Jokainen ystävä tuo sydämensä mukanaan.
Kun olimme lapsia, elämä tuntui olevan ehtymätön lähde, josta jokaisena päivänä saattoi ammentaa uusia kokemuksia ja muistoja. Vuosien kuluessa ystävät vaihtuivat, mutta läheisten ystävien piiri vakiintui vähitellen.
Jokainen ystävän kuolema vie palan sydämestä mukanaan.
Lapsena en ymmärtänyt hyvin vanhojen ihmisten toivomusta, että kuolema tulisi ja korjaisi pois. Miten niin se vanha mummo oli "unohdettu tänne"? Nyt oman vuosisatani jälkipuoliskolla alan ymmärtää. Ennen niin kirkkaat muistot haalistuvat, menettävät värinsä ja merkityksensä sitä mukaa kuin ne jakavien ystävien piiri pienenee.
Sain tänään viestin pitkäaikaisimman ystäväni kuolemasta. En yllättynyt, mutta arvaamattoman syvältä se silti viilsi. Sen viestin myötä katosivat värit pitkästä rivistä muistoja. Oppikoulun alaluokkien epävarmuus, aikuisuuteen kasvaminen, elämän ylä- ja alamäet - äkisti on niin paljon sellaista, mitä kukaan muu ei enää ole jakamassa kanssani.
Ystävä, olit rinnallani silloin kun sinua eniten tarvitsin.
Sinua jää ikävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti