Pisa: kootut väärät selitykset

-->

Pisa-tulokset tulivat sitten julki. Johtopäätösten aika on nyt. Jotenkin minulla vain on sellainen tunne, että syitä Pisa-alamäkeen haetaan vääristä suunnista. Ratkaisutkaan eivät silloin liene parhaita mahdollisia.

Siteeraan luovasti jatkaen emeritusopetusneuvos Jorma Kuuselan FB-seinällään esittämää luetteloa monimutkaisen ongelman yksinkertaisista ratkaisuista:

-       Minun aineellani on liian vähän tunteja. Ratkaisu: lisätään minun aineeni tunteja. Julkisuudessa on jo ehditty kantaa huolta sekä luma-aineiden että taideaineiden tunneista.

-       Opetusryhmät ovat liian suuria. Ryhmäkokojen pienentäminen on ratkaisu (kuten se on ratkaisu lähes kaikkiin muihinkin opetuksen ongelmiin)

-       Opetussuunnitelmien toteuttaminen lipsuu. Ratkaisu on päättökokeiden lisääminen ja kaikinpuolinen kontrollin lisääminen.

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on koulutuksen avaaminen yksityisille markkinoille.

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on tasokurssien palauttaminen (ainakin minun aineeseeni).

-       Peruskoulu tasapäistää. Ratkaisu on erityisluokkien palauttaminen.

-       Vika on maahanmuuttajissa (koska maahanmuuttajat nyt muutenkin ovat syypäitä työttömyyteen, asuntopulaan ja siihen, etten saa naisia). Ratkaisu?

-       Minulla ei ole aavistustakaan, mistä tason lasku johtuu, joten en osaa esittää ratkaisuakaan. Koska jään kuitenkin kohta eläkkeelle, asia ei kauheasti kiinnostakaan.

Minä kallistun sille kannalle, että nuoret tekevät parhaansa. Myös me opettajat teemme parhaamme – ja meillä Suomessa on edelleen yksi maailman parhaista opiskeluympäristöistä. Täällä luotetaan oppilaaseen ja uskotaan hänen haluunsa ja kykyynsä oppia. Opettajalla on kyllin hyvä ammattitaito, jotta opetussuunnitelman toteuttaminen voidaan uskoa hänen sovellettavakseen.

Arvelen, että koulu on hiljalleen liukunut sivuun nuorten elämän keskipisteestä. Koulu ja opiskelu ei kaikille nuorille enää tuo sellaista lisäarvoa, että sille kannattaisi ”antaa kaikkensa”. Elämä kouluja käyneenä pätkätyöläisenä ei houkuttele. Samaan aikaan viihdemaailma tarjoaa enemmän kuin kylliksi muuta puuhaa ja informaatiota. Kaiken kukkuraksi harrastusten maailma on paljolti ulkoistettu ja yksityistetty pois koulusta: liikuntaharrastukset ovat siirtyneet urheiluseuroihin, musiikkiharrastus musiikkiopistoihin, ja muutkin kerhot hävisivät viimeistään 90-luvun laman myötä.

Koulu on hävinnyt taistelun nuorten sydämestä. Kun sillä on tarjota pelkkää tylsyyttä, ei pidä ihmetellä ettei sinnikäs ja tavoitteellinen puurtaminen innosta niin kuin ennen.

Ehkä paluu Pisan huipulle voisikin lähteä siitä, että palauttaisimme koulun keskelle kylää?