Olen mukana Kuntaliiton sosiaali- ja terveystoimen
luottamushenkilöverkostossa. Kuulostaa aika kamalalta, ja nimi ehkä kertookin
jotain julkisen hallinnon monipolvisuudesta. Tästä näkökulmasta pysähdyin
hetkeksi miettimään sote-järjestämislakia ja siihen liittyviä ongelmia.
Ensimmäinen havaintoni on, että Suomessa on ainakin kolme sen verran
erilaista maailmaa, että sama malli tuskin palvelee niitä kaikkia. Meillä on
metropolialue, jonka kaikki kunnat ovat yksinäänkin vahvoja, mutta joka
kaikilla muilla kuin kunnallisen elämän alueilla muodostaa yhden kokonaisuuden.
Toiseksi meillä on melkein koko muu Suomi, jota yhdistää se, että vain harvat
kunnat kykenevät yksinään rahoittamaan tai järjestämään peruspalvelut.
Kolmanneksi on sitten pohjoisin Suomi, jossa asuu vähän ihmisiä, mutta jossa
välimatkat ovat paljon pidemmät kuin muualla. Olisi paha virhe, jos nyt
päädyttäisiin survomaan kaikki samaan järjestämismalliin.
Toiseksi huomaan, ettei minulle ole täysin selvää, mihin
ongelmaan nyt haetaan ratkaisua. Miten uusi tapa järjestää sote-palvelut
ratkaisee sen, että suomalaisten terveyserot ovat kasvaneet tuloerojen – lue:
köyhyyden lisääntymisen vuoksi? Jos tämä ei ole vaikein ja tärkein sosiaali- ja
terveysalan ongelma, niin mikä sitten?
Kolmanneksi jään miettimään, missä määrin olemme osanneet
ennakoida, miten kansalaiset jaloillaan äänestävät. Samalla, kun me säädämme
hallinnollisia raja-aitoja, ihmisten todellisuudessa kasvaa vapaa palveluihin
hakeutuminen. Onko sote-palvelurakenteen uudistus jo valmiiksi vanhentunut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti