Kun kirkko vähentää sosiaalityötään väestön maallistuessa (ja muiden uskontokuntien osuuden kasvaessa), tulee ensimmäisenä mieleen, että kaupungin vastuu kasvaa. Muutenhan sosiaalityö kaikkiaan vähenee. Esimerkkikaupunginosissani Tapulikaupungissa ja Siltamäessä seurakunta on tehnyt merkittävää työtä muun muassa nuorison ja vanhusten kanssa, ja se työ on nyt uhattuna. Tässä on nyt vain se ongelma, että kun kirkkoon kuulumattomat eivät maksa veroa kirkolle, eivät he maksa vastaavaa äyrimäärää kaupungillekaan. Kirkosta eroaminen toisin sanoen nykysysteemissämme vähentää sosiaalityöhön käytettävää rahamäärää. Tätä ei selvästikään ole vielä täysin ymmärretty.
Minusta tästä kaikesta seuraa itsestään selvästi kaksi asiaa. Ensiksi kaupungin on otettava vastuu siitä työstä, jota kirkko ei pysty tekemään. Päävastuu sosiaalityöstä joka tapauksessa on maallisella yhteiskunnalla, ja seurakuntien tekemä työ vain täydentää sitä. Toinen johtopäätös on se, että Helsinki ei voi kovin kevytmielisesti alentaa kunnallisveroäyriään.
Takaisin Siltamäkeen: siinä kaupunginosassa ei ole asukastaloa eikä nuorisotaloa. Siltamäki-Suutarila-seuran vapaaehtoistyöhön perustuva seniorien Korttelitupa menetti kaupungin tarjoamat toimitilat jo kymmenisen vuotta sitten ja on ollut sen jälkeen riippuvainen seurakuntakodista saamistaan ”väliaikaisista” tiloista. Jotta asukastoiminta voi jatkua, tulisi kaupungin ja seurakunnan löytää yhteinen sävel ja jakaa nykyisen seurakuntakodin kustannukset. Tällä tavoin voitaisiin tukea myös muiden alueella toimivien yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa. Siltamäki ja Suutarila eivät enää olisi vailla asukastaloaan.
