Tarjosin tätä vaalilupaustani Helsingin Sanomiin, mutta nähtävästi olen jo kyllin monasti saanut nimeni näkyviin, kun eivät julkaisseet.
Useiden kaupunginosien vapaaehtoinen asukastoiminta on ollut viime aikoina vaikeuksissa. Siltamäen korttelitupa, joka on tarjonnut päivätoimintaa monille kaupunginosan senioreille, sanottiin irti kaupungin omistamista tiloista juuri kesälomien alussa jo viime vuonna. Malminkartanon asukastalo Horisontti on talousvaikeuksissaan joutunut supistamaan toimintaansa, muun muassa lopettamalla suositun pyöräpajansa, joka on paitsi palvellut kanta-asiakkaita laajalta alueelta, myös työllistänyt useita henkilöitä. Samaa viestiä on kuultu muualtakin.
Esikaupunkialueiden vanhat ostarit ovat silmin nähden vaikeuksissa. Palvelut katoavat, kun päivittäiskauppa keskittyy uusiin automarketteihin. Jos haluamme pysäyttää tämän näivettymiskehityksen, ovat kaikki keinot tarpeen. Keinoista halvimpia ja vaikuttavimpia on kansalaisten oman toiminnan tukeminen. Horisontin tapauksessa riittäisi sellaisen kumppanuussopimuksen tekeminen, joka takaisi toiminnan jatkumisen ilman pysyvää epävarmuutta. Siltamäessä voitaisiin jokin alueen nyt tyhjillään olevista liikehuoneistoista vuokrata kansalaistoiminnan käyttöön.
Kolmannen sektorin toiminnan tukeminen on nyt Helsingissä hajallaan, ja eri virastoilla on suuri houkutus hakea lyhyen tähtäyksen säästöjä. Kansalaistoimintaa on kuitenkin tuettava sellaisella kokonaisstrategialla ja rahoituksella, joka varmistaa toiminnan jatkumisen Malminkartanossa, Siltamäessä ja muissa kaupunginosissa. Asukastalot ansaitsevat täyden tuen.
Olen Helsingissä ehdolla numerolla 1026.
torstai 25. lokakuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti