19
vuotta sitten tulin töihin Espoon yhteislyseoon, silloiseen Kauklahden
kouluun. Edelliset kolme vuotta olin rehtorina koulussa, jonka
työyhteisöä leimasivat riidat, klikkiytyminen, autoritaarisuus ja
alaston viha. Ensimmäiset kuukaudet Kauklahdessa leijuin pilvissä
yrittäen tajuta, että on myös yhteisöllisiä kouluja, jotka antavat iloa
ja voimaa niin oppilaille kuin opettajille. Tänään jätän sen koulun
varmana siitä, että Kökkelin henki jää elämään.
Sen toisen
koulun OAJ palkitsi juuri vuoden kouluna. On harvoja asioita, joista
voisin olla iloisempi. Onneksi olkoon, Hämeenkylän koulu ja siellä vielä
olevat kollegat!
lauantai 31. toukokuuta 2014
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Kyykytettiinkö vammaisia?
Populistisen politiikan alkeissa on kaksi ohjetta:
1) vaadi sellaista, minkä tiedät jo toimivan tai olevan toteutumassa.
2) vaadi sellaista, minkä tiedät jo ehdottaessasi mahdottomaksi.
Kummassakin tapauksessa vaatija saa mainetta oikeiden asioiden vaatimisesta, mutta hänen ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen siitä mitä vaatii, saati huolehtimaan aloitteidensa käytännön toteutuksesta.
Vastuun kantaminen onkin sitten vaikeampaa.
Eilen jouduin tekemään yhden vaikeimmista poliittisista päätöksistäni, kun sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätettiin "vammaisten kyykytyspaketiksi" ristimästäni kokonaisuudesta. Kyse oli vammaisten oikeudesta kuljetuspalveluihin. Olin jo tehnyt vastaesityksen, joka olisi pitänyt yhden etuuden entisellään, mutta jouduin luopumaan siitä nähdessäni, ettei sillä ole toteutumisen mahdollisuuksia. En ole iloisella mielellä tästä.
Tätä ne päätöksenteon realiteetit ovat. Kaikkien kaupungin virastojen on vähennettävä menojaan, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin ennen. Ei siinä itku auta, valitettavasti.
Miten tästä eteenpäin?
Nyt on matkaetuuksia myönnetty ja poistettu ilman, että kenelläkään tuntuu olevan täsmällistä käsitystä siitä, kuinka moni palveluja käyttää ja mitkä niiden todelliset kustannukset ovat. Emme saaneet tästä mitään tolkkua silloin, kun vaikeavammaisten ilmainen HSL-matkalippu poistettiin, emmekä sen viisaampia ole nytkään. Nyt tehtyjen palveluleikkausten vaikutuksia on kyettävä arvioimaan, ja päätökset on voitava tarvittaessa ottaa uuteen käsittelyyn. Sellainen perinne ei voi jatkua, että kymmenien miljoonien toimintakuluista päätetään näppituntumalla, ilman kunnollista kustannusseurantaa.
Kenties tärkeimmät vammaiskuljetuspäätökset tehdään kuitenkin aivan muualla kuin sote-lautakunnassa. Kaikki nimittäin tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että kaiken joukkoliikenteen on oltava niin esteetöntä, että liikuntavammaisetkin kykenevät sitä käyttämään. Se ei edes ole mitään rakettitiedettä, vaan kyse on niin yksinkertaisista asioista kuin raitiovaunupysäkkien korkeudesta ja bussien pyörätuoliluiskien toimintakunnosta. Voisi myös miettiä uudestaan, voisiko liikuntavammaisten suhteellisen pienelle joukolle myöntää lippualennuksia suoraan HSL:n budjetista sen sijaan, että vammaiset nyt pannaan kisaamaan samoista rahoista vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kanssa.
Jos tahto löytyy, ei toiminta ole kaukana.
1) vaadi sellaista, minkä tiedät jo toimivan tai olevan toteutumassa.
2) vaadi sellaista, minkä tiedät jo ehdottaessasi mahdottomaksi.
Kummassakin tapauksessa vaatija saa mainetta oikeiden asioiden vaatimisesta, mutta hänen ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen siitä mitä vaatii, saati huolehtimaan aloitteidensa käytännön toteutuksesta.
Vastuun kantaminen onkin sitten vaikeampaa.
Eilen jouduin tekemään yhden vaikeimmista poliittisista päätöksistäni, kun sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätettiin "vammaisten kyykytyspaketiksi" ristimästäni kokonaisuudesta. Kyse oli vammaisten oikeudesta kuljetuspalveluihin. Olin jo tehnyt vastaesityksen, joka olisi pitänyt yhden etuuden entisellään, mutta jouduin luopumaan siitä nähdessäni, ettei sillä ole toteutumisen mahdollisuuksia. En ole iloisella mielellä tästä.
