Pikkupurtavaa vaalivalvojaisia odotellessa

Ehdin piipahtaa helsinkiläisten ruokaharrastajien pyhätössä, Hakaniemen hallissa. En nyt luettele, mitä sieltä lähdin hakemaan, vaan kimmokkeena tähän pakinaan on se, mitä tuli mukaan heräteostona.

Norsseja. Puoli kiloa tuoreita norsseja.

Norssi eli kuore on pieni, kelmeän silakan näköinen lohikala, joka keväisin nousee rannikolle kutemaan. Raakana se tuoksahtaa voimakkasti kurkulta. Melkein vegaaninen kala, toisin sanoen.

Perkasin norssit samoin kuin muikut: pää pois ja suolia sen verran kuin pään mukana tulee. Vatsan jätin ehjäksi, ja sisään jäi herkullinen, vaaleankeltainen mäti. Ladoin peratut muikut pieneen lasivuokaan ja ripottelin sekaan vähän karkeaa suolaa, vastajauhettua mustapippuria ja pari reilua hyppysellistä tuoretta rosmariinia. Kaadoin päälle reilun kaupan valkoviiniä niin, että kalat melkein peittyivät, ja viimeistelin reilulla lorauksella luomuoliiviöljyä.

Kypensin kaloja 175-asteisessa uunissa pari tuntia. Kypsien kalojen selkäruoto ja pyrstöevät ovat pehmenneet - ihan niin kuin kaupan sariineissa.

Aivan oikein, tästä tuli norssisardiineja. Hyvää normiruokaa vaalivalvojaisiin! Suosittelen nautittavaksi ruisleivällä, majoneesilla höystettynä. Kumpaakin saa hyvänä luomuversiona. Nämä sardiinit eivät hirveän kauan säily, mutta vaalisunnuntai onkin jo aika lähellä.

Sitten vain hyvää vaalitulosta odottamaan. "Hyvän" saa jokainen määritellä itse, tämähän on nyt ruokablogi eikä makuasioista kiistellä.

Sielu kananlihalla

Kuljin Kolmen sepän patsaan ohi. Niin kuin vaalien alla yleensä, aukio oli mökkejä ja vaalityöntekijöitä mustanaan. Kun vielä keltaisten kassien kanniskelijoita valui tasaiseen tahtiin sporakiskojen yli (siitä Helsingin vilkkaimmasta kadunylityspaikasta, jossa EI ole suojatietä), tunnelma oli aika vilkas.

Vanhan seinustalla oli poikkeava näky: kaksi nuorta miestä seisoi asennossa ja vakavailmeisenä kannattelemassa nuoren kokoomusehdokkaan kasvokuvalla varustettua banderollia. Olen nähnyt samat banderollit aikaisemminkin. Nyt oivalsin, mikä sen näkemisessä saa ihoni kananlihalle: asetelma oli kuin suora kopio Tukholmassa näkemästäni performanssista. Muutamana alkusyksyn lauantaina olen katsellut Medborgarplatsenilla ruotsalaisia nationalisteja, patriootteja, uusnatseja, millä nimellä he itseään sitten kutsuvatkaan, jotka ovat samalla tavalla seisseet asennossa, hymyttömin ilmein, omaa mustanpuhuvaa lippuaan kannatellen.

Mikä saa nämä arjalaisen oloiset nuoret miehet seisomaan banderollinsa kanssa autistista uhmaa ilmaisevin kasvoin?

Olen huolissani maahanmuuttajien ja ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten vastustamisesta. Avoimen tai peitellyn rasistiset rähjäämiset eivät herättäne enää erityistä huomiota lähiöpubien nurkilla. Jotenkin olen kuitenkin koettanut itselleni selittää sen turhautuneen lähiökansan purnaamisena edes jostakin, kun politiikasta ei muuten tunnu saavan otetta. Vielä paljon huolestuttavampaa on kuitenkin nähdä, miten nuoret, koulutetut ja oletettavasti ihan fiksut ihmiset alkavat pitää kansanryhmiin kohdistuvaa syrjintää normaalina ja tavoiteltavana. Perussuomalaisten nousuun ovat kaikki puolueet Vihreitä ja kenties Vasemmistoliittoa lukuunottamatta vastanneet vähentämällä ymmärrystään vähemmstöryhmiä kohtaan. Persuistuneet, voisi sanoa.

Nyt olemme sitten saaneet katukuvaan nämä vakavailmeiset arjalaisnuorukaiset. Valtapuolue Kokoomuksen siipien suojassa.

Rasismille ja vähemmistöjen sortamiselle on sanottava tiukka ei. Nyt niin kuin aina. "Kansallismielisyys" on uskallettava torjua ennen kuin banderolleja piteleville nuorille miehille ilmestyvät käsivarsinauhat - tai univormut.