Varokaa mummoutujia?

-->

Mummoutuminen uhkaa Facebookia, uutisoi Helsingin Sanomat. Jaaha.

Tätä voisi pohtia useammaltakin näkökannalta. Ensimmäiseksi tulee mieleen kysyä, elämmekö sellaisessa nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa, jossa palvelut ja kulutushyödykkeet menettävät markkina-arvonsa sillä hetkellä, kun ikäloput (yli 5-vuotiaat) kiinnostuvat niistä ja ottavat ne omakseen. Se on sikäli kummallinen asenne, että eläkeikää lähestyvillä ja vastikään eläkkeelle jääneillä suomalaisilla on ostovoimaa selvästi enemmän kuin nuorimmilla pätkätyöläisikäluokilla. Ikääntyvien hyljeksiminenhän toki näkyy vaikkapa puhelinten ja tietokoneiden käyttöliittymissä. Alun kolmattakymmentä käyvän suunnittelijan mieleen ei aina näy juolahtavan, että jo 40-vuotiaan lähinäön heikkeneminen vaikeuttaa hailakanvärisen näppäimistön tai näytön hahmottamista. Mutta olkoon tämä näkökulma.

Pysähdyin miettimään tuota ”mummo”- ja ”vaari”-ajattelua. Tässä epäilen enemmistön työikäisistä suomalaisista lankeavan pahasti harhaiseen ajatteluun, joka vaikuttaa paitsi arjen teknologian suunnitteluun, myös esimerkiksi terveydenhoidon suunnitteluun. Me nimittäin ajattelemme ensimmäiseksi omia mummojamme ja vaarejamme, kun puhe kääntyy vanhuksiin tai ylipäätään eläkeläisiin. Samalla tavalla muuten taannumme omiin pulpetteihimme vuosia tai vuosikymmeniä sitten, kun pitäisi ottaa kantaan kouluun nyt tai kahdenkymmen vuoden kuluttua. Siitä teemasta kenties myöhemmin lisää.

Minun mummuni syntyi 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Hän kasvoi aikuiseksi Suomen suuriruhtinaskunnassa. Moni hänen ikätovereistaan, mukaan luettuna isoisäni, joka kuoli ennen syntymääni, kaatui vuonna 1918 tai menetti terveytensä ja tulevaisuususkonsa punavankileirillä. Mummullani ei koskaan ehtinyt olla sähköhellaa, juoksevaa vettä, puhelinta tai sisävessaa. Televisiosta hän tuskin olisi edes ehtinyt kiinnostua,  hataran puutalon pitäminen lämpimänä puuhellan avulla riitti virikkeeksi. Hiiri oli jotain, minkä vuoksi talossa kuului olla kissa.

Minä olen vaari. Lapsenlapseni aloitti juuri koulunkäynnin. Opettajanvirkani ansiosta voin jäädä eläkkeelle tulevana kesänä, 60-vuotiaana. Syksyllä olen siten ihan oikea eläkevaari. Mutta:

Kun sukuhaarani ensimmäisenä kävin lukiota 1970-luvun alussa, osallistuin atk-erikoiskurssille, harjoittelin Basic-ohjelmointia ja näin Otaniemessä ihka oikean tietokoneen. Opiskeluaikanani en ehtinyt vaihtaa laskutikusta taskulaskimeen, mutta opettajan työtä aloitellessani sain vetääkseni atk-kerhon, jossa ABC80-koulutietokoneella tehtiin taas Basic-ohjelmia. Valmistuttuani löysin tieni opettajankoulutuslaitokselle, missä yhtenä Suomen ensimmäisistä aloin suunnitella ja toteuttaa opettajien kouluttamista tietotekniikan opettamiseen. Olen opettanut WordStarit, WordPerfectit, DBase II:t , Wordit ja Excelit. Basicit, Pascalit ja Logot. Olen ottanut tietotekniikkaa käyttöön niin yhden yläasteen kuin Suomen toiseksi suurimman kaupungin mittakaavassa.

En tarkoita nostaa esiin omaa kuviteltua erinomaisuuttani, vaan haluan esitellä itseni esimerkkinä tieto- ja viestintätekniikan pioneereista. Se ikääntyvien joukko, johon toimittaja ajattelemattomuuttaan tai ylimielisyyttään viittaa ”mummoina ja vaareina”, on taidoiltaan jo jotain vallan muuta kuin mielikuviemme harmaahapset. Veikkaan, että pyöräilen vielä 20 vuoden  kuluttuakin, kahdeksankymppisenä, pari-kolmetuhatta kilometriä vuodessa. Uskon, että osaan ja haluan käyttää moderneinta tekniikkaa avustamassa ja rikastamassa arkeani.

Kun minä pohdin ikäihmisten palveluja, yritän kaiken tämän vuoksi kuvitella itseni 80 ja 90 vuotta täyttäneenä. Kannattaisi muuten nuorempienkin.

Sivumennen sanoen pieni vihje nuorille, jotka ihmettelevät mikseivät ”vanhukset” innostu kaikista viihdeteknologian uutuuksista: me olemme nähneet kaiken tämän alusta alkaen. Me osaamme myös suhteuttaa asiat ja ymmärrämme, että kaikista muoti-ilmiöistä niin musiikissa, elokuvissa kuin muussakin viihteessä vain pieni murto-osa jää elämään. Suurin osa tulee ja menee, eikä sitä kannata ottaa liian vakavasti. Merkittävät ilmiöt ehtii omaksua hitaamminkin.

Älkää kuitenkaan erehtykö aliarvioimaan vaarejanne. He opettivat tämän teille.