Vuoden 2011 eduskuntavaalien ratkaisutaistelut käytiin paljolti lähiöissä. Niin kuin muistamme, turpiin tuli. Presidentinvaaleissa tunnelmat oilivat jo toiset. Kun seurasi Pekka Haaviston saamaa vastaanottoa Jakomäen Teboililla, ei olisi uskonut olevansa Persulandian ytimessä.
Unohdettu kansa asuu kaupunkien lähiöissä. Soini vei joukkonsa voittoon, koska ostareilla tunnettiin hänen osaavan kuunnella lähiöiden ääntä. Haavisto-ilmiö perustui paljolti samaan: kuuluisa vihreä arroganssi oli tiesään, sen sijaan kaikilla oli tunne, että Pekka haluaa kuunnella.
Meillä on nyt näpeissämme ennen näkemätön vaalivoitto - mutta emme tavoita sitä, ellemme osaa ottaa ostareita haltuun.
Helsingin Sanomat irvaili pääkirjoituksessaan 19.5. Vihreiden vallanhimosta. Voi mitä tekopyhyyttä! Meidän perustulomallimme on kiistatomasti paras tapa kohentaa unohdetun kansan elämää Jakomäessä, Hervannassa ja Varissuolla.Meillä on erinomaista asiantuntemusta sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Se jää kuitenkin tyhjäksi puheeksi, ellemme saa myös valtaa eli paikkoja vaaleissa. Mennään siis entistä rohkeammin toreille ja ostareille. Niin Pekkakin teki!
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti