Asukastoiminnan kohtalonhetket

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston vuosibudjetti on piripintaan 2 miljardia euroa. Kaikella rahalla ei tuoteta omia palveluja, vaan iso osa palveluista hankitaan joko erilaisin ostopalveluin tai järjestöjen toimintaa tukemalla. Tämän viikon tiistaina lautakunnan päätettävänä oli reilun neljän miljoonan paketti järjestöjen toiminta-avustuksia.

Pyynnöstäni asia jätettiin pöydälle, vaikka voinkin hyvin kuvitella monessa yhdistyksessä jo odotettavan rahoja tämän vuoden toimintaan. Pyysin lisäaikaa, koska esitetyssä avustusluettelossa oli pari pahaa ongelmaa.

Ensimmäinen pulma on se, että Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin avustusta ehdotetaan leikattavaksi viimevuotisesta 62 000 eurosta 50 000 euroon. Tämä leikkaus tarkoittaisi, että perinteikäs MLL:n lastenhoitoapu jouduttaisiin lopettamaan kokonaan. Tätä kärvistelen siitäkin syystä, että vanhan sosiaaliviraston toiminnan kalkkiviivoilla sosiaalijohtajan virkamiespäätöksellä myönnettiin Helsinki Missiolle neljäksi vuodeksi 50 000 euron avustus täsmälleen samanlaiseen toimintaan maahanmuuttajaäitien parissa, jota MLL on jo aikaisemmin vetänyt. Nyt siis MLL saisi kaikkeen toimintaansa saman verran kuin kilpaileva järjestö yhteen toimintamuotoon ilman, että uusi tai vanha lautakunta olisi saanut lausua mielipidettään. Ei vetele.

Tässä oli kysymys 12 000 eurosta. Toisen, pahemman pulman hintalappu on noin 100 000 euroa. Vuoteen 2012 verrattuna on esityksessä leikattu järjestelmällisesti kaikkien asukastalojen toiminta-avustuksia yhteensä sadallatuhannella. On aivan selvää, että tämä leikkaus tarkoittaa vapaaehtoisen asukastoiminnan alasajoa – vastoin kaikkia hienoja ja kauniita linjauksia demokratian kehittämisestä.

Asukastalojen toimintaa on vaikea lokeroida. Onko se sosiaalityötä, harrastustoimintaa, kulttuurityötä vai mitä?  Oikein tiukasti tulkiten se ei ehkä ole aivan sosiaalitoimen ytimessä. Ehkä demokratiapilotin myötä löytyisi asukastaloille isäntä, jonka suojissa niiden toiminnan jatkuvuus voitaisiin paremmin turvata. Nyt onkin oikea hetki pysähtyä lopettamaan vanha rahoitusmalli, jossa jokaisen kaupunginosan toimijat joutuvat joka vuosi anomaan uudelleen rahoituksen toiminnalle, joka jo moneen kertaan on osoittanut toimivuutensa.

Nyt on kiire. On kohtuutonta rangaista asukastaloja siitä, että niitä ei osata sijoittaa byrokratian lokeroihin. Sosiaali- ja terveysviraston 2,1 miljardiin verrattuna tuo puuttuva 100 000 ei ole mahdoton järjestää. Jos sen hintainen poliittinen tahto nyt löytyy, on vielä reilusti aikaa miettiä ensi vuodeksi kestävämpi ratkaisu.