lauantai 28. tammikuuta 2017

Vuosaaren terveysaseman puhelinmotin purkaminen


Vuosaaren terveysaseman puhelinmotti on täysin sietämätön ongelma, joka täytyy ratkaista mahdollisimman pian. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Käsitykset nykytilanteeseen johtavista syistä vaihtelevatkin sitten melkoisesti, osin riippuen siitä kuinka syvällisesti kukin ymmärtää terveysasemien toiminnan.

Sosiaali- ja terveyslautakunta samoin kuin edellisen vaalikauden aikainen terveyslautakunta on valmistellut pitkään ja perusteellisesti nyt käyttöön otettua toimintamallia. Sen taustalla on vahvasti ajatus, että jokaisella kaupunkilaisella on oikeus saada juuri sen laajuista palvelua kuin hän tarvitsee. Säännöllisesti monenlaisia palveluja käyttävä myös hyötyy jatkuvasta hoitosuhteesta, jossa terveydenhoidon ammattilaiset eivät alituiseen vaihdu. Vuosaaressakin käyttöön otettu malli hoitotiimeineen ja vastuuhenkilöineen pyrkii toteuttamaan tämän.

Toimintamalli ei ole syypää ongelmiin, eikä niissä liioin ole kysymys valtuutettu Jalovaaran epäilemistä salaliitoista (Vuosaari-lehti 25.1.). Virheitä on tehty, ja ne perataan varmasti lautakunnassa. Juuri nyt on kuitenkin keskeistä saada toiminta pelaamaan. Asukasillassa 25.1. kuulemani perusteella siihen päästään, kun huolehditaan että henkilökuntaa on riittävästi ja keskitytään toimimaan tehokkaasti ja tiukasti muilla terveysasemilla hyväksi todettujen ohjeiden mukaan. Sähköinen palvelu on saatava käyttöön myös Vuosaaressa, jotta siihen halukkaat voivat varmistua yhteydenottonsa tulevan kirjatuksi. Sen sijaan ehdotuksia takaisinsoittojärjestelmän uudelleen käyttöön ottamisesta en pidä onnistuneina. Se olisi omiaan vain mutkistamaan toimintaa, jossa päin vastoin pitää saada aikaan selvät ja yhtenäiset rutiinit.

Ei kommentteja: