LIITO-ORAVAT PELASTIVAT YLEISKAAVAN

Helsingin keskuspuistosta löydettiin paljon uusia merkkejä liito-oravista. Jotkin liito-oravametsiköt ovat paikoissa, jotka uuden yleiskaavan ”pikseleissä” on merkitty pääasiassa rakennettaviksi. Yksi näistä liito-oravametsistä on Hämeenlinnanväylän varrella hiukan Maunulan majasta pohjoiseen, pari muuta kattaa suuren osan vielä metsänä säilyneestä Pirkkolasta. Erillinen tihentymä on myös ”Maunulan kolmiossa” Haavikkotien eteläpuolella. Siipiveikkojen pesäpaikkoja on myös Haltiavuoren metsän uumenissa ja Malmin lentokentän eteläpuolella, mutta niihin ei kohdistu nyt minkäänlaista uhkaa.

Liito-oravat eivät suinkaan kaada yleiskaavaa, vaan vahvistavat sen toteutumista. Juuri näistä Hämeenlinnanväylän reunan tontit ovat nousseet keskusteluun todellista merkitystään selvästi suurempana asiana. Luontoväen keskuudessa on saatu syntymään mielikuva, että ”nyt Keskuspuistoa taas nakerretaan”, mitä jotkut omia poliittisia tarkoitusperiään ajavat ovat sitten paisutelleet muotoon ”Vihreät haluavat tuhota Keskuspuiston”. Ei tarvitse pitkäksi aikaa pysähtyä palauttamaan normaalia hengitysrytmiään, kun huomaa että nyt ollaan jo älyvapaan äärellä.

Jos halutaan rakentaa entinen moottoritie kaduksi, jolla kulkee tehokas joukkoliikenne, se edellyttää myös tehokasta rakentamista kadun varsille. Peltojen keskellä kulkeva katu on maantie eikä bulevardi. Pikaraitiotie ei ole kannattava, ellei sen reitillä ole matkustajia, ”nousuja”, niin kuin alan slangilla sanotaan. Näin nämä palaset liittyvät toisiinsa: Kun halutaan säästää viheralueita, on tiivistettävä kaupunkirakennetta ja kehitettävä joukkoliikennettä, joka puolestaan vaatii väyliä joilla kulkea. Kaupunkibulevardit iskevät kolmeen kärpäseen kerralla. Moottoriteiden varrelta vapautuu runsaasti rakennusmaata, ne soveltuvat erinomaisesti joukkoliikenteen runkoväyliksi, eikä niiden bulevardisoinnin vuoksi tarvitse ”mennä metsään”.

Paitsi tuossa Maunulan ja Pirkkolan kohdalla. Siinä ovat vähitellen muuttuneet metsäksi tai ainakin pensaikoksi entiset pellot, joiden halki Hämeenlinnantie rakennettiin 1960-luvulla. Siinä virtaa myös puro, jota lapsuudessani kutsuttiin kuvaavasti Mätäpuroksi, mutta joka tunnetaan nyt taimenten kotina ja Maunulanpuron nimellä. Täällä liito-oravat tekevät kaikille palveluksen, sillä niiden ansiosta on nyt helppo määritellä, mikä on arvokasta Keskuspuistoa ja mikä moottoritien piennarpusikkoa. Molempia siellä nimittäin on, mistä käydyn huutokilpailun perusteella on vaikea saada selvää.

Keskuspuisto on vienyt harmittavasti tilaa keskustelulta Helsingin muiden arvokkaiden luontokohteiden käsittelystä kaavoituksessa. Mitä tehdään Vanhankaupunginlahden ympäristössä? Vartiosaaressa? Melkissä? Ramsinniemellä? Eivätkö ne ole yhtä hyvin peruste kaavan hylkäämiselle, onhan Vanhankaupunginlahti kansainvälisestikin arvokas linnustonsuojelualue?

Jokaisen luonnontilaisen aarin luontoarvot täytyy selvittää huolella, ennen kuin yleiskaavan mahdollistamia asemakaavoja aletaan laatia. Se on liito-oravien opetus.

Helsingin kaavoitukseen tarvitaan yksiselitteinen toimintatapa, jolla Ympäristökeskus ja luontoon kiintyneet kaupunkilaiset saadaan mukaan. Pelastin jokunen vuosi sitten kaupunginhallituksessa ”Papukaija Zagulan metsän” rakentamiselta, koska satuin olemaan oikeaan aikaan valppaan oikeassa paikassa. Pitkäkosken vedenottamon luona on pieni metsä, jota mahdollisesti nakerrettaisiin, ellen olisi ollut oikealla hetkellä kertomassa sen arvosta. Vielä jäljellä olevien säästettävien kohteiden kohtalo ei kuitenkaan jatkossa voi olla kiinni yksilöiden satunnaisesta valppaudesta, vaan jokaiseen puskaan ja pöpelikköön on suhtauduttava yhtä vakavasti. Sillä tavoin emme vain löydä arvoluontoa, vaan voimme peräti tehdä kaupunkiluontoa paremmaksi ja helpommin saavutettavaksi helsinkiläisille.

Vihreys on yksi Helsingin keskeisistä vahvuuksista, ja Keskuspuisto on sen vihreä sydän. Kun nyt saamme ”lisää kaupunkia Helsinkiin”, on myös muistettava että uusille kaupunkilaisille tarvitaan myös kaupunkiluontoa ja puistoja enemmän, ei vähemmän. Siksi on vaadittava myös:

Lisää keskuspuistoa Keskuspuistoon!

Ei jätetä ketään pakkaseen!

Tänään Vailla vakinaista asuntoa ry järjestää asunnottomien yön. Jokavuotinen tapahtuma muistuttaa asunnottomien tilanteesta ja siitä, että talvi ja pakkasyöt lähenevät. Muistamme vielä liian hyvin asunnottomien ahdingon viime talven pakkasissa. Silloin Helsinki sulki vetoomuksista huolimatta ovensa täällä oleskelevilta asunnottomilta Itä-Euroopan romaneilta. Yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa saatiin pääsiäiseksi hätämajoitus 40 hengelle, mutta sekään ei riittänyt.

Viimetalviset heitteillejätöt eivät saa toistua. Asunnottomien Suomen kansalaisten asemaa on vähitellen kyetty kohentamaan. Vaikka siinäkin on parantamisen varaa, kaikkein huonoin tilanne on paperittomilla ulkomaalaisilla. Romanien lisäksi on odotettavissa, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita pakolaisia jää Helsinkiin vailla varmaa tietoa katosta päänsä päällä. Määrät voivat olla isoja. Ihmisoikeudet koskevat myös heitä.

Oikeusasiamiehelle jätettiin viime keväänä selvityspyyntö kaupungin toimien lainmukaisuudesta. Kaupunginhallitus on jäänyt odottamaan vastausta tähän ennen päätöksiä. Vastausta ei ole vielä saatu. Asunnottomilla ei kuitenkaan ole aikaa odottaa, kun yöt kylmenevät. Helsingin kaupunki onkin varautunut entistä paremmin yhteistyöhön asunnottomia auttavien järjestöjen kanssa. Ne eivät kuitenkaan pysty taikomaan hätämajoitusta ilman riittävää rahoitusta. Se on varmistettava ennen kuin pakkaset tulevat. Se on varmistettava nyt.

Ketään ei saa jättää kylmään yöhön.

Pedagogiset pistoraiteet

Taannoin ala-asteen viidennen luokan matematiikan kirjassa oli kappale, jossa kerrottiin, että tuntematonta lukua voidaan merkitä x-kirjaimella. Asiaan ei kirjasarjassa sen koommin palattu ennen kuin 7. luokalla.

Keskustelukumppani kertoi tehneensä yläasteella hienon portfolion. Ihan oikean kansion, johon kerättiin kokeet, projektiraportit ja hienot kuvistyöt. Peruskoulun päätyttyä kaveri sitten mietti että mitähän tälläkin tekee ja pani ne koepaperit yksitellen paperinkeräykseen.

Pistoraide on sellainen rautatienpätkä, joka päättyy johonkin tehtaan tai varastoalueen pihaan. Se siis ei jatku mihinkään sieltä tehdasalueelta eikä sillä ole muuta virkaa kuin että sitä pitkin pääse sinne tehtaan pihaan.

Kun toteutetaan jokin enemmän tai vähemmän hieno opetusprojekti, joka sitten sammahtaa ilman että sen tuloksia käytetään millään tavalla hyväksi, ollaan pedagogisella pistoraiteella. Oppiminen ei kuitenkaan koskaan pääty mihinkään virtuaaliseen varastoalueeseen.

Digitalisaatiokeskustelu käy nyt kiivaana. Joistakin puheenvuoroista tulee mieleen, että kouluissa on haksahdettu pistoraiteille: on otettu käyttöön uusia työkaluja miettimättä, mihin kokonaisuuteen ne liittyvät, mitä taitoja niiden avulla voidaan kehittää ja miten niiden hyötyjä arvioidaan.

Ideoita ja informaatiota tulee joka tuutista. Jos kaikkeen tartutaan mietimättä ja kritiikittä, seurauksena on paitsi infoähky, myös ajautuminen noille pistoraiteille. On nähty kauheasti vaivaa, mutta en paremmin oppilas kuin opettajakaan ei osaa vastata kysymykseen "miksi".

Mietitään kokonaisuuksia. Ei mennä pistoraiteille, joilta ei pääse pois kuin peruuttamalla.

Viisi vaatimusta Keskuspuistosta

Kyllä. Se on meidän vikamme. Vihreiden vika. Nimittäin se, että Keskuspuiston länsilaidalta on vaarassa kaatua puita.

Kyllä. Monelle ne Maunulan majan ja Pirkkolantien väliset metsät ovat tärkeitä, vaikka ne autosta tai nopean polkupyörän satulasta katsottuna näyttävätkin huonosti hoidetulta sekametsältä moottoritien meluvyöhykkeellä. Kaupunkilaisten kokemusta lähiluonnostaan ei saa väheksyä.

Ei. Vihreät eivät halua tuhota Keskuspuistoa. Itse asiassa en usko kenenkään haluavan tuhota sitä, vaikka ennen yhtenäistä metsäaluetta onkin nakerrettu vuosikymmenten aikana sieltä täältä.

Sitä nakertamista olen joutunut seuraamaan jo kauan. Pirkkolassa oli jännittävä seikkailumetsä juoksuhautoineen ja ”luolineen”, mutta sitten keskelle metsää rakennettiin kalsea uimahalli parkkipaikkoineen. Metsäläntie ja Hakamäentie vedettiin poikki Keskuspuiston. Vanhat latureitit katkesivat. Viimeksi rakentaminen uhkasi kallioita Lääkärinkadun varrella.

Tiedän: Puheet kaikkien aikojen parhaasta yleiskaavasta eivät lämmitä silloin, kun näen kaivinkoneiden ajavan kohti omaa mielenmaisemaani. Siksi en nyt kirjoita siitä yleiskaavasta mitään (sanoinhan jo, että se on mielestäni kaikkien aikojen paras lajissaan). Sen sijaan pohdin, miten estäisimme pahimmat vauriot.

Yksi: Pirkkolan kohdalle ei saa rakentaa mitään. Siinä Keskuspuisto on todellakin niin kapea, ettei se kestä enää yhtään rakentamista.

Kaksi: Maunulan majan kohdalle pitää rakentaa kaupunkimainen puisto. Tässä kohdin on erinomainen paikka, johon voisi tehdä yhden ”portin Keskuspuistoon”. Jos jotakin halutaan rakentaa, olkoon se sellaista mikä liittyy ulkoiluun ja liikuntaan. Hyvä liikunnallinen puisto voisi tuoda uutta hehkua perinteikkään Maunulan ulkoilumajan elämään.

Kolme: Linjataan bulevardi länteen nykyisestä moottoritiestä. Katu ja sen itäpuoliset rakennukset eivät silloin ulotu juurikaan nykyistä Hämeenlinnanväylää idemmäksi.

Neljä: Kompensoidaan menetetyt puistohehtaarit tekemällä vastaava määrä uutta Keskuspuistoa. Se onnistuu, jos ennallistetaan Metsäläntien liitymä parkkipaikkoineen, metsitetään Pirkkolan uimahallin parkkipaikka ja rakennetaan vihersilta Metsäläntien ja Muurmestarintien yli. Myös Kaarelantien varressa olevan lumenkaatopaikan voinee vähällä vaivalla palauttaa viheralueeksi.

Viisi: Keskuspuiston länsilaidan suurimmat luontoarvot liittyvät vesistöön, jonka olen oppinut tuntemaan Mätäpurona. Siinä elää nykyään taimenia. Samoin kuin koillisia kaupunginosia halkova Longinoja, tämä puro täytyy nostaa suunnittelun keskiöön. Rakennettiin tai oltiin rakentamatta, taimenen kutupuroja täytyy kohdella pääkaupungin ylpeytenä.

Kaupunkilaisia ei kauheasti kiinnosta, mikä puolue on enemmän oikeassa tai keksi ensin puolustaa kaupunkiluontoa. Lyhyen tähtäyksen poliittisten pisteiden keräämisen sijaan kannattaisikin keskittyä pohtimaan, millä tavoin Helsinki saadaan pysymään myös luonnostaan tunnettuna kaupunkina. Se on mahdollista, kun halutaan ja tehdään.

P.S. kaupunkibulevardeista kirjoitin jo ennen kuin ne nousivat keskusteluaiheeksi: http://tuomisia.blogspot.fi/2012/11/tuusulantiesta-kaupunkibulevardi.html