Vammaisten kyykytyksestä, haudutettua särkeä unohtamatta

Nyt alkaa jo riittää.

Olemme Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa järjestelmällisesti heikentäneet vammaisten saamia etuisuuksia. Vähensimme kuukausittaisten matkojen määrää. Olimme hamppaattomia, kun budjettisovulla perustellen vaikeavammaisilta vietiin heille aikaisemmin myönnetyt ilmaiset HSL:n matkaliput.

Kävimme HSL:n johtokunnan kanssa rakentavaksi kokemani keskustelun vammaisten matkalippualennuksista. Tulos: HSL esittää kaikkien invalidialennusten poistamista. Samalla vauhdilla se esittää myös lastenvaunujen kanssa matkustajan ilmaislippujen poistamista metrosta, joten kurmotus kohdistuu aika tasapuolisesti kaikkiin liikuntarajoitteisiin.

Joulukuussa kirjasimme lautakunnan tahdon siitä, että perheiden saamaa tukea ei heikennetä. Erityisesti halusimme silloin turvata erityislastenvahtipalvelun jatkumisen niille, jotka sitä tarvitsevat. Ilmaisimme myös selvästi, että emme salli yhdenkään sellaisen vammaisen palauttamista yhdisteltyihin kuljetuksiin, jotka nyt on vamman erityislaadun vuoksi siitä irrotettu. Kyse oli esimerkiksi sokeista, joiden ei voi edellyttää seisoskelevan kymmeniä minuutteja oudossa kadunkulmassa odottelemassa joskus saapuvaa kimppakyytiä.

Lautakuntavuotemme alkoi nyt showlla, jossa oli vaikea pysyä juonessa mukana. Joulukuussa tekemämme kirjaukset oli poistettu, koska nyt ne olikin tulkittu lainvastaisiksi. Sama taistelu siis uudestaan. Nyt kummastelen tosissani, miksi virastolle on niin vaikeaa ymmärtää lautakunnan enemmistön selkeää tahtoa: emme salli kenellekään enää uusia heikennyksiä, ennen kuin olemme saaneet tarkat ja luotettavat selvitykset niiden vaikutuksesta sekä budjettii  että asiakkaitten arkeen.

Neuvo: älä yritä lukea näitä asioita pöytäkirjoista. Sinne ne on kirjoitettu sellaisella salakielellä, että pitkä lautakuntakokemuskaan ei auta loppuun asti ymmärtämään, mistä loppujen lopuksi päätettiin.

Syystä tai toisesta Helsingin vammaispalvelut ovat olleet naapurikuntiin verrattuna kalliita. Rakennemuutokset ovat siten väistämättömiä. Nyt vain ollaan siinä täysin kestämättömässä tilanteessa, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vaikeavammaisten helsinkiläisten arkea kurjistetaan oikealta, vasemmalta ja edestä yhtä aikaa. Tähän kyykytyspolitiikkaan pitää saada stoppi. Kokonaisnäkemystä tarvitaan viimeistään siinä vaiheessa, kun matkalippujen hinnoista lopullisesti päätetään.

Mutta se särki:

Ostin kaksi kiloa tuoretta särkeä, alle kolme euroa kilo. Suomustin, perkasin, leikkasin pois päät ja evät. Otin mädin talteen ja panin pakastimeen. Palataan siihen, kun päästään lähemmäksi bliniaikaa. Ladoin särjet painekattilaan, lorautin valkoviinilaatikosta nestettä, ripottelin päälle suolaa, rouhin vähän mustapippuria ja heitin vielä muutaman kokonaisen maustepippurin sekaan. Sitruunan puolikas sattui lojumaan tiskipöydällä, joten puristin siitä mehut särkien päälle ennen kuin suljin kattilan kannen. Keittelin pari tuntia pienimmällä lämmöllä.

Tuli maukasta. Särjen kammotut ruodot ovat pehmenneet, ja maku on täyteläisen pehmeä. Nyt pitää vielä miettiä, missä muodossa kannan kalat ruokapöytään.

Kyykytettiinkö vammaisia?

Populistisen politiikan alkeissa on kaksi ohjetta:

1) vaadi sellaista, minkä tiedät jo toimivan tai olevan toteutumassa.
2) vaadi sellaista, minkä tiedät jo ehdottaessasi mahdottomaksi.

Kummassakin tapauksessa vaatija saa mainetta oikeiden asioiden vaatimisesta, mutta hänen ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen siitä mitä vaatii, saati huolehtimaan aloitteidensa käytännön toteutuksesta.

Vastuun kantaminen onkin sitten vaikeampaa.

Eilen jouduin tekemään yhden vaikeimmista poliittisista päätöksistäni, kun sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätettiin "vammaisten kyykytyspaketiksi" ristimästäni kokonaisuudesta. Kyse oli vammaisten oikeudesta kuljetuspalveluihin. Olin jo tehnyt vastaesityksen, joka olisi pitänyt yhden etuuden entisellään, mutta jouduin luopumaan siitä nähdessäni, ettei sillä ole toteutumisen mahdollisuuksia. En ole iloisella mielellä tästä.

Tätä ne päätöksenteon realiteetit ovat. Kaikkien kaupungin virastojen on vähennettävä menojaan, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin ennen. Ei siinä itku auta, valitettavasti.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt on matkaetuuksia myönnetty ja poistettu ilman, että kenelläkään tuntuu olevan täsmällistä käsitystä siitä, kuinka moni palveluja käyttää ja mitkä niiden todelliset kustannukset ovat. Emme saaneet tästä mitään tolkkua silloin, kun vaikeavammaisten ilmainen HSL-matkalippu poistettiin, emmekä sen viisaampia ole nytkään. Nyt tehtyjen palveluleikkausten vaikutuksia on kyettävä arvioimaan, ja päätökset on voitava tarvittaessa ottaa uuteen käsittelyyn. Sellainen perinne ei voi jatkua, että kymmenien miljoonien toimintakuluista päätetään näppituntumalla, ilman kunnollista kustannusseurantaa.

Kenties tärkeimmät vammaiskuljetuspäätökset tehdään kuitenkin aivan muualla kuin sote-lautakunnassa. Kaikki nimittäin tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että kaiken joukkoliikenteen on oltava niin esteetöntä, että liikuntavammaisetkin kykenevät sitä käyttämään. Se ei edes ole mitään rakettitiedettä, vaan kyse on niin yksinkertaisista asioista kuin raitiovaunupysäkkien korkeudesta ja bussien pyörätuoliluiskien toimintakunnosta. Voisi myös miettiä uudestaan, voisiko liikuntavammaisten suhteellisen pienelle joukolle myöntää lippualennuksia suoraan HSL:n budjetista sen sijaan, että vammaiset nyt pannaan kisaamaan samoista rahoista vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kanssa.

Jos tahto löytyy, ei toiminta ole kaukana.