Mannerheimintien liikenneruuhkat

Mannerheimintien ruuhkat ovat kuluvan syksyn aikana koetelleet helsinkiläisiä joukkoliikenteen käyttäjiä. Valtakunnan päälehtikin kirjoitti asiasta varsin ansiokkaan juttukokonaisuuden. En kuitenkaan voinut sitä lukiessani olla jälleen kerran ihmettelemättä autoilijan logiikkaa. Haastatelluista bussimatkustajista joku nimittäin ihan tosissaan tuumaili, että taitaa olla paras siirtyä oman auton rattiin, kun bussimatka kestää niin kauan...

Ruuhkien perimmäinen syy on tietenkin se, että ajoneuvojen määrä on lisääntynyt. Kun yhä useampi henkilöauto on pakkautunut jo entuudestaan ahtaalle niemelle, ovat katurakennustyöt toisaalta Mannerheimintien alkupäässä ja toisaalta Hakamäentien risteyksessä saaneet ruuhka-aikoina liikenteen seisomaan. Tilanteesta kärsivät kaikki liikenteen osapuolet, mutta erityisesti julkisen liikenteen palvelukyky ja uskottavuus ovat olleet pahasti koetuksella.

Myös Meilahtea ja Munkkivuorta palveleva bussilinja 18 on tunnettu hitaudestaan. Ruuhkat muun muassa Runeberginkadulla osoittavat, että keskustan liikenneongelmat eivät johdu vain rajatuilla katuosuuksista tehtävistä katutöistä.

Jotain on tehtävä, ennen kuin läntisen Helsingin joukkoliikenne menettää loputkin uskottavuudestaan. Ehdotan esimerkiksi tällaista listaa:

- Liikenteen määrää on vähennettävä ottamalla mahdollisimman pian käyttöön ruuhkamaksut. Jollei tämä ole mahdollista pääkaupunkiseudun yhteisin järjestelyin, on Helsingin toimittava yksin.

- Ruuhkamaksuja ei kuitenkaan saada heti, parhaalla poliittisella tahdollakaan. Niitä odotellessa nykyistä katuverkon ruuhkautumista voidaan helpottaa tihentämällä A- ja M-junien aikatauluja ruuhka-aikoina ja markkinoimalla aktiivisesti asemien liityntäpysäköintipaikkoja. Nykyisellään esimerkiksi puuttuu viitoitus Huopalahden asemalle kokonaan, vaikka siitä on jokerilinjan 550 myötä tullut tärkeä liikenteen solmukohta.

- Raitiovaunulinja 9 Munkkivuoreen samoin kuin linjan 10 pidennys Haagaan on toteutettava pikaisesti. Etelä- ja Pohjois-Haaga samoin kuin Munkkivuori ovat tiiviisti rakennettuja kaupunginosia, joille raitiovaunuliikenne istuu kuin nenä naamaan.

Kauan sitten, kertovat historialliset tietolähteet, juuri Haagaan koetettiin rakentaa runko- ja syöttöbussilinjoihin perustuvaa nykyaikaista joukkoliikennettä. Olisikohan aika kohdistaa katseet taas läntiseen Helsinkiin ja miettiä sen joukkoliikenne uudelleen - nyt raideliikennettä rakentaen?

Isänpäivän ilta

Kaikki liputuspäivät eivät rohkean ja nopean mutuarvion mukaan ole yhtä suosittuja. Itenäisyyspäivä muistetaan hyvin, samoin äitienpäivä. Juhannus on siitä hankala liputuspäivä, että moni lipputangon omistaja on silloin omalla tai sukulaisten mökillä. Hiukan vaikeampi on selittää sitä, miksi tänään, isänpäivänä, niin moni lipputanko huojui marraskuisessa tuulessa vain nuppi koristeenaan.

Eikö tuossa talossa isää pidetä yhtä tärkeänä kuin äitiä? Vai onko kenties kyse peräti freudilaisesta isäkaunasta? Maraskuussa on tietysti ylipäätään ikävämpi lähteä ulos naruja kiskomaan kuin heleänä toukokuun aamuna, mutta silti...

En ole suinkaan ainoa suomalainen mies, joka on joutunut rakentamaan itse oman isyyskuvansa, saamatta paljonkaan apua omalta isältään. Isät olivat, ja ovat liian usein vieläkin, jollain lailla oman perheensä ulkokehällä. Siksikö lipunnosto niin helposti unohtuu?

Jotenkin harmittaa niiden isien puolesta, jotka eivät ole halunneet tai osanneet ottaa isyyttä haltuunsa. Nuorelle isälle tekee mieli sanoa: mene täysillä mukaan vanhemmuuteen, sillä se on sekä rajuin että hauskin juttu, joka sinulla on elämässäsi mahdollista kokea!

Jos osaisimme ajatella enemmän vanhemmuutta yhteisenä juttuna ja vähemmän roolien mukaista isyyttä ja äitiyttä, niin kuka tietää - ehkä näkisimme yhtä monta lippua niin isiä kuin äitejäkin tervehtimässä.

Mahdottomia asioita

Mahdottomat esineet ovat tuttuja ainakin Escherin grafiikasta. Kehää kiertävät portaikot ja pylväiköt, joissa on alhaalla neljä ja ylhäällä kolme pylvästä... tiedämme nämä.

Escher teki niitä tahallaan, leikkiäkseen geometrisillä projektioilla. Aina en ole niin varma, ovatko ihmiset oivaltaneet, miten yhteensopimattomia määreitä he niputtavat yhteen.

Vai mitä:

- Ravintolassa tarjottava kotiruoka
- Kahvilan kotona leivotut pullat
- Valmiiksi pakatut irtokarkit

Mitä muuta tähän listaan voisi lisätä? Oikeutettu sota? Eettisesti tuotetut banaanit? Kestävä kehitys?

Jokela

Jokelan koulukeskus on mitä tavallisin opiskelutehdas. Miksi juuri siellä tapahtui murhenäytelmä, jollaista Suomen koululaitos ei ole aikaisemmin kokenut?

Ehkei kannata viedä tätä ajatusta pidemmälle. Sisäministerimme ennätti jo avaamaan suunsa, jolloin sieltä loikkasi jotain sellaista että koulujen turvallisuutta täytyy vakavasti tarkastella. No joo. Jokelan murhenäytelmä on sittenkin yksittäistapaus, jolla ei ole sen selvempiä liittymäkohtia yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen kuin taannoisella Myyrmannin pommilla. Ei tämä tosin tee tragediaa yhtään vähemmän järkyttäväksi.

Silti: ei vain kouluissa, vaan kaikkialla julkisissa palveluissa - terveysasemilla, sosiaalivirastoissa - työntekijät kokevat välillistä ja välitöntä uhkaa enemmän kuin ennen. Jollakin tavalla meidän pohjoinen viattomuutemme on tahriintunut.

Viimeinen asia, minkä haluan meidän nyt tekevän, on se, että alamme turvallisuuden nimissä tehdä koulusta itsellemme vankilaa. Suomalaisessa koulussa tulee ovien olla auki. Raaistuvassa maailmassa meidän vahvin aseemme on hallittu sinisilmäisyys.