terveydelleen. Mitä isot edellä: pienetkin matkat kuljetaan moottorin avulla sen sijaan että käveltäisiin tai pyöräiltäisiin.

Muistan muutaman vuoden takaa katselleeni Hollannissa, kuinka siellä näytti sähkökäyttöinen invaskootteri olevan yhtä ahkerasti senioriväestön käytössä kuin rollaattorit meillä. "Mummomopojensa" avulla hollantilaiset vanhukset vain tuntuivat pääsevän paljon paremmin liikkumaan kuin suomalaiset ikätoverinsa.

Suomessa asia on hoidettu toisin: täällä mummot saavat raahautua rollaattoreillaan tai jäädä kotiinsa kaatuilemaan - mutta siitä näyttää pidetyn huolta, että tervejalkainen nuoriso saa moottorin avukseen.

Älytöntä.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Sammakoita - vai unelmia yksinvaltiudesta?

"PEKING. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää."

Näin kertoo Hesari Vanhas-Matin lohkaisseen Kiinan-vierailullaan.

Aloitan positiivisesta tulkinnasta. Sen mukaan totalitaarisissa maissa saadaan asioita tehdyksi tehokkaasti, ja tästä olisi hyötyä esimerkiksi ilmasto- ja energia-asioissa. kuulostaa aluksi hyvältä - mutta sitten mieleeni kumpuavat vielä nuoruudessani kuullut muistelut, kuinka natsi-Saksassa osattiin tehdä tehokkaasti muun muassa moottoriteitä. Ymmärtääkseni kuitenkaan tal0ustieteilijätkään eivät enää usko pakkovaltasysteemien tehokkuuteen. Orjuuskin lakkautettiin Yhdysvalloissa aikanaan pikemminkin taloudellisen tehottomuutensa vuoksi kuin humanitaarisista syistä.

Mutta ei: pakko on kuitenkin olla tulkitsematta ja lukea matin sanat sellaisenaan. Meidän pääministerimme yksinkertaisesti ilmaisee ihailevansa totalitaarisen yhteiskunnan tapaa päättää asioista ja panna ne toimeen. Pois turha keskustelu ja demokratia, annetaan hallituksen päättää ja sitten hihat heilumaan.

Olisi helppoa ottaa tämä lausunto pelkkänä sammakkona. Kun joutuu paljon puhumaan, niin tuleehan sitä sanotuksi tyhmiäkin, tiedättehän. Tuntuu kuitenkin siltä, että pääministeri IHAN OIKEASTI ajattelee noin. Sehän on täysin sopusoinnussa hänen ajattelunsa kanssa, että keskeneräisistä asioista ei saisi keskustella (ettei päätöksenteko häiriinny).

Jossakin muussa demokraattisessa länsimaassa moiset diktatuurin ihailut johtaisivat skandaaliin ja pääministerin eroon. Tyydytäänkö meillä miettimään, minkä väriset verhot se Matti nyt sieltä Pekingistä osti?

torstai 16. huhtikuuta 2009

Arvottomat arvioinnit

Helsingin Sanomien kolumnissa tiistaina 14.4. irvailtiin sosiologien suosimaa joka asian tutkimusmenetelmää, mielipidekyselyä. Se kun irvokkaimmillaan tarkoittaa sitä, että ilmiön X vaikuttavuutta tutkitaan kysymällä, mitä mieltä kyselyyn vastanneet ovat X:n vaikutuksista. Jos asiaa kysytään niiltä, jotka ovat olleet tuottamassa maailmalle asiaa tai ilmiötä X, on kyselyn tulos yhtä tyhjän kanssa.

Tämä kolumni tuli mieleeni, kun työpaikallani perehdyin Espoon opetustoimen uusimpaan Efecaf-arviointikyselylomakkeeseen. Muistan tämän kyselyn varhaisessa esihistoriassa itsekin olleeni mukana kysymyspatteristoa laatimassa, mutta en tunnusta osallisuuttani näin pöljään arviointikyselyyn.

Monisivuisesta kyselystä puolet oli tyyppiä ”arvioi, miten koulusi on menestynyt arviointikyselyissä”. Buddha varjele. Ensinnäkin: pitäisikö minun tosiaan muistaa, millä tavoin kouluamme on arvioitu ja mitä tuloksia arviointi on antanut? Jos tarkoitus on seurata, miten valppaasti henkilöstö seuraa arviointia, niin eikö sitten olisi reilumpaa kysyä suoraan sitä? Toiseksi: jos koulun toimintaa on aikaisemmin arvioitu, niin kai niiden aikaisempien kyselyiden tulokset ovat jossain data-avaruudessa olemassa? Mitä lisäarvoa tuo minun mielikuvani siitä, millaisia arviointitulokset olisivat saattaneet olla?

Puolet kysymyksistä ovat sentään jollain tavalla järjellisiä. Niissäkin on silti kummallisuuksia. Jäin pohtimaan esimerkiksi, miten luotettavaa tietoa saadaan, jos kysytään että noudatetaanko koulussa voimassa olevaa opetussuunnitelmaa. Saako tästä kysymällä ylipäätään keneltäkään luotettavaa tietoa? Kysy opettajalta tai rehtorilta: tietenkin noudatetaan, koska opetussuunnitelman noudattaminen on virkavelvollisuus. Kysy oppilaalta: ei aavistustakaan, koska opettamiseen sisältyvän epäsymmetrian vuoksi oppilas ei edes periaatteessa voi tietää, opetetaanko häntä opsin mukaan. Kysy vanhemmilta: miten he voisivat tietää, eiväthän he ole millään tavalla osallisina opetustapahtumassa? Sen sijaan opettajalta voisi kenties kysyä, kyetäänkö koulussa hänen mielestään saavuttamaan opetussuunnitelman tavoitteet. Vastaavasti vanhemmilta voisi kysyä, mikä on heidän mielikuvansa opetussuunnitelman noudattamisesta. Taustaksi voisi ehkä olla järkevää kysyä, tuntevatko he opetussuunnitelman.

Sitä saa, mitä tilaa, sanotaan. Logiikan alkeista tiedämme myös, että epätodesta lauseesta voi päätellä ihan mitä tahansa. Tämä kysely näyttäisi tuotavan sen verran satunnaista tulosta, että sen perusteella voi tehdä sellaiset johtopäätökset kuin haluaa.

Oikeastaan kaikki yllä oleva saivartelu on toissijaista. Jäin nimittäin pohtimaan ilmiötä, jonka tiedostaminen olisi kunnan opetustoimen johdolle hyvin tärkeää. Yleisvaikutelma nimittäin tuntuu olevan, että opettajat pyörittelevät päätään tai peräti naureskelevat kyselylle, jolla he eivät usko olevan minkäänlaista vaikutusta koulun arkeen. Olen kuullut usean fiksun, vastuullisen ja kehittämishaluisen kollegan kyselevän ääneen, että olisi hauska kuulla, miten sen edellisen kyselyn tulokset ovat vaikuttaneet päätöksentekoon.

Koulun toiminnan arviointi on lakisääteinen velvoite. Siksi sitä kai loppujen lopuksi tehdään. Pelkään vain pahoin, että huonosti laaditusta kyselystä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Erityisen paljon on syytä huoleen nyt, kun lama käy päälle ja päällimmäinen huolemme on se, miten saamme edes nykyiset resurssit turvatuiksi.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Ennakkoluuloja ennen ja nyt

Asenteet muita kulttuureja ja uskontoja kohtaan lienevät kovenemassa. Muun muassa islamia kohtaan tunnetaan ennakkoluuloja ja levitetään sanomaa, joka on omiaan lisäämään niitä. Viimeksi Hesari uutisoi Facebookissa riesana olevista viharyhmistä, joista moni suuntautuu islamia tai juutalaisuutta vastaan.

Kaikki on kuitenkin suhteellista. Opiskelin itse uskontoa aina siihen asti, kun sain laillisesti erota kirkosta ja sen myötä uskonnon opetuksesta. Viimeisiksi aiheikseni lukiossa jäivät "muut uskonnot". Ja kas, mitä on jäänyt mieleeni vaikkapa hindulaisuudesta?

Vieraita uskontoja esittelevä kirja oli ohut, suttuisin mustavalkoisin kuvin varustettu opus. En tekstistä muista juuri mitään, vaikka sainkin silloin ainoan kiitettävän numeron uskonnosta koko kouluaikanani. Kuvan muistan sitäkin paremmin. Se esitti rääsyiseen lannevaatteeseen pukeutunutta nälkiintyneen oloista fakiiria, joka oli antanut halkaista kielensä. Niinpä hän kuvassa poseerasi risti-istunnassa kielenhaarat sieraimiinsa tungettuina, jotta hengitys ei olisi turhaan haitannut mietiskelyä.

En tiedä, miten paljon nykyään koulussa pohdiskellaan hindujen eri jumaluuksien suhdetta ihmiseen, toisiinsa ja maailmankaikkeuteen. Haluan kuitenkin uskoa, ettei ennakkoluulojamme enää pönkitettäisi ihan samalla tavoin kuin 38 vuotta sitten.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Ihan Rukalta

Eläkesotkusta tekisi mieli sanoa, että paljon melua tyhjästä. Hirveän kohun ja neuvottelukierroksen jälkeen olemme siinä tilanteessa, että mitään ei ole tapahtunut.

Siitä olen hämmentynyt, että totuutta on vaihteeksi venytetty korkeimmalla tasolla. Pääministeri kertoi aluksi keksineensä ajatuksen eläkeiän nostamisesta Rukalla hiihdellessään. Pian ilmeni, että ajatus oli oikeastaan peräisin Jyrki-boylta, joka loppujen lopuksi oli hänkin löytänyt sen - yllätys - virkamiesten valmisteluasiakirjoista.

Mitäs tässä nyt sitten, muka? Tulee vain mieleen Vanhas-Matin taannoinen selitys tyttöystävän tapaamisesta IKEAssa, kun miestä ilmeisesti hävetti kertoa että nettideittaillessahan se tuli vastaan. (Matti hei, ei siinä ole mitään hävettävää, sieltä minäkin vaimoni sain).

Opettajana olen tottunut kohtaamaan nuoria miehiä ja naisia, joilta samalla tavalla lipsahtelee pieniä totuudenmuunnoksia. Kansakoulussa niitä vielä sanottiin valheiksi. Useimmiten ne ovat samanlaisia kuin nämä pääministerin rukat ja ikeat, siis niin että itse asiaan ne eivät vaikuta millään lailla. Ketä kiinnostaa, mistä pääministeri naisensa löytää tai missä hänen aivonsa raksuttavat? Paha juttu vain on se, että kun mies nyt toistamiseen on saatu kiinni keksityistä faktoista pienissä asioissa, niin ei sitä oikein osaa uskoa muihinkaan faktoihin, joita hänen suustaan kuulee. Varmaan hänelläkin on jotkin moraaliset rajat valehtelun suhteen, mutta mistä minä tiedän, missä ne menevät?

Samassa eläkejupakassa pääsi kyllä Heinäluomakin vähän irrottelemaan, jos Vihreän langan haastattelua on uskominen. Viikko sitten oppositiojohtajaltamme kysyttiin, kenen naisen kanssa hän haluaisi vaihtaa paikkaa. Vaimonsa kanssa tietysti, luokanopettajan. Samalla voisi kuulemma kansanedustajakin miettiä, näemmekö pian 65-vuotiaita opettajia lapsiamme opettamassa.

En oikein osaa uskoa, että Heinäluoma olisi noin huonosti selvillä oman vaimonsa eläke-eduista. Opettajien eläkeikä kun nostettiin 65 vuoteen jo ajat sitten, olisiko ollut Esko Ahon hallituskaudella. Ainakin itse jouduin valitsemaan vanhan ja uuden eläkeiän välillä noin 15 vuotta sitten. Opetajat ovat olleet tässäkin asiassa edelläkävijöitä. Ainahan voi kuitenkin oppositiosta päin antaa totuuden vähän niin kuin itsekseen muuntautua. Jos lukija vahingossa ymmärtää, että meille opeillekin ollaan nyt tekemässä samaa eläkevääryyttä kuin muille, niin oma vika.

Lähellä on kuitenkin ajatus, että tässä hiukan koetettiin sahata lukijaa silmään ja napsia viekkaudella pisteitä kotiin.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Sri Lankan kohtalonviikot?

Ulkomaan uutisista saimme lukea sunnuntaina 18.1, että "Sri Lankan hallitus toivoo, että muuttoliike on alkua massamuutolle, jonka seurauksena sadattuhannet siviilit jättäisivät pohjoisosan. " Näin muotoiltuna kansainvälisestä uutisvirrasta pomittu katkelma osuu sen verran ohi, etten malta olla tarkentamatta.

Sri Lankan sisällissota, jota on erilaisin vaihein käyty vuodesta 1983 lähtien, näyttää nyt olevan päättymässä itsenäistä tamilivaltiota vaatineiden Tamilitiikereitten eli LTTE:n tappioon. Aivan viime päivinä maan hallitus on raportoinut satojen tamilisiviilien paenneen LTTE:n vielä hallussaan pitämältä kaistaleelta maan koillisrannikolla. Colombon hallitus epäilemättä riemuitsee tästä joukkopaosta, jonka se tulkitsee merkisevän LTTE:n rautaisen otteen herpoamista. Mutkat on kuitenkin oiottu melkoisen suoriksi, kun sanotaan hallituksen "toivovan" satojentuhansien tamilisiviilien joutumista pakolaisiksi omassa maassaan.

Gazan taistelujen varjoon on jäänyt Sri Lankaa uhkaava humanitaarinen katasrofi. Olot maan pohjoisilla tamilialueilla ovat jo nyt siviileille sietämättömät. LTTE:n raportoidaan pitävän siviiliväestöä suojakilpenään ja pakottavan sen siirtymään kotipaikkakunniltaan vetäytyvien tamilitiikerijoukkojen mukana. Meneillään oleva monsuunikausi ennätyskaaatosateineen ei ainakaan helpota väestön ahdinkoa. Tässä tilanteessa satojentuhansien kotinsa, ruokavarastonsa ja terveydenhuoltonsa menettäneiden siviilien perustarpeista huolehtiminen on sisällissodassa itsensä köyhdyttäneelle Sri Lankalle ylivoimainen tehtävä. Tamiliväestön tilannetta pahentaa hallituksen joukkojen tavoite estää LTTE:n joukkojen "soluttautuminen", joka käytännössä uhkaa tarkoittaa taistelujen alta pakevan väestön sulkemista internointileireille.

Vierailin vuosina 2003 ja 2004 aselevon aikana LTTE:n hallitsemilla alueilla ja sain jo silloin todistaa valtavasta erosta suhteellisen hyvinvoivan Colombon ja surkeasti köyhtyneen pohjoisen välillä. Olen hyvin huolissani siitä, miten elämä Sri Lankassa jatkuu lähiviikkoina odotettavissa olevan hallituksen "voiton" jälkeen. Suomen hallituksen ja kaikkien valistuneiden suomalaisten tulisi nyt osoittaa hieman huomiota siihenkin, että tämä konflikti saataisiin päättymään mahdollisimman vähin inhimillisin kärsimyksin. Oma kokemuksemme vuoden 1918 kertoo, miten kauan sisällissodan haavojen umpeutuminen kestää. Olisiko meillä annettavaa myös Sri Lankalle?

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lämpöä harakoille

Helsingin liikuntavirasto on päättänyt pitää Uimastadionin syksylläkin auki. Se tietenkin edellyttää veden lämmittämistä. Kylmillä syyssäillä se taas tarkoittaa sitä, että melkoinen määrä energiaa haihtuu avoimesta altaasta ilmaan. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, eivät siitä lämmöstä pääse nauttimaan harakatkaan, vaan ihan puhdasta hukkalämpöä se on.

Mistä näitä ideoita aina pulpahtelee? Luulisi, että kaupungin ilmastotavoitteiden pitäisi näkyä jossakin. Luulisi myös, että kansainvälisen talouden syöksyessä lamaan kaupungin veromarkoille olisi tähdellisempääkin käyttöä. Lämmitetty uima-alla syyskylmillä on suoraan sanottuma idioottimainen hanke.

Liikuntaharrastuksia on kiistämättä hankala pitää yllä talvisin, jos säät ovat sellaiset kuin ne ovat. Hiihtämään ei pääse kun ei ole lunta, käveleminenkään ei houkuttele kun tiet ovat kuitenkin liukkaat. Lämmitetty avouimala kuulostaa kieltämättä hiukan houkuttelevammalta kuin sisäliikunta hikisissä halleissa. Silti...

Mistä löytäisimme sen taikakonstin, jolla saisimme Suomen kansan taas harrastamaan ihan tavallista arkiliikuntaa? Siis sitä, että kävellään kauppaan tai bussipysäkille ja pyöräillään vähän kauempana olevaan kirjastoon. Eihän siinä ole järjen häivää, että kun ensin istutaan päivät töissä, sitten istahdetaan autoon ja ajetaan ruuhkassa jonnekin, missä voidaan pukeutua kalliisiin merkkivaatteisiin (juoksukengät 200 euroa! järkyttävää!) ja "harrastaa liikuntaa" hetki. Lapsuudessani helsinkiläisillä oli tapana hiihtää kotikaupunginosastaan Pitkäkoskelle - nyt ajetaan autolla Pitkäkoskelle ja hiihdetään siellä lenkki. Tai siis ajettaisiin, jos olisi lunta.

Huomaan lämmitetyn uima-altaan olleen niin tyhmä idea, että siitä kirjoitetusta blogistakin tulee sekava. Täytynee palata arkiliikuntateemaan myöhemmin.