Japanin maanjäristys, sitä seurannut tsunami ja lopulta Fukushiman ydinreaktoreiden epäonniset vaiheet ovat pitkästä aikaa kauheinta, mitä olemme saaneet uutisvirrasta seurata. Koko tapahtumasarja on kuin Risto Isomäen käsikirjoittamasta ja Miyazakin tuottamasta elokuvasta - ilman Miyazakille ominaista lämpöä ja uskoa elämään.
Ydinvoiman käytöstä olemme oppineet kaksi isoa asiaa.
Niin tämä turma kuin aikaisemmatkin ydinvoimalaonnettomuudet osoittavat riittävän vakuuttavasti, että onnettomuuden seuraukset ovat AINA vakavampia kuin ennakkoon on arvioitu ja mihin eon ennalta varauduttu. Tähän huomioon littyy se sivuhuomio, että onnettomuus on joka kerta tapahtunut tilanteessa, johon ei (nähtävästi) ole varauduttu. Kukaan ei osannut arvata, että Tshernobylin voimala toheloidaan nurin. Hämmästyttävää kyllä, japanissa ei ole osattu varautua siihen, että Tyynen meren tulirenkaan alueella sattuu voimakas maanjäristys.
Vakava ydinturma voi tapahtua aivan muun mullistuksen yhteydessä. Skenaarioissa on aivan oikein koetettu ottaa huomioon sodat, terroristihyökkäykset, maanjäristykset ja hirmumyrskyt. Siteä vain ei tunnuta oivalletun, että se vakava luonnonmullistus tai muu ulkoinen tekijä, joka laukaisee ydinturman, vie jo sellaisenaan vauraankin kansakunnan voimavarat. Maanjäristyksen ja tsunamin vahinkojen korjaaminen venyttää Japanin tasoisen yhteiskunnan voimat äärimmilleen. Hiukankin tämänkertaista vakavampi ydinonnettomuus kävisi silloin yhteiskunnalle ylivoimaiseksi.
En halua edes arvailla tuhoja, jotka vuoden 2004 veroinen tsunami olisi Japanissa aiheuttanut.
Strömsössä ydinvoima voisi olla ihanteellinen energiaratkaisu. Me vain emme elä siellä. Kukaan meistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti