Mikäänhän ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Aina parempi, jos muistaa ettei sekään lopulta ole niin kovin tärkeää.
Vuodet eivät ole veljeksiä. Kas siinä tämän blogin toinen kulunut sanonta. Puutarhaa hoitaessa se saa konkreettisen merkityksen. Se kasvi, joka tuotti viime vuonna satoa ihan käsittämättömästi, kituu nyt penkissään suostumatta kasvamaan. Sitten taas jokin toinen veijari yllättää juuri kun olit alkanut uskoa ettei se suostu palstallasi viihtymään.
Alkkesän viileissä sadesäissä kärvistellessä on ollut vaikea uskoa minkään haluavan kasvaa. Perunat, sipulit ja valkosipulit kuitenkin kasvavat ihan silmissä, eivätkä pavutkaan taida tänäkään vuonna pettää.
Keväällä ei aina ole pelkästään hauskaa kääntää talikolla savista maata ja noukkia siitä valvatinjuuria. Harva asia kuitenkin tuntuu niin konkreettisen palkitsevalta kuin se ensimmäinen kesäinen päivä, jolloin saa poimia itse kasvattamaansa satoa.
Ryvässipulit olivat tänään vielä hiukan pieniä, mutta ah, niin maukkaita.
lauantai 28. kesäkuuta 2008
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Koivusaari ja asunnottomat
Koivusaari tuhotaan. Päihteiden käyttäjien tukiasunnot uhkaavat lastemme turvallisuutta. Näin käy, sikäli kuin mielipidekirjoittajia on uskominen.
Sekä Koivusaaren rakentamisen vastustajilla että asuntoloiden pelkääjillä on hyviä argumentteja ja epäämättömän oikeutetut motiivit. Kansalaisdemokratiaan kuuluu, että asukkaita pitää kuulla heitä koskettavissa asioissa - eikä pelkkä kuuleminen riitä, vaan suunnitelmia on oltava valmis myös muuttamaan. Yleensä minkä hyvänsä kaupunginosan asukkaat ovat parhaat asiantuntijat kertomaa, mihin ainakaan ei kannata sijoittaa päihdeongelmaisten asuntoja tai mikä seudun metsiköistä on ihmisille ja eläimille tärkeä. Miksi nyt kuitenkin olen hieman takajaloillani, ja miksi niputan nämä kaksi asiaa?
Sekä Koivusaaren että asunnottomien kohdalla mielestäni yleisö reagoi sivuseikkaan. Kun "me päättäjät" olemme lehdistön kautta tuoneet hankkeet julkisuuteen, on yleisön reaktio kohdistunut niihin. Isompi ongelma on kuitenkin samalla ohitettu kokonaan - siitä huolimatta, että esitetyt hankkeet voisivat parantaa tilannetta nykyisestä.
On erittäin ymmärrettävää, että naapurusto hermostuu saadessaan kuulla, että kadun toiselle puolelle aiotaan asuttaa epämiellyttäviksi ja vaarallisiksikin miellettyä porukkaa. Tukiasuntoihin sijoitetut päihteiden käyttäjät ovat kuitenkin jo jollain lailla hoitotoimien ja kontrollin piirissä, samalla kun moninkertainen määrä alkoholisteja, narkkareita ja väkivaltarikollisia huitelee ties missä. Eivätkö nämä vapaat kadun ja puistojen sankarit sitten pelotakaan?
Koivusaari-kirjoittelusta voi muualla asuva saada mielikuvan, että nyt tuhotaan lauttasaarelaisten viimeiset vihreät lenkkipolut. Katsotaanpa kuitenkin karttaa, jollei sitten suorastaan uskaltauduta maastoon: se osa Koivusaaresta, joka ei ole veneilyn huoltorakennusten peitossa, on jo nyt liikenteen valtaama. Ei sitä ole metro syönyt, vaan Länsiväylä, jonka melu ja pöly on jo pilannut koko saaren - kenties lukuunottamatta suojeltua eteläkärkeä, jota ei kukaan ole esittänytkään rakennettavaksi. Onko siis täysin hyväksyttävää uhrata autoliikenteelle se valtava maa-ala, jonka Länsiväylä vie ei vain Koivusaaresta, vaan myös Lauttasaaresta? Vainko metroasema ja sen yhteyteen rakennettava uusi "Länsiportti" nyt tuhoaakin Lauttasaaren luontoa? En ymmärrä. Vihreät ovat esittäneet Länsiväylän muuttamista moottoritiestä kaupunkimaiseksi bulevardiksi Koivusaaresta lähtien, samoin kuin Katajaharjun tieleikkauksen kattamista. Kumpikin ratkaisu lisäisi oleellisesti Lauttasaaren länsi- ja pohjoisosien viihtyisyyttä - mutta eivätpä ole toistaiseksi kelvanneet muille ryhmille.
Katsotaan vaalien jälkeen uudestaan.
Sekä Koivusaaren rakentamisen vastustajilla että asuntoloiden pelkääjillä on hyviä argumentteja ja epäämättömän oikeutetut motiivit. Kansalaisdemokratiaan kuuluu, että asukkaita pitää kuulla heitä koskettavissa asioissa - eikä pelkkä kuuleminen riitä, vaan suunnitelmia on oltava valmis myös muuttamaan. Yleensä minkä hyvänsä kaupunginosan asukkaat ovat parhaat asiantuntijat kertomaa, mihin ainakaan ei kannata sijoittaa päihdeongelmaisten asuntoja tai mikä seudun metsiköistä on ihmisille ja eläimille tärkeä. Miksi nyt kuitenkin olen hieman takajaloillani, ja miksi niputan nämä kaksi asiaa?
Sekä Koivusaaren että asunnottomien kohdalla mielestäni yleisö reagoi sivuseikkaan. Kun "me päättäjät" olemme lehdistön kautta tuoneet hankkeet julkisuuteen, on yleisön reaktio kohdistunut niihin. Isompi ongelma on kuitenkin samalla ohitettu kokonaan - siitä huolimatta, että esitetyt hankkeet voisivat parantaa tilannetta nykyisestä.
On erittäin ymmärrettävää, että naapurusto hermostuu saadessaan kuulla, että kadun toiselle puolelle aiotaan asuttaa epämiellyttäviksi ja vaarallisiksikin miellettyä porukkaa. Tukiasuntoihin sijoitetut päihteiden käyttäjät ovat kuitenkin jo jollain lailla hoitotoimien ja kontrollin piirissä, samalla kun moninkertainen määrä alkoholisteja, narkkareita ja väkivaltarikollisia huitelee ties missä. Eivätkö nämä vapaat kadun ja puistojen sankarit sitten pelotakaan?
Koivusaari-kirjoittelusta voi muualla asuva saada mielikuvan, että nyt tuhotaan lauttasaarelaisten viimeiset vihreät lenkkipolut. Katsotaanpa kuitenkin karttaa, jollei sitten suorastaan uskaltauduta maastoon: se osa Koivusaaresta, joka ei ole veneilyn huoltorakennusten peitossa, on jo nyt liikenteen valtaama. Ei sitä ole metro syönyt, vaan Länsiväylä, jonka melu ja pöly on jo pilannut koko saaren - kenties lukuunottamatta suojeltua eteläkärkeä, jota ei kukaan ole esittänytkään rakennettavaksi. Onko siis täysin hyväksyttävää uhrata autoliikenteelle se valtava maa-ala, jonka Länsiväylä vie ei vain Koivusaaresta, vaan myös Lauttasaaresta? Vainko metroasema ja sen yhteyteen rakennettava uusi "Länsiportti" nyt tuhoaakin Lauttasaaren luontoa? En ymmärrä. Vihreät ovat esittäneet Länsiväylän muuttamista moottoritiestä kaupunkimaiseksi bulevardiksi Koivusaaresta lähtien, samoin kuin Katajaharjun tieleikkauksen kattamista. Kumpikin ratkaisu lisäisi oleellisesti Lauttasaaren länsi- ja pohjoisosien viihtyisyyttä - mutta eivätpä ole toistaiseksi kelvanneet muille ryhmille.
Katsotaan vaalien jälkeen uudestaan.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
Oppimisvaikeuksien medikalisointia?
Jokainen koulussa työskentelevä tietää - tai ainakin on tietävinään - että oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet. Niin kuin politiikassakin toimiva kollega ilmaisi: luokassa tuntuu välillä kuin olisi suljetulla osastolla. Jokaisessa opetusryhmässä on useita oppilaita, joilla on diagnoosi jonkinlaisista oppimisvaikeuksista. On ADHD:tä, on hahmottamisvaikeuksia, on asperger-oireyhtymää ja yhdessä tai useammassa aineessa mukautettuja oppilaita. Ja niin on hyvä, sillä kaikkia näitä lapsia ja nuoria voidaan helpommin tukea, kun tiedetään missä he apua tarvitsevat.
Tiedämme kuitenkin myös, että luokissa on usein vähintään yhtä monta oppilasta, jotka silmin nähden olisivat yhtä lailla tuen tarpeessa. Kun opettaja ei kuitenkaan riitä repeämään samaan aikaan jokaisen lapsen avuksi, tuloksena on levottomuutta, meteliä, hyppimistä, tahatonta ja tahallista häirintää. Miten se näin on mennyt? Ei kai voi olla niin, että nyt koulussa olevilla oppilailla on yhtäkkiä enemmän oppimisvaikeuksia kuin vaikkapa vain kymmenen - viisitoista vuotta sitten?
Olen pohtinut, olemmeko me jo onnistuneet medikalisoimaan koulunkäyntivaikeudet. Kun oppimispsykologia on kehittynyt, voidaan nyt antaa nimi sellaisille vaikeuksille, jotka sukupolvi sitten olivat vain laiskuutta tai heikkolahjaisuutta. Kun oikein tarkkaan tutkitaan, niin likimain jokaiselle saadaan jonkin oppimisvaikeustyypin "piirteitä". Eri asia on sitten, kykenemmekö tarjoamaan "lääkitystä" kaikkiin noihin diagnooseihin.
Pelkään pahoin, että teemme nyt monelle lapselle karhunpalveluksen. Kun kerromme, että Pasilla (nimi muutettu) on vaikeuksia geometristen käsitteiden hahmottamisessa, mutta emme kuitenkaan pysty tarjoamaan hänelle asianmukaista tukea, niin Pasi tulkitsee, ettei häneltä kukaan parempia tuloksia odotakaan. Seurauksena on paradoksaalisesti se, ettei Pasi yritä senkään vertaa kuin ilman hänelle tehtyjä tutkimuksia.
Olisiko Pasin ja muiden kannalta sittenkin hyödyllisempää jättää tekemättä tutkimukset, joista ei seuraa mitään, ja sen sijaan tukea häntä työskentelemään hiukan enemmän kuin Pekka, jolla hahmotushäiriötä ei ole?
Tiedämme kuitenkin myös, että luokissa on usein vähintään yhtä monta oppilasta, jotka silmin nähden olisivat yhtä lailla tuen tarpeessa. Kun opettaja ei kuitenkaan riitä repeämään samaan aikaan jokaisen lapsen avuksi, tuloksena on levottomuutta, meteliä, hyppimistä, tahatonta ja tahallista häirintää. Miten se näin on mennyt? Ei kai voi olla niin, että nyt koulussa olevilla oppilailla on yhtäkkiä enemmän oppimisvaikeuksia kuin vaikkapa vain kymmenen - viisitoista vuotta sitten?
Olen pohtinut, olemmeko me jo onnistuneet medikalisoimaan koulunkäyntivaikeudet. Kun oppimispsykologia on kehittynyt, voidaan nyt antaa nimi sellaisille vaikeuksille, jotka sukupolvi sitten olivat vain laiskuutta tai heikkolahjaisuutta. Kun oikein tarkkaan tutkitaan, niin likimain jokaiselle saadaan jonkin oppimisvaikeustyypin "piirteitä". Eri asia on sitten, kykenemmekö tarjoamaan "lääkitystä" kaikkiin noihin diagnooseihin.
Pelkään pahoin, että teemme nyt monelle lapselle karhunpalveluksen. Kun kerromme, että Pasilla (nimi muutettu) on vaikeuksia geometristen käsitteiden hahmottamisessa, mutta emme kuitenkaan pysty tarjoamaan hänelle asianmukaista tukea, niin Pasi tulkitsee, ettei häneltä kukaan parempia tuloksia odotakaan. Seurauksena on paradoksaalisesti se, ettei Pasi yritä senkään vertaa kuin ilman hänelle tehtyjä tutkimuksia.
Olisiko Pasin ja muiden kannalta sittenkin hyödyllisempää jättää tekemättä tutkimukset, joista ei seuraa mitään, ja sen sijaan tukea häntä työskentelemään hiukan enemmän kuin Pekka, jolla hahmotushäiriötä ei ole?
maanantai 11. helmikuuta 2008
Jyrkivihreitä
Kyllä sitä nyt sitten ollaan, niin.
Tuskin ehti Kokoomus Jyrki Kataisen suulla ilmoittautumaan vihreäksi, kun demarit riensivät kertomaan ettei vihreitä enää tarvita, demarit (eerovihreät? erkkivihreät?) ovat kuulemma ottaneet vihreät teemat niin hyvin haltuunsa.
Taitaa olla vaalit tulossa.
Oma poliittinen muistini yltää muinaiselle 70-luvulle - siis sinne kekkosten, sorsien ja karjalaisten aikaan, jolloin moni asia oli vielä enemmän toisin kuin aina uskallamme muistaakaan. Huvittavan tuttua silti on meidän oman jyrkivihreämme teksti, kun hän ketään erikseen nimeämättä hutkii "vouhottajien" suuntaan. Sillä niinhän meitä intomielisiä nuoria luonnonsuojelijoita silloinkin nimiteltiin, ja samoilta kok-dem-suunnilta: "vouhottajia".
Vihreät ovat melkoisen kirjava kokoelma poliittisesti aktiivisia kansalaisia. Luulen, että yksi asia meitä kuitenkin yhdistää: emme ole väsyneet siihen, mitä jyrkivihreät kutsuvat vouhottamiseksi, mutta mitä minä kutsun ympäristöomaksitunnoksi. Poliittinen väri on saattanut matkan varrella vaihtua muillakin nykyisillä vihreillä kuin minulla, mutta ympäristökysymyksissä meidän ei ole tarvinnut kääntää takkia.
Tietenkin iloitsen siitä, jos Kokoomus tai SDP ihan oikeasti ja täydestä sydämestään tulevat mukaan toteuttamaan sitä politiikkaa, jonka puolesta Vihreät ovat aina työskennelleet. Tervetuloa vähentämään Suomen hiilidioksidipäästöjä, tervetuloa rakentamaan Helsinkiä, jossa lapset voivat leikkiä pihoilla ja puistoissa ilman pelkoa auton alle jäämisestä. Vanhoja syntejä on silloin turha kaivella.
Jotenkin vain tuntuu, että näiden jyrkivihreiden väri osoittautuu kasvomaaliksi, jonka kunnallisvaalien jälkeiset syyssateet huuhtovat pois. Vai olisiko kuitenkin niin, että joitakin vihreitä pilkkuja on vaikea enää pestä iholta? Olisiko vihreys levinnyt kuitenkin jo niin laajalle tavallisen kansan keskuuteen?
Tuskin ehti Kokoomus Jyrki Kataisen suulla ilmoittautumaan vihreäksi, kun demarit riensivät kertomaan ettei vihreitä enää tarvita, demarit (eerovihreät? erkkivihreät?) ovat kuulemma ottaneet vihreät teemat niin hyvin haltuunsa.
Taitaa olla vaalit tulossa.
Oma poliittinen muistini yltää muinaiselle 70-luvulle - siis sinne kekkosten, sorsien ja karjalaisten aikaan, jolloin moni asia oli vielä enemmän toisin kuin aina uskallamme muistaakaan. Huvittavan tuttua silti on meidän oman jyrkivihreämme teksti, kun hän ketään erikseen nimeämättä hutkii "vouhottajien" suuntaan. Sillä niinhän meitä intomielisiä nuoria luonnonsuojelijoita silloinkin nimiteltiin, ja samoilta kok-dem-suunnilta: "vouhottajia".
Vihreät ovat melkoisen kirjava kokoelma poliittisesti aktiivisia kansalaisia. Luulen, että yksi asia meitä kuitenkin yhdistää: emme ole väsyneet siihen, mitä jyrkivihreät kutsuvat vouhottamiseksi, mutta mitä minä kutsun ympäristöomaksitunnoksi. Poliittinen väri on saattanut matkan varrella vaihtua muillakin nykyisillä vihreillä kuin minulla, mutta ympäristökysymyksissä meidän ei ole tarvinnut kääntää takkia.
Tietenkin iloitsen siitä, jos Kokoomus tai SDP ihan oikeasti ja täydestä sydämestään tulevat mukaan toteuttamaan sitä politiikkaa, jonka puolesta Vihreät ovat aina työskennelleet. Tervetuloa vähentämään Suomen hiilidioksidipäästöjä, tervetuloa rakentamaan Helsinkiä, jossa lapset voivat leikkiä pihoilla ja puistoissa ilman pelkoa auton alle jäämisestä. Vanhoja syntejä on silloin turha kaivella.
Jotenkin vain tuntuu, että näiden jyrkivihreiden väri osoittautuu kasvomaaliksi, jonka kunnallisvaalien jälkeiset syyssateet huuhtovat pois. Vai olisiko kuitenkin niin, että joitakin vihreitä pilkkuja on vaikea enää pestä iholta? Olisiko vihreys levinnyt kuitenkin jo niin laajalle tavallisen kansan keskuuteen?
maanantai 4. helmikuuta 2008
Syöntikypsää
Löysin marketista iloisen yllätyksen: laatikkokaupalla reilun kaupan luomumangoja Perusta. Ihan lähiluomua ne eivät taida olla, mutta maukkaita. Iloa aiheutti myös varsin reilu hinta. Ostin siis tarjouksesta ison pussillisen hedelmiä muutamalle seuraavalle aamiaiselle. Hiukan jäin ihmettelemään sitä, että kauppias ei ollut katsonut tärkeäksi mainostaa sen paremmin reiluutta kuin luomuuttakaan.
Katseeni pysähtyi myös tuotteisiin, joita mainostettiin "syöntikypsiksi". Mangoa ja papaijaa, mutta tuplahintaan siihen tarjouskasaan verrattuna. Ajattelin että voi varjele, nyt ne ovat konstin keksineet. Mutta hetkinen - jos noita hedelmiä erikseen mainostetaan syötäväksi kelpaavian, niin eikö silloin epäsuorasti sanota, että ne toiset hedelmät ovat kelvottomia? Meille siis myydään halvalla tuotteita, joista kauppa itsekin tietää etteivät ne ole sitä mitä pitäisi, ja sitten esitellään samojen tuotteiden kunnollinen versio, josta pitää maksaa tuplahinta?
Loistava liikeidea. Laajennetaan sitä: Ajokuntoinen polkupyörä - maksaa tuplat, mutta ei hajoa heti alkuunsa. Takuuvarma laajakaistayhteys - maksa tuplahinta, niin todella saat kaikki ne palvelut, joiden luulit kuuluvan perusliittymään.
Sokerina pohjalla: äänestyskypsä poliitikko, joka on ihan oikeasti kaiken sen takana, mitä vaaliohjelmassa seisoo. Harmi vain, että meillä korruptoitumattomimmassa Suomessa poliitikot eivät ole myytävänä. Ehkä tästä kuitenkin olisi vientituotteeksi jollekin konsulttifirmalle?
Katseeni pysähtyi myös tuotteisiin, joita mainostettiin "syöntikypsiksi". Mangoa ja papaijaa, mutta tuplahintaan siihen tarjouskasaan verrattuna. Ajattelin että voi varjele, nyt ne ovat konstin keksineet. Mutta hetkinen - jos noita hedelmiä erikseen mainostetaan syötäväksi kelpaavian, niin eikö silloin epäsuorasti sanota, että ne toiset hedelmät ovat kelvottomia? Meille siis myydään halvalla tuotteita, joista kauppa itsekin tietää etteivät ne ole sitä mitä pitäisi, ja sitten esitellään samojen tuotteiden kunnollinen versio, josta pitää maksaa tuplahinta?
Loistava liikeidea. Laajennetaan sitä: Ajokuntoinen polkupyörä - maksaa tuplat, mutta ei hajoa heti alkuunsa. Takuuvarma laajakaistayhteys - maksa tuplahinta, niin todella saat kaikki ne palvelut, joiden luulit kuuluvan perusliittymään.
Sokerina pohjalla: äänestyskypsä poliitikko, joka on ihan oikeasti kaiken sen takana, mitä vaaliohjelmassa seisoo. Harmi vain, että meillä korruptoitumattomimmassa Suomessa poliitikot eivät ole myytävänä. Ehkä tästä kuitenkin olisi vientituotteeksi jollekin konsulttifirmalle?
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Bill Gatesin tarjous kouluille
Taustaksi: Minulla on tässä nimenomaisessa asiassa jonkin verran näyttöä kompetenssista - olen mm. organisoinut Espoon opetustoimen hallinto-ohjelmahankinnan v. 2002 ja toiminut asiantuntijana Murmanskin alueen oppilaitoshallinnon ohjelmistoa laadittaessa sekä osallistunut Abu Dhabin oppimis-ja arviointiympäristön evaluointiin v. 2004. Toisin sanoen olen perehtynyt sekä ohjelmistotarpeisiin että saatavilla oleviin ohjelmistoihin melko kattavasti.
Bill Gatesin Live@edu-tarjous ei tuo suomalaisille kouluille mitään sellaista, mitä niiden käytössä ei jo olisi. Toistan: ei minkäänlaista lisäarvoa. Se, että pääministeri on asiasta innostunut, todistaa vain hänen tietämättömyytensä suomalaisesta koulusta. Se, että Opetushallituksessa innostutaan, todistaa yhtä lailla mutta astetta masentavammin tietämättömyydestä.
Kotimainen Wilma soveltuu jo nyt Live@edua oleellisesti paremmin yhteydenpidosta, koska se on suunniteltu toimimaan suomalaisessa ympäristössä. Toisin kuin Gatesin tarjokki, se ei kuitenkaan sido käyttäjää tiettyyn selaimeen tai käyttöjärjestelmään.
Wilma ei kuitenkaan sekään ole Jari Koiviston ihastelema ratkaisu, jolla saataisiin yhteys "ongelmaoppilaiden" vanhempiin. Tietääkö Koivissto edes, miten monenlaisia "ongelmaoppilaita" meillä on? Olettaako hän, että alkoholisoitunut tai mielenterrveysongelmainen yksinhuoltaja seuraa päivittäin netistä lapsensa koulunkäyntiä, jollei häntä saa kiinni edes kännykästä? Uskooko Koivisto, että ummikkokurdi yhtäkkiä osaa kommunikoida suomeksi Live@edu-sivujen kautta?
Epäilemättä Live@edu tai Wilma parantavat kommunikaatiota niiden vanhempien kanssa, jotka ovat aktiivisia ja haluavat tukea lastaan ja koulua. Samaten ne ovat hyviä työkaluja opettajalle, jonka normaaliin käytökseen kuuluu istua päivittäin tunti tai pari Internetin ääressä. Ratkaisu "ongelmiin" ne eivät kuitenkaan ole. Uudet innovaatiot edellyttäisivät mobiilitekniikan (lue. kännyköiden) tehokasta käyttöä. "Ongelmaoppilaat" vaativat inhimillistä kanssakäymistä enemmän kuin laitteita tai www-sovelluksia.
Suomi ei ole kehitysmaa, joka ei voi kieltäytyä ilmaiseksi tarjotuista tuotteista. Päin vastoin: mitä ohjelmistoja suomalaisiin kouluihin hankitaankin, niiden on täytettävä meidän itse laatimamme kriteerit. Ohjelmien on tietenkin tuettava suomalaisia koulukäytänteitä. Kotien käyttöön tarjottavien ohjelmien on lisäksi ehdottomasti oltava käyttöjärjestelmästä ja selaimesta riippumattomia.
Oikea vastaus Gatesille olisi siis ollut kohtelia kiitos ja lupaus tutkia sovellusten soveltuvuutta tarpeisiimme.
Bill Gatesin Live@edu-tarjous ei tuo suomalaisille kouluille mitään sellaista, mitä niiden käytössä ei jo olisi. Toistan: ei minkäänlaista lisäarvoa. Se, että pääministeri on asiasta innostunut, todistaa vain hänen tietämättömyytensä suomalaisesta koulusta. Se, että Opetushallituksessa innostutaan, todistaa yhtä lailla mutta astetta masentavammin tietämättömyydestä.
Kotimainen Wilma soveltuu jo nyt Live@edua oleellisesti paremmin yhteydenpidosta, koska se on suunniteltu toimimaan suomalaisessa ympäristössä. Toisin kuin Gatesin tarjokki, se ei kuitenkaan sido käyttäjää tiettyyn selaimeen tai käyttöjärjestelmään.
Wilma ei kuitenkaan sekään ole Jari Koiviston ihastelema ratkaisu, jolla saataisiin yhteys "ongelmaoppilaiden" vanhempiin. Tietääkö Koivissto edes, miten monenlaisia "ongelmaoppilaita" meillä on? Olettaako hän, että alkoholisoitunut tai mielenterrveysongelmainen yksinhuoltaja seuraa päivittäin netistä lapsensa koulunkäyntiä, jollei häntä saa kiinni edes kännykästä? Uskooko Koivisto, että ummikkokurdi yhtäkkiä osaa kommunikoida suomeksi Live@edu-sivujen kautta?
Epäilemättä Live@edu tai Wilma parantavat kommunikaatiota niiden vanhempien kanssa, jotka ovat aktiivisia ja haluavat tukea lastaan ja koulua. Samaten ne ovat hyviä työkaluja opettajalle, jonka normaaliin käytökseen kuuluu istua päivittäin tunti tai pari Internetin ääressä. Ratkaisu "ongelmiin" ne eivät kuitenkaan ole. Uudet innovaatiot edellyttäisivät mobiilitekniikan (lue. kännyköiden) tehokasta käyttöä. "Ongelmaoppilaat" vaativat inhimillistä kanssakäymistä enemmän kuin laitteita tai www-sovelluksia.
Suomi ei ole kehitysmaa, joka ei voi kieltäytyä ilmaiseksi tarjotuista tuotteista. Päin vastoin: mitä ohjelmistoja suomalaisiin kouluihin hankitaankin, niiden on täytettävä meidän itse laatimamme kriteerit. Ohjelmien on tietenkin tuettava suomalaisia koulukäytänteitä. Kotien käyttöön tarjottavien ohjelmien on lisäksi ehdottomasti oltava käyttöjärjestelmästä ja selaimesta riippumattomia.
Oikea vastaus Gatesille olisi siis ollut kohtelia kiitos ja lupaus tutkia sovellusten soveltuvuutta tarpeisiimme.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Joulukauhua?
Joulu on kohta täällä taas, tuo pelottava Jokin, jonka vuoksi on juostava ja uhrattava aikaa ja mammonaa...
Voi hyvä tavaton. Kuka meidät pakottaa laukkaamaan loskassa kieli vyön alla? Kuka on sanonut, että onnellinen joulu tulee vain hankkimalla röykkiöittäin kauden uutuusturhakkeita?
Joulunalusaika on vähän niin kuin koko kansan hullut päivät. Mahtitavaratalomme myyntitempaustakin kuulee kirottavan, etenkin sitä ettei koko päiville voi mennä kun siellä tulee ihan hulluksi.
Itsenäisyyspäivän edellä satuin olemaan asioilla pääkaupungin keskustassa. Sateen kastelemat mustat kadut kiilsivät jouluvalojen loisteessa kuin Tulenkantajien ekstaattisissa kuvissa ikään. Ihmisiä ryntäili sinne tänne, ovista oli vaikea kulkea jäämättä kiireisimpien jalkoihin. Eräässä noista oviaukoista koin valaistumisen: antaa muiden hosua, ei minun ole pakko mennä mukaan! Muistin juuri samoin selviytyneeni paitsi huhuu-päivistä, myös Lontoon tai Manhattanin iltapäiväruuhkista ja srilankalaisista sunnuntaimarkkinoista. Minun ei ole pakko pitää kiirettä, minun ei tarvitse tungeksia eikä kukaan käske minun ostaa, vaikka tavaraa olisi tarjolla.
Joulurauhaa.
Voi hyvä tavaton. Kuka meidät pakottaa laukkaamaan loskassa kieli vyön alla? Kuka on sanonut, että onnellinen joulu tulee vain hankkimalla röykkiöittäin kauden uutuusturhakkeita?
Joulunalusaika on vähän niin kuin koko kansan hullut päivät. Mahtitavaratalomme myyntitempaustakin kuulee kirottavan, etenkin sitä ettei koko päiville voi mennä kun siellä tulee ihan hulluksi.
Itsenäisyyspäivän edellä satuin olemaan asioilla pääkaupungin keskustassa. Sateen kastelemat mustat kadut kiilsivät jouluvalojen loisteessa kuin Tulenkantajien ekstaattisissa kuvissa ikään. Ihmisiä ryntäili sinne tänne, ovista oli vaikea kulkea jäämättä kiireisimpien jalkoihin. Eräässä noista oviaukoista koin valaistumisen: antaa muiden hosua, ei minun ole pakko mennä mukaan! Muistin juuri samoin selviytyneeni paitsi huhuu-päivistä, myös Lontoon tai Manhattanin iltapäiväruuhkista ja srilankalaisista sunnuntaimarkkinoista. Minun ei ole pakko pitää kiirettä, minun ei tarvitse tungeksia eikä kukaan käske minun ostaa, vaikka tavaraa olisi tarjolla.
Joulurauhaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
