Tietotekniikka kuuluu kaikille

Kalle Juuti kirjoittaa tieto- ja viestintätekniikan opetuksesta koulussa (Vieraskynä 7.2.) Hän kiinnittää huomiota tärkeään asiaan: nuoret oppivat tietotekniikkaa sattumanvaraisesti, epäsystemaattisesti ja yrityksen ja erehdyksen kautta.

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten olin Juutin edeltäjänä käynnistämässä tietotekniikan opettajien koulutusta Helsingin yliopistossa. Tilanne oli silloin aivan toinen kuin nyt: tietokoneet olivat juuri tulleet kotien, koulujen ja konttorien työpöydille eikä juuri kenelläkään ollut käytännön kokemusta siitä, mihin niitä tulisi käyttää tai miten niiden käyttöä tulisi opettaa. Ohjelmisto oli varsin vaatimatonta 2010-luvun mittapuun mukaan – eikä Internetistä tai mobiiliviestinnästä ollut vielä aavistustakaan.

Silloin valitsimme etenemisstrategian, jossa tietotekniikka tuotiin valinnaisaineeksi yläasteille ja kaikki opettajat pyrittiin saamaan jonkin tasoisen tietotekniikan opetuskäytön koulutuksen piiriin. Idealistisena päämääränä oli tietotekniikan integroiminen kouluopetukseen. Ajattelimme, että 2000-luvulla tarvitaan lopulta tietotekniikan didaktiikkaa yhtä vähän kuin 1980-luvulla lyijykynän pedagogiikkaa.

Ei se sittenkään mennyt niin kuin Strömsössä. Tietokoneet ovat arkipäiväistyneet, ja mobiiliviestintä on läpäissyt yhteiskunnan tavalla, joka olisi kaksikymmentä vuotta sitten ollut mahdoton ennustaa. Kouluopetusta tarkkailemalla sitä ei kuitenkaan uskoisi. Aivan liian monen oppilaan taidot riittävät juuri ja juuri artikkelin tulostamiseen Wikipediasta, ja aivan liian moni älytaulu saa toimia kalliina piirtoheittimenä. Vielä vuosituhannen vaihteessa kehiteltiin kunnianhimoisia tietostrategioita opettajien taitotasoineen, mutta viimeiset kymmenen vuotta tunnutaan jo liu’utun samalla vauhdilla ilman uusia panostuksia opettajien didaktisiin taitoihin.

1980-luvun visioista lähimpänä toteutumistaan on ajatus koulusta avoimena oppimisympäristönä. Internet avaa tiedon väylät kaikkialle, sikäli kuin tietokoneluokkaan pääsee ja suodatinohjelmat sallivat. Avoin Internet-ympäristö on samalla haaste, johon emme toistaiseksi ole osanneet vastata. Edellisellä vuosituhannella koneella oli muutama hyötyohjelma ja kenties jokunen kömpelö peli, joten tylsäänkin tehtävään oli helppo keskittyä. Nyt opettaja joutuu kilpailemaan pelisivustojen, iltapäivälehtien ja sosiaalisen median kanssa, jotta opetustuokiosta tietokoneiden ääressä saataisiin irti muutakin kuin viihdearvoa. Opetus uhkaa ajautua lumepuuhasteluksi, jonka hyöty oppimiselle muuttuu helposti miinusmerkkiseksi: niin käy, jos ainut oppilaan oppima asia on harhainen käsitys hänen omista tietoteknisistä taidoistaan.

Juutin huomioista tärkein on se, että nuoret joutuvat käytännössä opettelemaan tietotekniset perustaitonsa itse. Se tarkoittaa raadollisesti sitä, että tässäkin suhteessa yhteiskunta eriarvoistuu. Se, mitä koulussa opitaan, riippuu siitä, mitä kotona on opittu. Jos kotoa ei saa tukea tietotekniikan systemaattiselle oppimiselle, ei sitä ole luvassa koulussakaan. Tietotekniset taidot uhkaavat keskittyä hyvin koulutetuille ja hyvin toimeen tuleville.

Tietotekniikan perustaitojen ja -käsitteiden oppiminen tulee taata jokaiselle nuorelle. Se ei ole mahdollista ilman siihen varattuja oppitunteja ja tarkoin mietittyjä oppisisältöjä. Se ei ole mahdollista ilman toisaalta kaikkien opettajien didaktisten taitojen jatkuvaa päivittämistä ja toisaalta tietotekniikan aineenopettajien kouluttamista. Olisiko nyt oikea hetki tarttua asiaan, kun vaalit ovat käsillä, seuraavan hallitusohjelman luonnokset kabinettien työpöydillä – ja perusopetuksen tuntijakokin sopivasti palautettuna pöydälle?