Tätä ne päätöksenteon realiteetit ovat. Kaikkien kaupungin virastojen on vähennettävä menojaan, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin ennen. Ei siinä itku auta, valitettavasti.
Miten tästä eteenpäin?
Nyt on matkaetuuksia myönnetty ja poistettu ilman, että kenelläkään tuntuu olevan täsmällistä käsitystä siitä, kuinka moni palveluja käyttää ja mitkä niiden todelliset kustannukset ovat. Emme saaneet tästä mitään tolkkua silloin, kun vaikeavammaisten ilmainen HSL-matkalippu poistettiin, emmekä sen viisaampia ole nytkään. Nyt tehtyjen palveluleikkausten vaikutuksia on kyettävä arvioimaan, ja päätökset on voitava tarvittaessa ottaa uuteen käsittelyyn. Sellainen perinne ei voi jatkua, että kymmenien miljoonien toimintakuluista päätetään näppituntumalla, ilman kunnollista kustannusseurantaa.
Kenties tärkeimmät vammaiskuljetuspäätökset tehdään kuitenkin aivan muualla kuin sote-lautakunnassa. Kaikki nimittäin tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että kaiken joukkoliikenteen on oltava niin esteetöntä, että liikuntavammaisetkin kykenevät sitä käyttämään. Se ei edes ole mitään rakettitiedettä, vaan kyse on niin yksinkertaisista asioista kuin raitiovaunupysäkkien korkeudesta ja bussien pyörätuoliluiskien toimintakunnosta. Voisi myös miettiä uudestaan, voisiko liikuntavammaisten suhteellisen pienelle joukolle myöntää lippualennuksia suoraan HSL:n budjetista sen sijaan, että vammaiset nyt pannaan kisaamaan samoista rahoista vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kanssa.
Jos tahto löytyy, ei toiminta ole kaukana.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Kehäinvälisen Helsingin puolesta
Arvelen, että aika monelle sana "kaupunginhallitus" tuo mieleen jotakin tämän kuvan kaltaista. Ainakin minulle olisi joskus nuorena tullut mieleen pönäkkä seurue vallan kahvassa olevia, kypsässä keski-iässä olevia miehiä.
Vähänpä tiesin, mutta nyt olen sentään viisaampi. Reilun vuoden tauon jälkeen palaan Helsingin kaupunginhallitukseen – tosin vain varajäsenenä, mutta Vihreiden perinteiden mukaan varsinaiset ja varajäsenet ovat yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin mukana päätöksenteossa.
Tähän aikaan vuodesta suljettujen ovien takana valmistellaan seuraavan vuoden budjettia. Ei näytä hurrattavan hyvältä, joten ihan oikeita kaupunkilaisten elämään vaikuttavia päätöksiä täasä joudutaan tekemään.
Vaalilauseissani olen pitänyt esillä "kehäinväliseksi Helsingiksi" kutsumaani esikaupunki- ja lähiöalueiden vyöhykettä. Sen puolella lupaan nytkin olla.
Tunnisteet:
budjetti,
Helsinki,
kaupunginhallitus,
köyhyys,
lapsiperheet,
vihreät
maanantai 5. toukokuuta 2014
Kahden kerroksen palvelut?
-->
Timo Soini puhuu asiaa.
Lauantaina 3.5. hän kuuluu todenneen puolueneuvostolleen: "Ongelma
on perusterveydenhuollossa. Ongelma on pienituloisilla eläkeläisillä,
työttömillä, erilaisilla väliinputoajilla, köyhillä lapsiperheillä
ja yksinyrittävillä. Tämä on se joukko, joka sen uudistuksen tarvitsee."
Soinilla ei tosin ole esittää keinoja,
mutta noinhan se on. Kansa on jakautunut niihin, joilla on turvanaan
työterveyshuolto tai yksityiset palvelut ja niihin, jotka käyttävät vain
julkisia palveluja. Tähän liittyy se harha, että työterveyshuolto olisi aina
parempaa kuin terveysasemapalvelut (ei ole), mutta perusasetelma on se, että
parhaat palvelut tuotetaan terveimmille ja maksukykyisimmille.
Miksei tähän saada muutosta? Yksi syy voisi olla, että työterveyshuollon keventäminen ei kiinnosta niitä, jotka voisivat asiasta päättää. Työnantajia kiinnostaa pitää työntekijät terveinä tai ainakin toimintakykyisinä, eikä lääkärissä käyntiin saisi mennä turhan paljon tehokasta työaikaa. Elinkeinoelämän kannalta yksityinen terveydenhoito on tuottoisaa bisnestä, jota se ei halua ajaa alas. Entä työntekijät? Kukapa haluaisi luopua saavutetuista eduista niin kuin siitä, että pääsee jonottamatta lääkäriin.
Miksei tähän saada muutosta? Yksi syy voisi olla, että työterveyshuollon keventäminen ei kiinnosta niitä, jotka voisivat asiasta päättää. Työnantajia kiinnostaa pitää työntekijät terveinä tai ainakin toimintakykyisinä, eikä lääkärissä käyntiin saisi mennä turhan paljon tehokasta työaikaa. Elinkeinoelämän kannalta yksityinen terveydenhoito on tuottoisaa bisnestä, jota se ei halua ajaa alas. Entä työntekijät? Kukapa haluaisi luopua saavutetuista eduista niin kuin siitä, että pääsee jonottamatta lääkäriin.
Timo Soini laukoo myös hiukan harhaan. Jotta
julkinen terveydenhuolto palvelisi hyvin kaikkein huono-osaisimpia, sen on
tuotettava laadukkaita palveluja kaikille. Sote-uudistuksen suurin haaste
saattaakin olla julkisten palvelujen kilpailukyvyn säilyttäminen. Yksityinen
terveydenhoitobisnes on varmasti jo hiomassa omia palvelujaan, jotta se voi
aikanaan tarjota niitä sote-alueitten ostettaviksi.
Mitenkäs tähän vastaat, Timppa?
Tunnisteet:
eläkeläiset,
eriarvoisuus,
köyhyys,
lapsiperheet,
Sote,
Sote-uudistus,
terveysasemat,
terveyspalvelut,
Timo Soini,
työterveyshuolto
lauantai 3. toukokuuta 2014
Villiä ruokaa
Mustikoita ja herkkutatteja odotellessa nyt on mitä mainioin aika lähteä ulos luontoon hakemaan ilmaista villiä ruokaa. Vapuksi viilenneet säät ovat sikäli vain hyväksi, että kevään villiherkut eivät ehdi kasvaa ohi parhaan sesonkinsa.
Minun viiden kärkeni on tämä:
1. Nokkonen
Kevätnokkosesta saa keittoa, muhennosta, risottoa ja munakasta. Sitä voi myös silputa leipätaikinan joukkoon. Nokkosen voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Vanhoissa ohjeissa käsketään ryöpätä nokkoset, mutta minä höyrytän ne pehmeiksi ja silppuan sitten karkeammiksi tai hienommiksi ruokalajin mukaan.
Vaaksan korkuiset nokkoset voi poimia vaikka paljain käsin, kunhan muistaa ottaa niistä kiinni myötäsukaan eli alhaalta ylöspäin. Puhtaastakin paikasta poimitut nokkoset kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jotta roskista ja pölystä pääsee eroon.
2. Vuohenputki
Nuoret ja mureat vuohenputken versot syön ihan sellaisenaan, mutta kyllä niistäkin voi keittoa tehdä tai niitä voi silputa yrttimausteeksi. Maistuvat hauskasti hiukan porkkanalta.
3. Pihlaja
Vasta auenneista vaaleanvihreistä pihlajanlehdistä saa kirkkaan vihreää, mantelin makuista teetä. Mikäpä estää maistelemasta aukeamassa olevia lehtiä sellaisenaankin.
4. Maitohorsma
Maitohorsman versot ovat raakanakin rouskuteltavia, mutta hauskimmillaan ne ovat "villiparsana". Puhtaiden, mutta rehevien vesien äärellä oleskelevat voivat kokeilla myös "meriparsaa" eli järviruo'on versoja suolavedessä keitettyinä.
5. Voikukka
Ei liene vaikea löytää voikukkasiman ohjetta. Se ei kuitenkaan ole minusta vaivan arvoista. Voikukkaa voi kuitenkin syödä aivan sellaisenaan. Puhtailta, varjoisilta paikoilta poimituista nuorista voikukanlehdistä saa verratonta salaattia. Jos maku on liian vahva, niitä voi lisätä viljellyn salaatin ja rucolan seuraksi. Kaikkein maukkaimpia ovat kuitenkin kukinnot, joilla herkuttelen peltotöitteni lomassa sellaisenaan - kunhan ensin kopistelen huolellisesti niissä usein vilistävät pienet hyönteiset pois.
Pari varoituksen sanaa
Olen joskus paimentanut laiduntavia vuohia. Sanotaan, että vuohi syö mitä vain. Niin syökin, mutta hyvin nirsoillen: se haukkaa muutaman suupalan täältä, seuraavat tuolta. Vuohenputken jälkeen vähän koivunlehtiä ja sitten välipalaksi vaikka kielonlehti. Se on evoluution tuottamaa viisautta vuohen alkuperäisiltä asuinseuduilta, missä kasvit yrittävät tehdä itsensä kitkerikai ja syömäkelvottomiksi.
Viljelykasvit on jalostettu turvallisiksi ja myrkyttömiksi (minkä vuoksi ne rusakoille ja lehtokotiloille kelpaavatkin). Luonnonkasveissa sen sijaan on kaikenlaisia haitallisia tai myrkyllisiä yhdisteitä, eikä mitään villiyrttiä pitäisi syödä samanlaisia määriä kuin kurkkua, tomaattia, salaattia tai perunaa. Villiruo'alla kannattaakin herkutella maltillisesti ja vähän vuohen tapaan: hiukan sitä ja hiukan tätä.
Minun viiden kärkeni on tämä:
1. Nokkonen
Kevätnokkosesta saa keittoa, muhennosta, risottoa ja munakasta. Sitä voi myös silputa leipätaikinan joukkoon. Nokkosen voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Vanhoissa ohjeissa käsketään ryöpätä nokkoset, mutta minä höyrytän ne pehmeiksi ja silppuan sitten karkeammiksi tai hienommiksi ruokalajin mukaan.
Vaaksan korkuiset nokkoset voi poimia vaikka paljain käsin, kunhan muistaa ottaa niistä kiinni myötäsukaan eli alhaalta ylöspäin. Puhtaastakin paikasta poimitut nokkoset kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jotta roskista ja pölystä pääsee eroon.
2. Vuohenputki
Nuoret ja mureat vuohenputken versot syön ihan sellaisenaan, mutta kyllä niistäkin voi keittoa tehdä tai niitä voi silputa yrttimausteeksi. Maistuvat hauskasti hiukan porkkanalta.
3. Pihlaja
Vasta auenneista vaaleanvihreistä pihlajanlehdistä saa kirkkaan vihreää, mantelin makuista teetä. Mikäpä estää maistelemasta aukeamassa olevia lehtiä sellaisenaankin.
4. Maitohorsma
Maitohorsman versot ovat raakanakin rouskuteltavia, mutta hauskimmillaan ne ovat "villiparsana". Puhtaiden, mutta rehevien vesien äärellä oleskelevat voivat kokeilla myös "meriparsaa" eli järviruo'on versoja suolavedessä keitettyinä.
5. Voikukka
Ei liene vaikea löytää voikukkasiman ohjetta. Se ei kuitenkaan ole minusta vaivan arvoista. Voikukkaa voi kuitenkin syödä aivan sellaisenaan. Puhtailta, varjoisilta paikoilta poimituista nuorista voikukanlehdistä saa verratonta salaattia. Jos maku on liian vahva, niitä voi lisätä viljellyn salaatin ja rucolan seuraksi. Kaikkein maukkaimpia ovat kuitenkin kukinnot, joilla herkuttelen peltotöitteni lomassa sellaisenaan - kunhan ensin kopistelen huolellisesti niissä usein vilistävät pienet hyönteiset pois.
Pari varoituksen sanaa
Olen joskus paimentanut laiduntavia vuohia. Sanotaan, että vuohi syö mitä vain. Niin syökin, mutta hyvin nirsoillen: se haukkaa muutaman suupalan täältä, seuraavat tuolta. Vuohenputken jälkeen vähän koivunlehtiä ja sitten välipalaksi vaikka kielonlehti. Se on evoluution tuottamaa viisautta vuohen alkuperäisiltä asuinseuduilta, missä kasvit yrittävät tehdä itsensä kitkerikai ja syömäkelvottomiksi.
Viljelykasvit on jalostettu turvallisiksi ja myrkyttömiksi (minkä vuoksi ne rusakoille ja lehtokotiloille kelpaavatkin). Luonnonkasveissa sen sijaan on kaikenlaisia haitallisia tai myrkyllisiä yhdisteitä, eikä mitään villiyrttiä pitäisi syödä samanlaisia määriä kuin kurkkua, tomaattia, salaattia tai perunaa. Villiruo'alla kannattaakin herkutella maltillisesti ja vähän vuohen tapaan: hiukan sitä ja hiukan tätä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)