Apotti tulee, oletko valmis?

Apotti tulee.

Varmuuden vuoksi selvennys: kysymys ei nyt ole hengellisestä virkamiehestä, vaan pääkaupunkiseudulla käyttöön otettavasta sosiaali- ja terveystoimen yhteisestä tietojärjestelmästä. Sen on tarkoitus korvata kaikki nykyiset erilliset tietojärjestelmät, joita on niin monta etten jaksa nyt edes laskea.

En tässä ota millään tavalla kantaa siihen, onko Apotti hyvä, huono vai vielä huonompi. Sen sijaan alkaa olla aika miettiä, millä tavalla se hyödyttää alan ammattilaista ja palveluja käyttävää kaupunkilaista.

Tietojärjestelmä on vain tekniikkaa, joka ei sinänsä tee mitään. Ihmiset tekevät. Apotin käyttöönotto on nyt mahdollisuus, joka tukee ainakin näitä muutoksia:

- Potilasturvallisuus paranee, kun tärkeät tiedot eivät katoa matkalle. Nykytilanteesta sain hyvän kokemuksen, kun lähiomaisen lääkityksestä Malmin sairaalaan annetut tiedot eivät koskaan välittyneet Meilahteen. Tästä olisi vakavasti sairastuneen potilaan kohdalla voinut koitua todellista vaaraa. Tälle rinnasteisesti voidaan kehittää toimintaa niin, että sosiaalitoimen tiedot ovat ajantasaisesti käytössä.

- Ammattilaisten työaikaa vapautuu näpyttelystä asiakastyöhön. Kun tiedot syötetään vain kertaalleen, on toimistotyön vähennyttävä. Kaupunkilaisella on myös lupa odottaa näkevänsä enemmän lääkärin kasvoja ja vähemmän selkää, kun lääkäri keskustelee tietojärjestelmän kanssa.

- Viraston sisällä työt muuttuvat, sillä Apotti on aivan aidosti sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteinen tietojärjestelmä. Yhteen ja yhtenäiseen sote-toimialaan siirtyminen vaatii tuekseen Apotin kaltaista järjestelmää.

- Kenties tärkeimmän muutoksen jätin viimeiseksi. Apottiin nimittäin sisältyy asiakasportaali, jollaista ei nyt ole olemassa. Se tarkoittaa, että kansalainen voi hallita omia tietojaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tavoitteena täytyy olla kansalaista koskevien tietojen siirtäminen oleellisesti hänen omaan hallintaansa, kuten naapurimaassamme Virossa on periaatteessa jo tehty. Yksi nyt tekeillä olevan uuden palvelustrategian keskeinen ajatus on, että tarjotaan kansalaiselle työkalut, joilla voidaan tukea omaa terveyttä ja hyvinvointia.

Apotin jatkokehittely siirtyy nyt pois lautakunnilta Apotti Oy:lle. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä on pitää huolta siitä, että toimintaa kehitetään niin, että Apotista saadaan täysi hyöty irti.

Kyykytettiinkö vammaisia?

Populistisen politiikan alkeissa on kaksi ohjetta:

1) vaadi sellaista, minkä tiedät jo toimivan tai olevan toteutumassa.
2) vaadi sellaista, minkä tiedät jo ehdottaessasi mahdottomaksi.

Kummassakin tapauksessa vaatija saa mainetta oikeiden asioiden vaatimisesta, mutta hänen ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen siitä mitä vaatii, saati huolehtimaan aloitteidensa käytännön toteutuksesta.

Vastuun kantaminen onkin sitten vaikeampaa.

Eilen jouduin tekemään yhden vaikeimmista poliittisista päätöksistäni, kun sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätettiin "vammaisten kyykytyspaketiksi" ristimästäni kokonaisuudesta. Kyse oli vammaisten oikeudesta kuljetuspalveluihin. Olin jo tehnyt vastaesityksen, joka olisi pitänyt yhden etuuden entisellään, mutta jouduin luopumaan siitä nähdessäni, ettei sillä ole toteutumisen mahdollisuuksia. En ole iloisella mielellä tästä.

Tätä ne päätöksenteon realiteetit ovat. Kaikkien kaupungin virastojen on vähennettävä menojaan, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin ennen. Ei siinä itku auta, valitettavasti.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt on matkaetuuksia myönnetty ja poistettu ilman, että kenelläkään tuntuu olevan täsmällistä käsitystä siitä, kuinka moni palveluja käyttää ja mitkä niiden todelliset kustannukset ovat. Emme saaneet tästä mitään tolkkua silloin, kun vaikeavammaisten ilmainen HSL-matkalippu poistettiin, emmekä sen viisaampia ole nytkään. Nyt tehtyjen palveluleikkausten vaikutuksia on kyettävä arvioimaan, ja päätökset on voitava tarvittaessa ottaa uuteen käsittelyyn. Sellainen perinne ei voi jatkua, että kymmenien miljoonien toimintakuluista päätetään näppituntumalla, ilman kunnollista kustannusseurantaa.

Kenties tärkeimmät vammaiskuljetuspäätökset tehdään kuitenkin aivan muualla kuin sote-lautakunnassa. Kaikki nimittäin tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että kaiken joukkoliikenteen on oltava niin esteetöntä, että liikuntavammaisetkin kykenevät sitä käyttämään. Se ei edes ole mitään rakettitiedettä, vaan kyse on niin yksinkertaisista asioista kuin raitiovaunupysäkkien korkeudesta ja bussien pyörätuoliluiskien toimintakunnosta. Voisi myös miettiä uudestaan, voisiko liikuntavammaisten suhteellisen pienelle joukolle myöntää lippualennuksia suoraan HSL:n budjetista sen sijaan, että vammaiset nyt pannaan kisaamaan samoista rahoista vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kanssa.

Jos tahto löytyy, ei toiminta ole kaukana.

Huumeet, Helsinki ja Barcelona

-->

Voiko Helsingin sosiaali- ja terveystoimi oppia jotain Kataloniasta? Kannattiko lautakunta ja johtavat virkamiehet lennättää ajelemaan bussilla pitkin ja poikin Barcelonaa?

Kun missä  hyvänsä ulkomailla käy tutustumassa siihen, miten terveydenhoidon ja opetuksen kaltaiset peruspalvelut on järjestetty,  päällimmäinen havainto on yleensä se että Suomessa asiat hoidetaan aika hyvin.  En usko, että monikaan enää muistaa langeta vanhaan suomalaiseen alemmuudentunteeseen. Se ei kuitenkaan riitä perusteeksi luottamushenkilöiden lennättämiseen ulkomaille.

Tältä matkalta minun ajatuksiini tarttui kaksi asiaa. Enempää ei tarvitsekaan – jos opintomatkalta yksikin idea kehittyy parantamaan omia palveluja, reissu maksaa itsensä korkojen kanssa takaisin.

Ensimmäinen on oikeastaan huomio, joka kytkeytyy Helsingissä ja koko Suomessa meneillään olevaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Barcelonassa nimittäin korostettiin ikään kuin ohimennen sosiaalipalvelujen jakamista perus- ja erikoispalveluihin. Tällä yksinkertaisella ja hiukan tylsältä kuulostavalla ajatuksella voi olla iso merkitys kotiin palattua.

Toiseksi pysähdyin miettimään tapaa, jolla katalonialaiset kollegat toteuttavat huumeriippuvaisten palveluja. Tämä on Suomessa kuuma aihe, johon etenkään kenenkään vihreän ei kannattaisi tikullakaan koskea, mutta pohdiskelenpa kuitenkin.

Kävimme tutustumassa klinikkaan, jossa suonensisäisten huumeiden käyttäjät voivat valvotusti annostella aineensa. Aivan oikein: barcelonalainen narkkari tuo omat heroiininsa mukanaan, eikä henkilökunta kysele aineen alkuperästä vaan huolehtii, että asiakas piikittää sen puhtailla välineillä ilman yliannostuksen vaaraa.

Meillä tuskin oltaisiin valmiita näin liberaaliin hoitopolitiikkaan. Toisaalta heroiini on meillä hyvin marginaalinen huume – toisin kuin ties mistä tuotu Subutex. Näkökulma on kuitenkin jotain, minkä voisin uskaltaa tuoda kotimaiseen keskusteluun. Barcelonassa huumeriippuvaista ei pidetä sen paremmin uhrina kuin syyllisenäkään, vaan ymmärretään että riippuvuus on sairaus ja riippuvainen on potilas. Vaikkei potilas ei ole valmis  päihteettömään elämään eikä korvaushoitoihin, on hoitohenkilökunnalla kuitenkin eettinen velvollisuus pitää hänet hengissä.

Huumepolitiikka on vaikeaa tasapainottelua potilaiden humaanin kohtelun ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen taistelun välillä – unohtamatta sitä näkökulmaa, että kaikki riippuvuudet tupakoinnista alkaen käyvät kalliiksi kansanterveydelle ja –taloudelle. Se, että asia on vaikea ja tunteita herättävä, ei saa kuitenkaan estää avointa pohdintaa.  Suomessa olisi hyvä tulla ylös poteroista. Huumeongelmamme ei kuitenkaan ole (vielä?) samalla tasolla kuin kansainvälisten kauppareittien varrella olevassa Espanjassa.