keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kuninkaantammentie auki talvipyöräilylle!

Talvipyöräily on hauskaa. Melkein tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että ympärivuotista pyöräilyä pidetään jotenkin sankarillisena.



Helsingin pyöräreittien joukossa on yksi ylitse muiden. Haltialasta Pitkäkoskelle kulkeva Kuninkaantammentie on paitsi suora ja sujuva yhteys koillisten ja luoteisten kaupunginosien välillä, myös taustameluton ja luonnonläheinen reitti, joka puhdistaa mielen. Siksi onkin vähän hassua, että se muuttuu talvikaudella hiihtoreitiksi, jolle ei jalan eikä pyörällä ole asiaa. Erityisen turhauttavaa se on siksi, että Kuninkaantammentien rinnalla Haltialan pelloilla kulkee useita yhtä sujuvia latuja. Ainoa ongelmallinen kohta on Pitkäkosken luonnonsuojelualueen viereinen puolen kilometrin metsätaival, jolle pitäisi saada mahtumaan sekä pyöräväylä että hiihtoladut. Sielläkin voitaisiin ongelma ratkaista esimerkiksi laittamalla oja putkeen ja leventämällä hiukan tieuraa.

Haamukirjoitin. Yhdessä Leo Straniuksen kanssa laadimme asiasta valtuustoaloitteen. Tämän talven pyöräilyt Kuninkaantammentiellä lienee jo menetetty, mutta ehkä ensi talvena saamme uuden poikittaisen talvipyöräily-yhteyden?

"Aloite ympärivuotisesta pyöräilyreitistä pohjoisen Keskuspuiston läpi


Valtuustostrategian mukaan 

- Palveluiden ja työpaikka-alueiden saavutettavuutta parannetaan kehittämällä joukkoliikenneyhteyksiä sekä kävely- ja pyörätieverkostoja.
- Edistetään kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta liikenteestä. Tavoitteena lisäys prosenttiyksiköllä vuosittain, 4 prosenttiyksikköä valtuustokauden aikana.
- Jalankulku- ja pyöräilyverkostojen jatkuvuutta ja turvallisuutta parannetaan.
- Priorisoidaan joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavat liikennehankkeita. 

Kuninkaantammentie Keskuspuiston pohjoisreunalla on suosittu ja vilkas pyöräilyreitti. Ulkoilun ja harrastepyöräilyn lisäksi työmatkapyöräily on siellä jatkuvasti lisääntynyt. Yhä useampi helsinkiläinen pyöräilee läpi talven. Kuninkaantammentie muutetaan kuitenkin nyt talven ajaksi latureitiksi, jolloin pyöräily ei ole mahdollista. Lähimmät korvaavat itä-länsi-suuntaiset pyöräreitit ovat etelässä Elontiellä ja pohjoisessa Vantaan Ylästössä. Talvipyöräilyn kasvaneeseen suosioon nähden tätä ei voi pitää tarkoituksenmukaisena.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kuninkaantammentie pidetään myös talvikaudella pyöräilyreittinä Haltialan ja Pitkäkosken välillä sekä laduille etsitään/tehdään korvaavat reitit."

 

Ei kommentteja: