Kansalaisjärjestöjen tulevaisuus: halvasta säästäminen tulee kalliiksi

Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu tiistaina päättämään järjestöjen avustuksista vuodelle 2014. Kivutta ei näiden rahojen jako ole sujunut koskaan, eikä urakka ongelmattomalta näytä nytkään.

Aikaisemmin sosiaalilautakunta myönsi sosiaalitoimen piiriinkuuluvat avustukset ja terveyslautakunta jakoi rahat toimintaan, joka tuki terveyskeskuksen tavoitteita. Silloin rajanveto oli monasti vaikeaa, mutta jotenkuten aina selvittiin. Vielä kuluvalle vuodelle avustukset myönnettiin erikseen vanhojen rootelijakojen mukaan, mutta vuodelle 2014 sosiaali- ja terveystoimen avustukset käsitellään nyt yhdessä ja samojen kriteerien mukaan.

Pari isoa kiveä pitää vielä kääntää ennen kuin hyvään ja oikeudenmukaiseen avustusten jakoon päästään. Isoin kivi tosin jää vielä osin kääntämättä, sillä asukastalojen ja kaupunginosayhdistysten rahoituksen tulevaisuus on vielä täysin auki. Kaupunginjohtajan asettamat työryhmät ehdottavat tiettävästi asukastalojen luovuttamista yhdistysten hallittavaksi ja asukastoiminnan rahoituksen siirtämistä kaupunginhallitukselle - mutta eipä näistä ole päätöksiä saatu  aikaan, joten ensi vuosi mennään vanhoilla periaatteilla. Vapaata kansalaistoimintaa ei voi hallinnollisesti määrätä jäykkiin kaavoihin, joten lautakunnan asettamia kriteereitä on joskus vaikea arvioida.

Toinen iso kivi valkeni minulle, kun vihdoin ehdin paneutua lukuihin. Järjestöavustuksiin on kaikkiaan esitetty 86 000 euroa enemmän kuin vuonna 2013. Hyvältä näyttää, kunnes selviää että avustuksin rahoitettavaksi onkin esitetty 586 000 euroa sellaista toimintaa, joka on aikaisemmin hankittu ostopalveluina samoilta yhdistyksiltä tai kustannettu hankerahoin. Hupsista.

Todellisuudessa sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväksi onkin nyt annettu vähentää kolmannen sektorin toiminnan rahoitusta puolella miljoonalla eurolla. Tämä on selvästi ristiriidassa sen kanssa, että järjestöjen tekemää työtä on pidetty arvokkaana, erittäin kustannustehokkaana ja monissa tapauksissa välttämättömänä. Epäilemättä joudumme jo piankin miettimään säästökohteita niin omassa kuin ulkopuolisessakin toiminnassa, mutta soisin sen tapahtuvan avoimesti eikä tällä tavoin pöydän alta hivuttamalla. Aionkin esittää nyt lisärahoitusta niille järjestöille, jotka näyttävät olevan eniten sen tarpeessa.

Jatkossa tarvitsemme myös huomattavasti selvempää yhteistä näkemystä oman toiminnan, ostopalvelujen ja järjestöjen vapaaehtoistyön suhteesta.

Pisa: kootut väärät selitykset

-->

Pisa-tulokset tulivat sitten julki. Johtopäätösten aika on nyt. Jotenkin minulla vain on sellainen tunne, että syitä Pisa-alamäkeen haetaan vääristä suunnista. Ratkaisutkaan eivät silloin liene parhaita mahdollisia.

Siteeraan luovasti jatkaen emeritusopetusneuvos Jorma Kuuselan FB-seinällään esittämää luetteloa monimutkaisen ongelman yksinkertaisista ratkaisuista:

-       Minun aineellani on liian vähän tunteja. Ratkaisu: lisätään minun aineeni tunteja. Julkisuudessa on jo ehditty kantaa huolta sekä luma-aineiden että taideaineiden tunneista.

-       Opetusryhmät ovat liian suuria. Ryhmäkokojen pienentäminen on ratkaisu (kuten se on ratkaisu lähes kaikkiin muihinkin opetuksen ongelmiin)

-       Opetussuunnitelmien toteuttaminen lipsuu. Ratkaisu on päättökokeiden lisääminen ja kaikinpuolinen kontrollin lisääminen.

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on koulutuksen avaaminen yksityisille markkinoille.

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on tasokurssien palauttaminen (ainakin minun aineeseeni).

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on erityisluokkien palauttaminen.

-       Vika on maahanmuuttajissa (koska maahanmuuttajat nyt muutenkin ovat syypäitä työttömyyteen, asuntopulaan ja siihen, etten saa naisia). Ratkaisu?

-       Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tason lasku johtuu, joten en osaa esittää ratkaisuakaan. Koska jään kuitenkin kohta eläkkeelle, asia ei kauheasti kiinnostakaan.

Minä kallistun sille kannalle, että nuoret tekevät parhaansa. Myös me opettajat teemme parhaamme – ja meillä Suomessa on edelleen yksi maailman parhaista opiskeluympäristöistä. Täällä luotetaan oppilaaseen ja uskotaan hänen haluunsa ja kykyynsä oppia. Opettajalla on kyllin hyvä ammattitaito, jotta opetussuunnitelman toteuttaminen voidaan uskoa hänen sovellettavakseen.

Arvelen, että koulu on hiljalleen liukunut sivuun nuorten elämän keskipisteestä. Koulu ja opiskelu ei kaikille nuorille enää tuo sellaista lisäarvoa, että sille kannattaisi ”antaa kaikkensa”. Elämä kouluja käyneenä pätkätyöläisenä ei houkuttele. Samaan aikaan viihdemaailma tarjoaa enemmän kuin kylliksi muuta puuhaa ja informaatiota. Kaiken kukkuraksi harrastusten maailma on paljolti ulkoistettu ja yksityistetty pois koulusta: liikuntaharrastukset ovat siirtyneet urheiluseuroihin, musiikkiharrastus musiikkiopistoihin, ja muutkin kerhot hävisivät viimeistään 90-luvun laman myötä.

Koulu on hävinnyt taistelun nuorten sydämestä. Kun sillä on tarjota pelkkää tylsyyttä, ei pidä ihmetellä ettei sinnikäs ja tavoitteellinen puurtaminen innosta niin kuin ennen.

Ehkä paluu Pisan huipulle voisikin lähteä siitä, että palauttaisimme koulun keskelle kylää?

Asukastalojen tulevaisuus – komitean suunnittelema hevonen?

Yhden miehen työryhmäni on virkamiestyön tuloksia odotellessaan päätynyt esittämään asukastalojen toimintamalliksi seuraavaa:

1.     Helsingin kaupunki ottaa asukastalot vastuulleen.  Kaupunki huolehtii kiinteistä kuluista ja kiinteistöjen kunnossapidosta.

2.     Asukastalot toimivat aluetyön alaisten lähityöntekijöiden tukikohtina. Taloissa työskentelee myös aluetyöntekijöitä, jotka tukevat ja koordinoivat vapaata kansalaistoimintaa.

3.     Kaupunginosayhdistykset ja muut alueella toimivat kansalaisjärjestöt voivat saada tiloja käyttöönsä ilmaiseksi tai muodollista korvausta vastaan. Vuokria voidaan porrastaa käyttötarkoituksen mukaan.

4.     Kaupunki jakaa järjestöavustuksia hyvin perusteltuihin hankkeisiin, jotka voivat olla myös lyhytkestoisia.

5.     Toimintamallia käyttöön otettaessa otetaan huomioon nyt hyvin toimivien asukastalojen kokemukset.

Monijäsenisillä komiteoilla on taipumus tuottaa tuloksia, joissa kaikki mahdollinen on otettu huomioon, ja jotka juuri siksi osoittautuvat vaikeiksi tai peräti mahdottomiksi toteuttaa (”Kameli on komitean suunnittelema hevonen”). Kun minun ei ole tarvinnut hakea kompromisseja eikä tiedossani ole ollut ainakaan liikaa numeerista tietoa, olen ollut vapaa laatimaan yksinkertaisen ja ymmärrettävän mallin.

On jännittävää nähdä, kuinka paljon parempi virallinen ehdotus on. Vai onko?