Koulun uusi vallankumous

-->

Koulun numeroarvioinnista keskustelun avasi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Sen jälkeen opettaja Eva Sundgren herätti keskustelua mielipidekirjoituksessaan, jossa tuskaili laiskoja opiskelijoita. Nämä teemat punoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Ei pidä väheksyä Sundgrenin tuskastumista huonosti motivoituneisiin lukiolaisiin. Samoin kannattaa ottaa erittäin vakavasti se, että vieläkin monen lapsen itsetuntoa lytätään huonolla liikunnan numerolla. Tai matematiikan. Katsoisin kuitenkin vähän syvemmälle.

Heikolle opiskelumotivaatiolle on nähdäkseni kaksi päälähdettä. Sivumennen sanoen tässä näkyy yhteiskunnan polarisoituminen.

Merkittävä osa koululaisista sekä tulee ns. alemmista tuloluokista että menestyy koulussa heikosti. Nämä kaksi asiaa korreloivat vahvasti. Moni näistä nuorista hahmottaa sinänsä fiksusti, että koulu ei anna heille riittävästi lisäarvoa elämään. Pitkäaikaistyöttömäksi pääsee helpomminkin kuin ruotsin verbejä pänttäämällä. Kun luokassa on jokin kriittinen massa tämän vuoksi motivoitumattomia oppilaita, löysä ote opiskeluun muodostuu helposti vallitsevaksi, jolloin tulokset jäävät heikoiksi niilläkin, joilla olisi kaikki edellytykset oppimiseen ja hyvään elämän koulun jälkeen.

Toisaalta osa parhaimmin menestyvistä tylsistyy ja turhautuu. Oppitunneilla jankataan itsestäänselvyyksiä ja pitäydytään paljolti vanhaan leuka  ja liitu –menetelmään. Edistyneimmät oppilaat kuitenkin seuraavat aikaansa muualtakin ja osaisivat hyödyntää uusinta tietotekniikkaa tavalla, johon koulu ei yleensä taivu. Ennen tylsää aikaa tapettiin piirtelemällä vihkoon tai pelaamalla jätkänshakkia, nyt puhelin tarjoaa aivan uudenlaiset ajantappoulottuvuudet. (Käsi sydämelle, aikuiset: kuka meistä ei ole koskaan räplännyt laitteitaan puuduttavissa maanantaipalavereissa?)

Kirjoitin liki vuosi sitten koulun muuttumisesta (http://tuomisia.blogspot.fi/2014/12/opettaja-on-vanhaa-viinia.html). Tästä on mielestäni kyse sekä motivaatio- että arviointikeskustelussa. Koulu on pakko päivittää nykyaikaan. Oppimisen omistajuus ja yksilöllisten oppimispolkujen käyttöönotto ovat vaativia haasteita, jotka vaativat monien vakiintuneiden rakenteiden purkamista. Opiskelijan on oltava aktiivinen osapuoli oppimisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Opettajan on vihdoin ymmärrettävä, että hän ei enää ole kaiken tiedon ylin auktoriteetti.

Jännittävästi muuten oppimispolut toteutuvat nyt todennäköisimmin kaikkein heikoimpien ja kaikkein lahjakkaimpien oppilaiden opiskelussa. Lahjakkain ja innovatiivisin kärki on aina ennenkin osannut itse täydentää sitä, mihin koulu ei taivu. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat kulkevat peruskoulussa jo nyt käytännössä yksilöllisiä polkujaan pitkin, jos heillä on onni päästä asiansa osaavan laaja-alaisen erityisopettajan hoiviin. Näiden napojen väliin vain jää valtaosa lapsista ja nuorista.

Seuraavalla kerralla lisää arvioinnista.