Näin sanoi kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin Sanomissa tammikuussa. Samaa on Helsingissä kuultu vuosikymmeniä. 1970-luvun lopussa tuore kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi (kok) vietiin helikopterilla katsomaan pääkaupunkia yläilmoista. Ilaskivi taivasteli, kuinka paljon Helsingissä on rakentamista odottavaa vihreää.
Näistä ”puolipusikoista” ei oikein ota selvää, mitä ne ovat: jos puhujan mielestä rakennusmaasta on pulaa, ne ovat joutavia pusikoita, mutta jos niiden kohdalle halutaan rakentaa, ne muuttuvat arvokkaaksi kaupunkiluonnoksi.
Viimeksi tällaisia ”puolipusikoita” olivat yleiskaavakeskustelussa Hämeenlinnanväylän reunamat. Keskustelijasta riippuen ne olivat tienpenkkaa tai Keskuspuiston arvohehtaareja.
On hyvä kysymys, onko Helsingissä oikeasti epämääräisiä viheralueita – ja mitä niille pitäisi tehdä. Kun jalkautuu pienille viherkaistaleille, huomaa että ne ovat usein tärkeitä kaupunginosan asukkaille lenkki- ja leikkimaastoina. Pienetkin kaupunkimetsiköt vähentävät liikenteen melua ja tuovat viihtyisyyttä. Miksi ne kuitenkin usein vaikuttavat epäsiisteiltä pusikoilta?
Roskaaminen ja puistojen ja istutusten epäsiisteys ärsyttää myös nuoria kaupunkilaisia. Asia nousi esille myös, kun syksyllä tapasin nuoria Ruutiexpo-tapahtumassa.
Nuorten havainto on helppo allekirjoittaa. Kalliisti rakennetut istutukset tukehtuvat liian monessa paikassa pajujen ja pujon alle. Mitä kauemmaksi kantakaupungista mennään, sitä ruokottomammilta puistot ja ostareiden istutukset näyttävät.
Ongelman korjaaminen on kuitenkin helppoa ja halpaa. Se vaatii vain tärkeysjärjestyksen muuttamista kaupungin puistojen hoidossa. Toisaalla nimittäin kaupunkiluonnon ystävät ovat tämän tästä kauhuissaan tavasta, jolla Helsingin metsiä hoidetaan.
Kaupunkimetsien hoitamisessa tulisi kiireimmiten lopettaa talousmetsistä tutut harvennushakkuut, kuten Jarmo Nieminen (vihr) yleisten töiden lautakuntaa johtaessaan on painottanut.
Kaikille keskuspuistossa ja muissa metsissä liikkujille hyödyllisempää olisi keskittyä pitämään huolta siitä, että tärkeimpien ulkoilureittien varret pysyvät valoisina ja hoidettuina.
Monin paikoin arvokkaalle metsäluonnolle olisi vain eduksi, jos ulkoiluteiden väliin jätettäisiin nykyistä enemmän pöheikköä ja pökkelöitä. Luonnollisina kulkuesteinä ne auttaisivat vähentämään aluskasvillisuuden kulumista ja vahvistaisivat kaupunkimetsien luonnonmukaisuutta.
Jos metsät jätetään vähemmälle, mutta hyvin kohdennetulle hoidolle, jää enemmän rahaa osoitettavaksi puistojen ja istutusten hoitamiseen.
Kaikki voittavat, jos kaupunkilaiset saavat kuunnella lintujen laulua metsälenkeillään ja ihailla hyvin hoidettuja puistoja kotimatkallaan. ”Puolipusikot” ansaitsevat tulla kohdelluksi kaupunkiluontona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti