Löysät pois?

Tein tänään lähes kaksi tuntia matkaa kotoani töihin. Kesäkelillä Suutarilasta Kauklahteen ajaa polkupyörällä noin tunnissa ja vartissa. Ylisummaan olen viime viikot kuluttanut enemmän aikaa työmatkoilla kuin oppitunneillani koulussa.

Vuodenvaihteen kireät pakkaset yhdessä lumipyryjen ja hotelliin törmänneen junan kanssa aiheuttivat pahoja vaikeuksia junaliikenteelle. Sen ymmärrän, ja uskon jokaisen järki-ihmisen suhtautuvan ymmärryksellä VR:n vaikeuksiin. Nyt ymmärrykseni alkaa olla loppuun käytetty.
Viikonlopun lumisateen jälkeen Helsingissä ovat vallinneet aivan tavalliset talviolosuhteet. Ei erityisen kireitä pakkasia, okei yksi pyrypäivä, mutta tänään keskiviikkona ei mitään sellaista, mihin Suomessa ei olisi osattu varautua siitä lähtien, kun mannerjäätikön reuna väistyi ja ensimmäiset hylkeenpyytäjät meloivat paikalle haapioillaan.

Kirjoitin jokin aika sitten blogissani resurssien optimoinnista. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa, että vähän joka alalla on “vedetty löysät pois”. Väitän, että muun muassa VR:n ongelmat johtuvat enemmän tästä kuin luonnonilmiöistä. Junaliikenne on lisääntynyt niin, että raiteille ei juurikaan enemmän junia mahdu kuin nyt on aamuruuhkassa liikkeellä. Samaan aikaan - oletan - niin kaluston määrä, henkilöstö ja huoltotoimet on viritetty tiukasti normaalitilanteen mukaan. Kun sitten tapahtuu jotakin poikkeavaa, ei olekaan ylimääräisiä junanvaunuja, luutaukkoja puhdistamaan vaihteita tai edes ketään, jolla olisi aikaa keskittyä kuuluttamaan myöhästymisistä.

Vanha hokema on ollut, että kunnan tai valtion töissä yksi nojaa lapioon ja viisi katselee vierestä. Se ei ole anää aikoihin pitänyt paikkaansa. Julkisen talouden menoja on leikattu 90-luvun lamasta lähtien. Tähän on sitten tultu: junien aikataulut eivät pidä, puut kaatuvat sähkölinjoille, paloautot eivät pääse kadunvarsien lumikasojen ohi eivätkä kodinhoitajat ehdi kuin käydä tervehtimässä kotona asuvia vanhuksia.

Tämän me olemme valinneet leikkaamalla julkisista menoista löysät pois.