Kyykytettiinkö vammaisia?

Populistisen politiikan alkeissa on kaksi ohjetta:

1) vaadi sellaista, minkä tiedät jo toimivan tai olevan toteutumassa.
2) vaadi sellaista, minkä tiedät jo ehdottaessasi mahdottomaksi.

Kummassakin tapauksessa vaatija saa mainetta oikeiden asioiden vaatimisesta, mutta hänen ei tarvitse pelätä joutuvansa vastuuseen siitä mitä vaatii, saati huolehtimaan aloitteidensa käytännön toteutuksesta.

Vastuun kantaminen onkin sitten vaikeampaa.

Eilen jouduin tekemään yhden vaikeimmista poliittisista päätöksistäni, kun sosiaali- ja terveyslautakunnassa päätettiin "vammaisten kyykytyspaketiksi" ristimästäni kokonaisuudesta. Kyse oli vammaisten oikeudesta kuljetuspalveluihin. Olin jo tehnyt vastaesityksen, joka olisi pitänyt yhden etuuden entisellään, mutta jouduin luopumaan siitä nähdessäni, ettei sillä ole toteutumisen mahdollisuuksia. En ole iloisella mielellä tästä.

Tätä ne päätöksenteon realiteetit ovat. Kaikkien kaupungin virastojen on vähennettävä menojaan, koska rahaa on käytettävissä vähemmän kuin ennen. Ei siinä itku auta, valitettavasti.

Miten tästä eteenpäin?

Nyt on matkaetuuksia myönnetty ja poistettu ilman, että kenelläkään tuntuu olevan täsmällistä käsitystä siitä, kuinka moni palveluja käyttää ja mitkä niiden todelliset kustannukset ovat. Emme saaneet tästä mitään tolkkua silloin, kun vaikeavammaisten ilmainen HSL-matkalippu poistettiin, emmekä sen viisaampia ole nytkään. Nyt tehtyjen palveluleikkausten vaikutuksia on kyettävä arvioimaan, ja päätökset on voitava tarvittaessa ottaa uuteen käsittelyyn. Sellainen perinne ei voi jatkua, että kymmenien miljoonien toimintakuluista päätetään näppituntumalla, ilman kunnollista kustannusseurantaa.

Kenties tärkeimmät vammaiskuljetuspäätökset tehdään kuitenkin aivan muualla kuin sote-lautakunnassa. Kaikki nimittäin tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että kaiken joukkoliikenteen on oltava niin esteetöntä, että liikuntavammaisetkin kykenevät sitä käyttämään. Se ei edes ole mitään rakettitiedettä, vaan kyse on niin yksinkertaisista asioista kuin raitiovaunupysäkkien korkeudesta ja bussien pyörätuoliluiskien toimintakunnosta. Voisi myös miettiä uudestaan, voisiko liikuntavammaisten suhteellisen pienelle joukolle myöntää lippualennuksia suoraan HSL:n budjetista sen sijaan, että vammaiset nyt pannaan kisaamaan samoista rahoista vanhusten ja pitkäaikaissairaiden kanssa.

Jos tahto löytyy, ei toiminta ole kaukana.