Miksi Hämeentiellä pitää pyöräillä?

Hämeentielle suunnitellaan pyöräkaistoja, ja henkilöautojen läpiajo aiotaan ohjata Sörnäisten rantatielle. Jotkut ovat tätä kavahtaneet, ja kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen (ps) on ehdottanut että pyöräily pitäisikin ohjata kulkemaan rannan kautta.

Miksi Raatikaisen ajatus on kelvoton?

1. Henkilöautoliikenne Hämeentiellä on enimmäkseen läpiajoa. Kuitenkin Hämeentie on jo oleellisesti menettänyt merkityksensä Helsingin sisääntulokatuna. Sörnäisten rantatie sen sijaan on suunniteltu sellaiseksi, ja liikenteen ohjaaminen Hämeentieltä sinne on vain jo tapahtuneen kehityksen vahvistamista.

2. Polkupyöräilykin on liikennettä. Kukaan ei tule polkupyörällä huvikseen ja ajankulukseen ajelemaan Hämeentielle, vaan kaikilla on yhtä oikeaa asiaa jonnekin kuin autoilijoilla. Totta on, että polkupyörässäkin on kääntyvä etupyörä, mutta rannan kautta kiertäminen tuottaa polkupyöräilijälle oleellisesti enemmän haittaa kuin autoilijalle. Nousut rannasta Kurviin ovat jyrkkiä, ja ylimääräiset mutkat merkitsevät myös ylimääräisiä risteyksiä ja kadun ylityksiä. Pyöräilijälle ne ovat vaaran paikkoja.

3. Hämeentiellä on palveluja, joita pyöräilijäkin käyttävät. Rantatiellä on vain asfalttia ja autoja. Kadunvarren kivijalkaliikkeiden käyttäjänä pyöräilijä on paljon ketterämpi kuin henkilöautolla tai julkisella liikenteellä liikkuva.

4. Hämeentien kehittäminen ei ole vain pyöräilyhanke. Kun Hämeentie palautetaan epäviihtyisästä autokuilusta houkuttelevaksi kaupunkikaduksi, voi odottaa myös yritysten elpyvän. Uusittu Hämeentie on myös parempi ympäristö jalankulkijoille. Autoilla ajetaan ohi, mutta kävellen voi poiketa sisään kauppoihin ja kahviloihin.

5. Pyöräilijä on yrityksille parempi asiakas kuin ohi huristeleva autoilija. Autoilla ajetaan kauppakeskuksiin ja suuriin marketteihin. Polkupyörällä käydään juuri niissä kivijalkaliikkeissä, joita kaikki mikaraatikaisetkin puheissaan haluavat kaupunkiin. Tavallisesti käyn Hämeentien suunnalla pyöräillessäni parissa, kolmessa kaupassa ja kauppahallissa ja jossain kahvilassa. Jokaiseen yritykseen jää muutama killinki. Pankaapa, autoilijat, paremmaksi.

Raatikainen ja kumppanit epäilevät, että tämä on osa Vihreiden salajuonta, jolla pyritään autottomaan keskustaan. Oikean suuntaista epäilyä, paitsi että kyllä me aivan avoimesti pyrimme vähentämään tarvetta autoiluun ja parantamaan  jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä.

Apotti tulee, oletko valmis?

Apotti tulee.

Varmuuden vuoksi selvennys: kysymys ei nyt ole hengellisestä virkamiehestä, vaan pääkaupunkiseudulla käyttöön otettavasta sosiaali- ja terveystoimen yhteisestä tietojärjestelmästä. Sen on tarkoitus korvata kaikki nykyiset erilliset tietojärjestelmät, joita on niin monta etten jaksa nyt edes laskea.

En tässä ota millään tavalla kantaa siihen, onko Apotti hyvä, huono vai vielä huonompi. Sen sijaan alkaa olla aika miettiä, millä tavalla se hyödyttää alan ammattilaista ja palveluja käyttävää kaupunkilaista.

Tietojärjestelmä on vain tekniikkaa, joka ei sinänsä tee mitään. Ihmiset tekevät. Apotin käyttöönotto on nyt mahdollisuus, joka tukee ainakin näitä muutoksia:

- Potilasturvallisuus paranee, kun tärkeät tiedot eivät katoa matkalle. Nykytilanteesta sain hyvän kokemuksen, kun lähiomaisen lääkityksestä Malmin sairaalaan annetut tiedot eivät koskaan välittyneet Meilahteen. Tästä olisi vakavasti sairastuneen potilaan kohdalla voinut koitua todellista vaaraa. Tälle rinnasteisesti voidaan kehittää toimintaa niin, että sosiaalitoimen tiedot ovat ajantasaisesti käytössä.

- Ammattilaisten työaikaa vapautuu näpyttelystä asiakastyöhön. Kun tiedot syötetään vain kertaalleen, on toimistotyön vähennyttävä. Kaupunkilaisella on myös lupa odottaa näkevänsä enemmän lääkärin kasvoja ja vähemmän selkää, kun lääkäri keskustelee tietojärjestelmän kanssa.

- Viraston sisällä työt muuttuvat, sillä Apotti on aivan aidosti sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteinen tietojärjestelmä. Yhteen ja yhtenäiseen sote-toimialaan siirtyminen vaatii tuekseen Apotin kaltaista järjestelmää.

- Kenties tärkeimmän muutoksen jätin viimeiseksi. Apottiin nimittäin sisältyy asiakasportaali, jollaista ei nyt ole olemassa. Se tarkoittaa, että kansalainen voi hallita omia tietojaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tavoitteena täytyy olla kansalaista koskevien tietojen siirtäminen oleellisesti hänen omaan hallintaansa, kuten naapurimaassamme Virossa on periaatteessa jo tehty. Yksi nyt tekeillä olevan uuden palvelustrategian keskeinen ajatus on, että tarjotaan kansalaiselle työkalut, joilla voidaan tukea omaa terveyttä ja hyvinvointia.

Apotin jatkokehittely siirtyy nyt pois lautakunnilta Apotti Oy:lle. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä on pitää huolta siitä, että toimintaa kehitetään niin, että Apotista saadaan täysi hyöty irti.

Veljessodan arvet

Santahaminan harjoituskenttien kupeessa, vanhan sotilaslentokentän kupeessa on pieni hiljainen männikkö, jota ympäröi aita ja jonka keskellä kohoaa graniittipaasi. Puolukat hehkuvat punaisina kuin veripisarat maassa, joka tarkkaan katsoen näyttää ikään kuin jähmettyneen yhdensuuntaisiksi aalloiksi.

Tämä on teloitettujen punavankien hautausmaa. Maaperä on painunut vuoden 1918 joukkohautojen kohdalla, muuta merkkiä vainajista ei näy. Vuonna 1949 pystytetyn muistomerkin kultakirjaimet tihkuvat punaista luokkavihaa tavalla, joka keskellä sinivalkoisen armeijan varuskuntaa näyttää nyt vieraalta.

Lasken oman punaisen ruusuni, punavangin pojanpojan äänettömän muiston.

Omasta kansalaissodastamme on nyt kulunut lähes 100 vuotta. Edustan viimeisiä ikäluokkia, jotka ovat tunteneet ihmisiä, jotka olivat osallisina tuossa sodassa. Aikuisille lapsilleni vuosi 1918 on historiaa, joka ei henkilökohtaisesti kosketa. Vasta heidän sukupolvensa elää Suomessa, joka on päässyt ylös kansalaissodan juoksuhaudoista.

Tein töitä sisällissotaa käyvässä Sri Lankassa juuri ennen sen kauhistuttavia loppuratkaisuja. En kyennyt lohduttamaan jaffnalaista rehtoria, joka Tampereen kirjastotalossa purskahti itkuun muistaessaan sodassa poltetun Jaffnan kirjaston. Olen kiertänyt Kosovoa ja nähnyt kouluja, jotka ovat vieläkin kurjassa tilassa siellä käydyn sodan ja ryöstelyn jäljiltä. Tiedän, että lähes jokaiselta opettajalta on siellä kadoksissa sukulaisia. Jossakin hekin ovat, maakuopissa jotka painuvat hiljaa ja huomaamatta, keväisten unikoiden alla.

En tiedä, mitä sanoisin heille. Lohdutanko, että kansakuntaa repivästä sodasta ja kärsimyksistä voi nousta sopuun ja vaurauteen? Vai neuvonko malttiin, koska todelliseen rauhantilan pääseminen on sukupolvien mittainen urakka?

Jossain tuossa toivon ja lohduttomuuden välissä se kai tapahtuu, tämä todellisuus.