1. Kesäaika on tyhmä.
Jos aamuisin joutuu muutenkin heräämään
liian aikaisin, on vielä tyhmempää herätä tuntia aikaisemmin.
Etenkin teinien vuorokausirytmi on luonnostaan sellainen, että sekä
herääminen että nukkumaan meneminen siirtyvät myöhemmäksi.
2. Aamulla on kylmä
Kevätaamut ovat kylmiä, vaikka
päivällä sitten olisikin lämmintä. Kesäaikaan siirtyminen
tarkoittaa, että jokainen aamuinen pyörämatka ajetaan tuntia
aikaisemmin kuin jos eläisimme normaaliajassa. Kylmässä ei ole
hauska polkea, varsinkaan jos tietää että vaivaisen tunnin
kuluttua olisi jo siedettävää. Entä mitä pyöräilijä sitten
lämpimän iltapäivän kotimatkalla tekee kaikilla niillä
vaatteilla, joita tarvittiin aamulla? Kesäajan vuoksi moni
työmatkapyöräilijä joutuu kuljettamaan kolmea vaatekertaa: yksi
aamua, toinen iltapäivää varten ja kolmas työvaatteiksi.
3. Linturetkillä on meluisaa
Tavallaan on tietysti kätevää, kun
varhaisen aamun linturetkille ei tarvitse lähteä niin aikaisin.
Tuntuu eri asialta lähteä liikkeelle viideltä kuin neljältä.
Poissa ovat kuitenkin hiljaiset linturetkiaamut. Kun linnut
toukokuussa heräilevät päivään, ovat ensimmäiset
työmatkalaisetkin jo autoineen liikkeellä. Siellä missä ennen oli
rikkumaton luonnon rauha, on nyt moottoriväylien tasainen
taustahurina.
4. Syksyllä on pimeää ja kylmää
Kesäaika jatkuu pitkälle lokakuuhun.
Aamut käyvät silloin jo pimeiksi. Yhdessä syksyn viileyden kanssa
se tarkoittaa taas kiusaa työmatkapyöräilijöille. Tuntia
myöhemmin ei enää tarvitsisi ajovaloa, ja mahdollisia jäätyneitä
lätäköitäkin näkisi varoa. Käytännössä kesäaika voi
lyhentää työmatkapyöräilykautta kuukaudella.
5. Se vain on tyhmä idea
Kesäajan perusajatus on ”daylight
saving”, siis että iltaan saadaan lisää valoisia tunteja, joiden
ansiosta keinovalaistusta tarvitaan vähemmän. Suomessa valoa on
kuitenkin kesäaikaan enemmänkin kuin tarpeeksi. Kesäajasta ei
kuulemma voi luopua, koska etelämpänä Euroopassa kuitenkin on
käytössä kesäaika. Aikaero kuulemma kasvaisi ilman kesäaikaa
niin suureksi, että bisnesyhteydet vaikeutuisivat. En ole kuitenkaan
koskaan ymmärtänyt, miksi koko kansakunnan elämää vaikeutetaan
vain sen vuoksi, että ulkomaankaupan kanssa tekemisissä oleva pieni
porukka voisi tehdä mukavaan aikaan töitä. Yksinkertaisempaahan
olisi, että ne harvat ja valitut soittaisivat puhelunsa vähän
myöhemmin. Ylipäätään työelämä on muuttunut niin, että
tehtävät ovat muuttuneet yhä enemmän 7/24-tyyppisiksi – jolloin
konttorityöajoilla ei ole senkään vertaa merkitystä.
Kun hyödyt ovat olemattomat ja haitat
ilmeiset, niin miksi ihmeessä me aina vain kiltisti roikumme
kesäajassa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti