Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta
on päättänyt myöntää ruoka-avustuksille vuodeksi 2017 tukea yhteensä
noin 300 000 euroa. Saamme siis vastedeskin nähdä pitkiä leipäjonoja.
Kaikkia
noin 8 000 vuotuista jonottajaa varten Helsingissä on kuitenkin yhä
vain kaksi sosiaalityöntekijää. Heidän työnään on auttaa näitä tuhansia
ihmisiä löytämään keinot päästä köyhyydestä ja saada arkeensa helpotusta
muillakin tavoilla kuin nöyryyttävällä ruokakassien jonottamisella.
Köyhyys
ei lopu leipäjonoilla. Suomalainen sosiaaliturva on perustunut
sellaiseen vähimmäistoimeentuloon, että jokainen kansalainen pystyy itse
hallitsemaan elämäänsä.
Leipäjonot ovat laastarimainen
korjauskeino, joka ei poista huono-osaisuutta, kuten muun muassa Maria
Ohisalo hiljattain kirjoitti (HS Mielipide 26.10.). 1990-luvulla
hyvinvointivaltion leipäjonot olivat jopa kansainvälinen tragedia.
Nyt
leipäjonoja puolustetaan, koska muutakaan ei tunnu tapahtuvan. Tuntuu
kuin julkisen sosiaaliturvan alasajo ja hyväntekeväisyyden lisääminen
olisi hyväksytty sen sijaan, että mietittäisiin, kuinka voisi ennalta
ehkäistä leipäjonojen tarvetta.
Leipäjonot
heijastavat suomalaisen yhteiskunnan jakautumista pärjääjiin ja
putoajiin. Eriarvoisuudesta on kuitenkin mahdollista päästä eroon.
Tarvitaan
riittävä rahoitus perustoimeentuloon, tarpeeksi ennaltaehkäisevää työtä
ja riittävä määrä sosiaalityöntekijöitä, jotka voivat itseään loppuun
ajamatta ohjata tukea tarvitsevia.
Hallituksen
toimia seuratessa käy selväksi, ettei pikaista parannusta kuitenkaan
ole tulossa. Sote-uudistuksessa sosiaalityö tuntuu jääneen täysin
heitteille. Jos tulevilla maakunnilla ei ole taitoa eikä kaupungeilla
rahaa, juutumme edelleen syytämään lisää rahaa ruoka-apuun ja ohjaamaan
ihmisiä sosiaaliturvan asemesta pakkaseen jonottamaan leipää.
Ruoka-apua antavat järjestöt tekevät pyyteetöntä työtä, josta ne ansaitsevat vilpittömän kiitoksen.
Helsingissä
on kuitenkin nyt kiire miettiä, miten sosiaaliturvaa voidaan kehittää
niin, että kenenkään ei tarvitse jonottaa leipäänsä pakkasessa.
Kun
perustoimeentulotuen myöntäminen siirtyy vuodenvaihteessa Kelalle,
voidaan vapauttaa työntekijöitä jalkautuvaan sosiaalityöhön – jos niin
haluamme.
keskiviikko 7. joulukuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)