(Teksti on pidetty päivänavauksena koulussa 1.3.2016)
Silkkitieksi sanotaan joukkoa muinaisia kauppareittejä, joita pitkin menneinä vuosisatoina kulki arvokasta kauppatavaraa Euroopan ja kaukaisen Kiinan välillä. Kankaista arvokkain, kiinalainen silkki, kuljetettiin karavaaneissa Kaukoidän ja Keski-Aasian kansalta toiselle, seuduilta jotka nykyisin tunnetaan Afganistanin, Pakistanin, Iranin tai Irakin nimellä, aina Syyrian kauppakaupunkeihin Lähi-Idässä. Sieltä reitit veivät edelleen joko suoraan Välimeren poikki tai Balkanin vuorisolien ylitse Rooman vauraisiin kaupunkeihin. Pieniä murusia tästä kauppavirrasta kulkeutui aina kauas Pohjolaan, mistä ovat merkkeinä Suomestakin löytyneet kaukaisten valtakuntien hopearahat ja astiankappaleet.
Kuulostaako tutulta? Eivät nuo vanhat reitit ole mihinkään kadonneet. Samoja vuoristoteitä pitkin ja samojen aavikoitten yli kulkevat yhä nimettömät karavaanit, samalla tavalla saapuu Syyriasta tai Libyasta lähteneitä aluksia Välimeren yli, samalla tavalla kuljetaan jalan Balkanin maiden halki kohti Euroopan sydänmaita. Samoin kuin ennen saavat kauppiaat, laivurit ja salakuljettajat rahansa arvokkaimmasta, mitä on. Kauan sitten kuljetettiin silkiä ja kalliita mausteita; nyt liikkeellä ovat ihmiset, joilla on yksi haave: elämisen arvoinen tulevaisuus.
Maailma, Eurooppa, Suomi, Espoo ja Kauklahti muuttuvat. Kun ensimmäisen kerran tulin tähän kouluun niukasti yli 20 vuotta sitten, käytävillä näkyi vain pellavapäisiä suomalaisnuoria. Nyt on koko maailma täällä, eikä vain kylässä vaan kotonaan. Yhden ainoan välitunnin aikana kuulen sanoja viidestä - kuudesta eri kielestä.
Ei minun oikeastaan tarvitse muuta sanoa kuin että: So? Entä sitten? Me olemme kaikki ihmisiä yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin. Tärkein velvollisuutemme ihmisinä on auttaa toisiamme hyvään elämään.
Aurinkoista maaliskuuta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti