Villiä ruokaa

Mustikoita ja herkkutatteja odotellessa nyt on mitä mainioin aika lähteä ulos luontoon hakemaan ilmaista villiä ruokaa. Vapuksi viilenneet säät ovat sikäli vain hyväksi, että kevään villiherkut eivät ehdi kasvaa ohi parhaan sesonkinsa.

Minun viiden kärkeni on tämä:

1. Nokkonen

Kevätnokkosesta saa keittoa, muhennosta, risottoa ja munakasta. Sitä voi myös silputa leipätaikinan joukkoon. Nokkosen voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. Vanhoissa ohjeissa käsketään ryöpätä nokkoset, mutta minä höyrytän ne pehmeiksi ja silppuan sitten karkeammiksi tai hienommiksi ruokalajin mukaan.

Vaaksan korkuiset nokkoset voi poimia vaikka paljain käsin, kunhan muistaa ottaa niistä kiinni myötäsukaan eli alhaalta ylöspäin. Puhtaastakin paikasta poimitut nokkoset kannattaa huuhtoa kylmällä vedellä, jotta roskista ja pölystä pääsee eroon.

2. Vuohenputki

Nuoret ja mureat vuohenputken versot syön ihan sellaisenaan, mutta kyllä niistäkin voi keittoa tehdä tai niitä voi silputa yrttimausteeksi. Maistuvat hauskasti hiukan porkkanalta.

3. Pihlaja

Vasta auenneista vaaleanvihreistä pihlajanlehdistä saa kirkkaan vihreää, mantelin makuista teetä. Mikäpä estää maistelemasta aukeamassa olevia lehtiä sellaisenaankin.

4. Maitohorsma

Maitohorsman versot ovat raakanakin rouskuteltavia, mutta hauskimmillaan ne ovat "villiparsana". Puhtaiden, mutta rehevien vesien äärellä oleskelevat voivat kokeilla myös "meriparsaa" eli järviruo'on versoja suolavedessä keitettyinä.

5. Voikukka

Ei liene vaikea löytää voikukkasiman ohjetta. Se ei kuitenkaan ole minusta vaivan arvoista. Voikukkaa voi kuitenkin syödä aivan sellaisenaan. Puhtailta, varjoisilta paikoilta poimituista nuorista voikukanlehdistä saa verratonta salaattia. Jos maku on liian vahva, niitä voi lisätä viljellyn salaatin ja rucolan seuraksi. Kaikkein maukkaimpia ovat kuitenkin kukinnot, joilla herkuttelen peltotöitteni lomassa sellaisenaan - kunhan ensin kopistelen huolellisesti niissä usein vilistävät pienet hyönteiset pois.

Pari varoituksen sanaa

Olen joskus paimentanut laiduntavia vuohia. Sanotaan, että vuohi syö mitä vain. Niin syökin, mutta hyvin nirsoillen: se haukkaa muutaman suupalan täältä, seuraavat tuolta. Vuohenputken jälkeen vähän koivunlehtiä ja sitten välipalaksi vaikka kielonlehti. Se on evoluution tuottamaa viisautta vuohen alkuperäisiltä asuinseuduilta, missä kasvit yrittävät tehdä itsensä kitkerikai ja syömäkelvottomiksi.

Viljelykasvit on jalostettu turvallisiksi ja myrkyttömiksi (minkä vuoksi ne rusakoille ja lehtokotiloille kelpaavatkin). Luonnonkasveissa sen sijaan on kaikenlaisia haitallisia tai myrkyllisiä yhdisteitä, eikä mitään villiyrttiä pitäisi syödä samanlaisia määriä kuin kurkkua, tomaattia, salaattia tai perunaa. Villiruo'alla kannattaakin herkutella maltillisesti ja vähän vuohen tapaan: hiukan sitä ja hiukan tätä.