perjantai 21. joulukuuta 2018

Beniniläinen jouluateria


Oikeastaan minulla ei ole aavistustakaan, mitä länsiafrikkalaisessa Beninissä syödään jouluna. Tämä kokonaisuus on siten jouluun sovitettu, beniniläisvaikutteinen ateria.

Beniniläistetty rosolli
Paistetut keittobanaanit
Paistettu juusto
Tomaattikastike
Paistettu kala
Majoneesia (vege-)


Ohjeet:


Rosolli


Keitettyä perunaa, porkkanaa ja punajuurta
Sipulia
Suolakurkkua
Tuoretta inkivääriä
Tuoretta vihreää chiliä

Valmista rosolli tavalliseen tapaan. Juureksia pitäisi olla melko samanlaiset määrät, noin kuutiosenttimetrin palasiksi pilkottuina. Minusta keitetty punajuuri on rosollissa paljon parempaa kuin etikkaan säilötty, mutta jos olet toista mieltä, teet tietysti makusi mukaan. Sipulisilppua ja suolakurkkukuutioita lisäät makusi mukaan. Tässäkään en käytä etikkaan säilöttyjä kurkkuja, koska etikan maku ei minusta sovi rosolliin. Valmiin rosollin päälle ripottelet sitten hienoiksi suikaleiksi leikattua inkivääriä ja tupretta vihreää chiliä. Inkivääriä menee rosolliannokseen noin peukalon kokoinen määrä, kuorittuna tietenkin. Chilin määrä riippuu ruokailijoiden chilitoleranssista. Voi olla hyvä idea jättäöä osa chilistä erikseen lautasella lisättäväksi.


Paistetut keittobanaanit


Kuori ja paloittele keittobanaanit. Paista ne esimerkiksi wok-pannussa kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi. Ripottele paistettujen palojen päälle vähän suolaa.


Paistettu juusto


Tämä on yritys valmistaa jotakin Grand Popon -kävijöille tutun "pöllijuuston" tapaista. Beninissä se valmistetaan sikäläisestä paimentolaisten tuorejuustosta, joka valmistetaan pastöroimattomasta täysmaidosta ja jota myydään tienvarsilla. Paneerjuusto on Suomessa saatavissa olevista juustoista lähinnä esikuvaa. Paloittele paneer-juusto vähän kalapuikkoja pienemmiksi harkoiksi. Paista ne wok-pannussa kuumassa öljyssä. Ripottele valmiin "pöllijuuston" päälle vähän suolaa.


Tomaattikastike

Purkillinen tomaattimurskaa
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
Tuoretta korianteria
Oliiviöljyä
1/2 dl valkoviiniä
1 tl sokeria
Suolaa, pippuria

Kuullota kattilan tai wok-pannun pohjalla punasipulisilppu pienessä määrässä (kymäpuristettua) oliiviöljyä. Lisää tomaattimurska, sokeri ja valkoviini. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia, sekoita silloin tällöin. Lisää silputtu korianteri (määrä maun mukaan) ja mustapippuri. Lisää suolaa jos siltä tuntuu. Anna hautua vielä muutama minuutti.


Paistettu kala

Tarvitset pieniä kokonaisia kaloja. Koska Grand Popossakin tunnetaan lähinnä "merikala" erotukseksi "jokikalasta", ei tässäkään ole niin väliä, mitä kalaa paistat. Koeannokseen tuli pieniä makrilleja, mutta annossiikakin olisi oikein hyvä vaihtoehto.


Ruokailijat voivat näistä aineksista koota mieleisensä kokonaisuuden. Lisukkeina tarjotaan leipää ja salaattia. Vegaanisessa vaihtoehdossa jätetään vain kala ja juusto pois. Halutaessa juuston voi korvata esimerkiksi uppopaistetulla savutofulla.

Ei kommentteja: