lauantai 15. joulukuuta 2018

Betlehemin jouluateria

Jouluna syödään. Meillä Suomessa taidetaan jouluna yleisimmin syödä kinkkua ja sen perinteisiä lisukkeita, laatikoita ja rosollia. Niin meilläkin yritettiin syödä. Käytin paljon rahaa hyvän kinkun ostamiseen ja paljon aikaa perunalaatikon imeltämiseen. Kun lapseni olivat pieniä, alkoi kuitenkin turhauttaa se, ettei kaiken vaivan jälkeen tukeva kinkku-laatikko-illallinen oikein maistunut kenellekään.

Aloin miettiä vaihtoehtoja, ja sitten välähti. Jos kerran jouluateriaa syödään erään perhetapahtuman muistoksi, joka tapahtui Betlehemissä, nykyisen Palestiinan alueella, niin mitähän siellä olisi syöty 2000 vuotta sitten? Lähi-Idän ruokavalio on pysynyt perustaltaan hämmästyttävän samanlaisena siitä alkaen, kun ensimmäiset dokumentit siitä tökittiin saveen nuolenpääkirjoituksena. Vehnärieskoja, oliiveja, vuohen- tai lampaanjuustoa, lampaanlihaa, papuja tai kikherneitä, seesaminsiementahnaa, vihreitä yrttejä... Toisin sanoen Betlehemin jouluaterian on täytynyt muistuttaa nykyaikaista palestiinalaista meze-valikoimaa, sillä varauksella että sellaiset kasvit kuin tomaatti ja paprikat saapuivat vanhaan maailmaan vasta puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.

Seuraavana jouluna valmistinkin meze-pöydän. Opettelin paistamaan pitaleivät, joita ei silloin saanut valmiina mistään. Eivät nykyisetkään valmiit pitaleivät ole kaksisia, joten hyvät leivät täytyy edelleen paistaa itse. Hummustahnan ja "munakoisokaviaarin" baba ghannousin saa melkein valmiina purkissa. Silloin piti mennä Helsingin ensimmäisiin etnisin kauppoihin, mutta nyt niitä löytää jo hyvästä K-supermarketista tai Prismasta. (Muutama vuosi aikaisemmin kaikki vähänkin etnisempi piti hakea Tukholmasta.) Bulgurista on helppo valmistaa tabboulehsalaatti, kunhan löytää tuoretta minttua ja persiljaa. Lampaanlihapyörykät voi paistaa etukäteen ja vaikka pakastaa odottamaan joulua. Hyvää fetajuustoa (sen pitää olla lampaan- tai vuohenmaidosta) ja mustia ja vihreitä oliiveja löytää helposti. Valikoimaa voi täydentää sillä mistä kukin sattuu erityisesti pitämään. Lopputulos voisi olla esimerkiksi tällainen:

Pitaleivät
Salaattia, tomaattiviipaleita, kurkkusuikaleita
Tabbouleh
Hummus
Baba ghannous
Oliiveja
Fetaa (vegaaninen vaihtoehto toimii yllättävän hyvin)
Lammaspyöryköitä
Falafelpyöryköitä
Marinoitua artisokkaa
Marinoituja valkosipulinkynsiä
Mintulla ja valkosipulilla maustettua turkkilaista jogurttia
Vegaanista majoneesia
Keitettyjä kikherneitä
Peperoni-paprikoita
Riisiä
Tomaattikastiketta
Ruokajuomaksi punaviiniä, olutta tai vettä

Jälkiruoaksi:
Jogurttia ja hunajaa
Baklavaa
Turkkilaista kahvia
Joulutorttuja


Meze-valikoima on siitä mainio juhla-ateria, että jokainen voi rakentaa sellaisen annoksen kuin haluaa. Pitaleivän väliin ei loppujen lopuksi mahdu kauhean paljon tavaraa, ja silti sen kanssa askarrellessa tulee sellainen tunne kuin olisi syönyt enemmänkin. Puolivahingossa tulee rakentaneeksi annoksen, jossa pääosassa ovat kasvikset ja eläinperäisiä tuotteita on vain höysteeksi.

Tammikuun ja vegaanihaasteen lähestyessä voi harjoitella rakentamalla täysin vegaanisen mezeannoksen.


Reseptit



Pitaleivät (4-6 leipää)


Jekku on siinä, että nämä leivät kohotetaan kolmasti ja paistetaan nopeasti kuumassa uunissa.

500 g vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
Puoli pakettia hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Alumiinifoliota

Taikina alustetaan tavalliseen tapaan liuottamalla hiiva veteen ja lisäämällä sitten suola, öljy ja jauhot. Alustetaan kunnes taikinaan muodostuu sitko ja se irtoaa käsistä. Itse teen taikinan vielä helpommin yleiskoneella. Taikina peitetään ja annetaan sen kohota kaksinkertaiseksi, mihin menee noin 45 minuuttia. Vaivataan jälleen hyvin ja jaetaan taikina 4-6 yhtä suureen osaan. Pyöritellään ne palloiksi ja annetaan kohota liinan alla 20 minuuttia. Sen jälkeen pallot kaulitaan ohuiksi pyöreiksi levyiksi, asetellaan uunipellille ja annetaan taas kohota liinan alla 20 minuuttia. Sillä aikaa huolehditaan, että uuni kuumenee 275 asteeseen.

Kohonneet leivät pannaan uuniin ja paistetaan muutama (8-10) minuuttia, kunnes leipä pullistuu palloksi ja sen pinta saa kauniin vaaleanruskean värin. Ne otetaan uunista ja kääritään heti folioon kymmeneksi minuutiksi. Asetellaan lopuksi koriin ja peitetään liinalla. Lopputuloksena pullistuneet leivät laskeutuvat, mutta paistamisen aikana niihin on revennyt tasku.


Tabbouleh


21/2 dl bulguria
3 hienoksi hakattua shalottisipulia
100 g tuoretta persiljaa (reilu puntti)
1 dl hienoksi hakattua tuoretta minttua
2-3 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
salaatinkerä
3 tomaattia, siemenet poistettuna

Laita bulgur kulhoon ja anna sen liota kylmässä vedessä 30 minuuttia. Valuta hyvin ja levitä puhtaalle pyyheliinalle kuivumaan. Silppua persilja, paloittele tomaatit karkeasti ja sekoita kulhossa kaikki muut ainekset paitsi salaatti ja tomaatti. Asettele salaatinlehdet tarjoilulautaselle, kumoa tabbouleh niiden päälle ja koristele tomaatilla.


Hummus


Purkillinen hummusta
Valkosipulinkynsi
Sitruunamehua
Oliiviöljyä
Paprikajauhetta


Ota hummus purkista kulhoon, purista sen joukkoon valkosipulinkynsi ja notkista sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Asettele hummus kulhoon, tee siihen lusikalla pieni kuoppa ja kaada siihen tilkka oliiviöljyä. Ripottele paprikajauhetta koristeeksi.


Baba ghannoush


Valmista purkkitahna kuten hummus.


Lampaanlihapyörykät


Lampaanjauhelihaa
Valkosipulia
Yrttejä (timjamia, rosmariinia, persiljaa)
Suolaa, pippuria
Öljyä paistamiseen

Sekoita jauhelihaan puristettu valkosipuli ja hienoksi silputut yrtit. Vaivaa, kunnes seos on tasainen, ja pyörittele kostutetuin käsin halkaisijaltaan 2-3 cm:n pyöryköiksi. Paista pienissä erissä kuumassa öljyssä tasaisesti pyöritellen.


Falafel


Nykyään saa niin hyviä valmiita falafelpyöryköitä, ettei niitä kannata itse tehdä, ellei halua erityisesti briljeerata. Raaka-aineina ovat kikherneet, bulgur, shalottisipulit, valkosipuli ja yrtit. Tärkein hoksattava niksi on se, että kikherneet liotetaan, mutta niitä ei keitetä ennen jauhamista. Hyviä ohjeita löytynee, kun etsii.


Ei kommentteja: