Neljä vuotta sitten kirjoitin blogin Barcelonassa näkemästäni valvotusta huumeidenkäyttötilasta. Silloin arvelin, että meillä tuskin oltaisiin valmiita näin liberaaliin hoitopolitiikkaan. Näihin päiviin asti olen myös itse ajatellut, etten halua kajota huumeteemoihin metrin kepilläkään.
Viime talvena mittani tuli täyteen, kun luin kuinka Kela lukitsee vessojaan piikittäjien vuoksi. Tämän kilahdukseni seurauksena Helsingissä tulee nyt päätöksentekoon aloitteemme vastaavasta suonensisäisten huumeiden käyttötilasta. Jotakin on perusteellisesti muuttunut, sillä tämä aloite on saanut aivan huikeata tukea eri suunnista. Jos kaikki sujuu hyvin, saamme pilotin toimintaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Se on sosiaali- ja terveyspoliittisesti iso askel parempaan.
Ajat ovat muuttuneet. Suomalaiset ovat nyt kypsiä hylkäämään sodan huumeita – lue: huumeiden käyttäjiä – vastaan ja siirtymään kohti humaania ja faktoihin perustuvaa päihdepolitiikkaa. Meidän Vihreiden on syytä muistuttaa vanhasta periaatekannastamme, että huumeiden käytön rangaistavuudesta on luovuttava. Riippuvuus ei ole rikos eikä se katoa kieltämällä. Tasa-arvoisessa Suomessa ei ole hylkiöryhmiä.
(Puheenvuoro Vihreiden puoluekokouksessa Korsossa 2018)
(Puheenvuoro Vihreiden puoluekokouksessa Korsossa 2018)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti