Kansakunnan sote-voimavarat ovat nyt vaarassa valua kahteen
eri kohteeseen.
Lääketiede on kehittynyt hurjin loikin.
Erityissairaanhoidossa on käytössä uusia tekniikoita, lääkkeitä ja laitteita,
jotka olisivat tuntuneet tieteiskirjallisuudelta vain muutama vuosi sitten.
Tässä on tietysti erinomaista se, että ennen toivottomat potilaat saavat uuden
elämän. Hankalaksi tämän tekee se, että uusimmat hoidot ovat kalliita. Todella
kalliita. Lisäksi uudet hoidot tarkoittavat usein sitä, että aikaisemmin
kuolemaan tuomittu potilas saadaan pelastetuksi – ei suinkaan täysin
toimintakykyiseksi, vaan pikemminkin kalliisti hoidettavaksi
pitkäaikaispotilaaksi.
Toinen rahanielu on valinnanvapaus. Kansalaisen kannalta on
tietenkin miellyttävää, jos hän voi vaikuttaa vapaammin siihen, mistä hoitonsa
hankkii. Valinnanvapaus toisaalta synnyttää kilpailua, kun useat
terveydenhoitoyritykset haluavat toimia markkinoilla. Kansainvälinen kokemus
osoittaa, että tämä tulee kansantaloudelle kalliimmaksi kuin tiukasti julkinen
terveydenhoito. Yksityisellä palveluntarjoajalla on houkutus tarjota
sellaisiakin hoitoja, joiden terveyshyöty on marginaalinen. Kustannukset
potilasta kohden nousevat, ja ennen pitkää ne joka tapauksessa kasvattavat
tavallisen kansalaisen maksutaakkaa. Eniten valinnanvapaudesta sitä paitsi hyötyvät
ne, jotka ovat vähiten hoidon tarpeessa: perusterveet, työssä käyvät
aktiivikansalaiset. Monia sairauksia poteva vanhus tuskin kykenee kauheasti
valitsemaan.
Arkijärjen mukaan pitäisi tietenkin välttää kaikkia
sellaisia käyntejä tai toimenpiteitä, joiden terveyshyöty on lähellä nollaa.
Nykykehitys ei tätä arkijärkeä kovin hyvin tue.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti