Kehäinvälisen Helsingin puolesta

Arvelen, että aika monelle sana "kaupunginhallitus" tuo mieleen jotakin tämän kuvan kaltaista. Ainakin minulle olisi joskus nuorena tullut mieleen pönäkkä seurue vallan kahvassa olevia, kypsässä keski-iässä olevia miehiä.

Vähänpä tiesin, mutta nyt olen sentään viisaampi. Reilun vuoden tauon jälkeen palaan Helsingin kaupunginhallitukseen – tosin vain varajäsenenä, mutta Vihreiden perinteiden mukaan varsinaiset ja varajäsenet ovat yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin mukana päätöksenteossa.

Tähän aikaan vuodesta suljettujen ovien takana valmistellaan seuraavan vuoden budjettia. Ei näytä hurrattavan hyvältä, joten ihan oikeita kaupunkilaisten elämään vaikuttavia päätöksiä täasä joudutaan tekemään.

Vaalilauseissani olen pitänyt esillä "kehäinväliseksi Helsingiksi" kutsumaani esikaupunki- ja lähiöalueiden vyöhykettä. Sen puolella lupaan nytkin olla.

Huumeet, Helsinki ja Barcelona

-->

Voiko Helsingin sosiaali- ja terveystoimi oppia jotain Kataloniasta? Kannattiko lautakunta ja johtavat virkamiehet lennättää ajelemaan bussilla pitkin ja poikin Barcelonaa?

Kun missä  hyvänsä ulkomailla käy tutustumassa siihen, miten terveydenhoidon ja opetuksen kaltaiset peruspalvelut on järjestetty,  päällimmäinen havainto on yleensä se että Suomessa asiat hoidetaan aika hyvin.  En usko, että monikaan enää muistaa langeta vanhaan suomalaiseen alemmuudentunteeseen. Se ei kuitenkaan riitä perusteeksi luottamushenkilöiden lennättämiseen ulkomaille.

Tältä matkalta minun ajatuksiini tarttui kaksi asiaa. Enempää ei tarvitsekaan – jos opintomatkalta yksikin idea kehittyy parantamaan omia palveluja, reissu maksaa itsensä korkojen kanssa takaisin.

Ensimmäinen on oikeastaan huomio, joka kytkeytyy Helsingissä ja koko Suomessa meneillään olevaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Barcelonassa nimittäin korostettiin ikään kuin ohimennen sosiaalipalvelujen jakamista perus- ja erikoispalveluihin. Tällä yksinkertaisella ja hiukan tylsältä kuulostavalla ajatuksella voi olla iso merkitys kotiin palattua.

Toiseksi pysähdyin miettimään tapaa, jolla katalonialaiset kollegat toteuttavat huumeriippuvaisten palveluja. Tämä on Suomessa kuuma aihe, johon etenkään kenenkään vihreän ei kannattaisi tikullakaan koskea, mutta pohdiskelenpa kuitenkin.

Kävimme tutustumassa klinikkaan, jossa suonensisäisten huumeiden käyttäjät voivat valvotusti annostella aineensa. Aivan oikein: barcelonalainen narkkari tuo omat heroiininsa mukanaan, eikä henkilökunta kysele aineen alkuperästä vaan huolehtii, että asiakas piikittää sen puhtailla välineillä ilman yliannostuksen vaaraa.

Meillä tuskin oltaisiin valmiita näin liberaaliin hoitopolitiikkaan. Toisaalta heroiini on meillä hyvin marginaalinen huume – toisin kuin ties mistä tuotu Subutex. Näkökulma on kuitenkin jotain, minkä voisin uskaltaa tuoda kotimaiseen keskusteluun. Barcelonassa huumeriippuvaista ei pidetä sen paremmin uhrina kuin syyllisenäkään, vaan ymmärretään että riippuvuus on sairaus ja riippuvainen on potilas. Vaikkei potilas ei ole valmis  päihteettömään elämään eikä korvaushoitoihin, on hoitohenkilökunnalla kuitenkin eettinen velvollisuus pitää hänet hengissä.

Huumepolitiikka on vaikeaa tasapainottelua potilaiden humaanin kohtelun ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun välillä – unohtamatta sitä näkökulmaa, että kaikki riippuvuudet tupakoinnista alkaen käyvät kalliiksi kansanterveydelle ja –taloudelle. Se, että asia on vaikea ja tunteita herättävä, ei saa kuitenkaan estää avointa pohdintaa.  Suomessa olisi hyvä tulla ylös poteroista. Huumeongelmamme ei kuitenkaan ole (vielä?) samalla tasolla kuin kansainvälisten kauppareittien varrella olevassa Espanjassa.

Matikanopen matikkasoppa

Muutaman FB-ruokapäivityksen jälkeen tunsin lievää painostusta ruokablogiin. Tähän aikaan vuodesta luonteva aihe on matikkasoppa. Mäenlaskua ja matikkasoppaa, mitäpä matikanmaikka hiihtokaudella muuta?

Made on upea kala. Gastronomisesti on pieni ihme, että niin rumasta, limaisesta ja pahanhajuisesta otuksesta syntyy niin herkullisen tuoksuinen ja makunystyröitä hemmotteleva keitto.

Kannattaa ostaa mätimade. Iso. Silloin voi laskea, että saa kohtuuhintaan mätiä blinien lisukkeeksi ja samalla ikään kuin kaupan päälle kalan. Bonusta on, jos kauppias suostuu nylkemään mateen jo kaupassa. Ei se kotonakaan niin vaikeaa ole kuin uskotellaan, mutta sotkuista hommaa se kyllä on.

Mädin (ja maksan) otan erilleen, pussitan ja pakastan otettavaksi sitten ulos kaapista, kun on aika syödä blinejä. Palataan niihin lähempänä laskiaista. Isosta mateesta silpaisen selkä- ja pyrstöfileet irti ja siirrän syrjään. Pään ja ruodot paloittelen kattilaan. Lisään niiden seuraksi pari sipulia, purjon, pari porkkanaa ja kimpaleen selleriä. Tarkat määrät vaihtelevat vähän sen mukaan, mikä sattuu olemaan jääkaapin juurestilanne, mutta ainakin sipulia, porkkanaa ja selleriä pitää olla. Muutama maustepippuri, rouhittua mustapippuria, merisuolaa ja jokunen tillinoksa sekaan. Tämän kaiken peitän kuumalla vedellä keittelen hiljakseen, kunnes arvelen maun irronneen liemeen. Pari tuntia siinä menee, painekattilan tai -kannen kanssa puolikin tuntia riittää. Annan jäähtyä ja kaadan varovasti siivilän läpi toiseen kattilaan. Kun kalanpalat ovat jäähtyneet kylliksi, erottelen vielä ruodoista irtoavan kypsän kalan talteen. Ruodot ja kaikkensa antaneet kasvikset heitän kompostoriin.

Tästä voi jatkaa vaikka seuraavana päivänä, kunhan muistaa heti panna raa'at fileet kylmään ja jäähdyttää liemen hyvin. Varsinainen soppa syntyykin sitten helposti ja nopeasti:

Liemi
Perunaa
Sipulia
Fenkolia
Madefileetä
Keitettyä madetta
Tilliä (ja persiljaa)
(Suolaa)

Sipulin pilkon karkeaksi silpuksi, perunat parin sentin kuutioiksi ja fenkolin puoli senttiä paksuiksi viipaleiksi. Keitän ne hiljalleen kypsiksi – tähän menee kaikkine silppuamisineen puolisen tuntia, ellei peruna ole liian isoina palasina. Silla aikaa paloittelen fileet ja lisään ne, kun perunat näyttävät melkein kypsiltä. Lopuksi silppuan pinnalle yrtit ja tarkistan suolan.

Siinä se. Tällä reseptillä saa hennon vihertävää, kirkasliemistä keittoa, jonka maussa kala on pääosassa. Syön sen ruisleivän kanssa. Ruokajuomaksi ei mitään tai raikasta Helsingin vesijohtovettä.

Hyvää ruokahalua!

Kolmen osterin aarre

Tein innovaation. Kehitin uuden kiinalaistyyppisen ruokalajin. Annoin sille nimeksi "kolmen osterin aarre".

Ruokalaji sai alkunsa siitä, kun löysin lähiluonnostani pienen ämpärillisen osterivinokkaita. Oikeastaan en varsinaisesti löytänyt, vaan kävin kokemassa kannon, jossa entuudestaan tiedän vinokasta kasvavan. Villit osterivinokkaat kasvavat laholla jalopuulla ja ovat vielä maukkaampia kuin viljellyt. Harmittavan usein yöpakkaset vievät ne, sillä niiden sato on myöhäinen.

Tuoreeltaan valmistin pienen vinokasmuhennoksen, jonka tarjosin paistetun kuhan kanssa. Tämä sieni sopii erinomaisesti kalan seuraksi. Jäin miettimään, mitä tekisin seuraavaksi, ja silloin välähti.

KOLMEN OSTERIN AARRE

Tuoretta osterivinokasta suikaleina
Naudan luomupaistia ohuina suikaleina
Pieni purjo
Sentin viipale tuoretta inkivääriä suikaleiksi leikattuna
Valkosipulinkynsi tai kaksi, ohuina viipaleina
Purkillinen säilöttyjä ostereita
Kananmuna
Vehnäjauhoja
Riisiviiniä (tai sherryä)
Rkl rypsiöljyä
Lisäksi reilusti (3 dl) rypsiöljyä uppopaistamiseen

Kastike:
Osterikastiketta
Soijakastiketta
Puoli tl seesamiöljyä
Riisiviiniä

Valmistan tempurataikinan lisäämällä vatkattuun munaan tilkan riisiviiniä ja sopivasti vehnäjauhoja. valutan osterit hyvin.

Paistan kuumassa wokissa purjoviikaleet, inkiväärin ja valkosipulin, kunnen suikaleet alkavat ruskistua. Lisään vinokkaat ja paistan, kunnes ne kuulostavat kypsiltä. Lopuksi lisään paistisuikaleet, ja kun ne ovat ruskistuneet, kaadan päälle osterikastikkeen. Nostan ruoan liedeltä.

Dippaan osterit tempurataikinaan ja uppopaistan sitten kuumassa öljyssä sillä aikaa kun liha-sienikastike hautuu kypsäksi.

Tarjoan ruoan jasmiiniriisin ja vihreän teen kanssa.