Politiikassa on kysymys arvoista, periaatteista ja muusta sellaisesta. Useimmiten hyviä argumentteja on tarjolla kylliksi. Me vain arvotamme niitä kukin tavallamme. Ideaalitilanne olisi se, että voisimme soveltaa ns parhaan argumentin periaatetta. Kun eri näkemykset perustellaan hyvin, niitä voidaan vertailla ja valita se, jonka perustelut ovat pitävimmät.
Käytännössä parhaassakin dialogissa voittaa se argumentti, joka saa eniten tukea, vaikka kaikki eivät sen taakse asettuisikaan. "Parhaan" sijaan voittaa "menestyvin". Asetelma tuo mieleen darwinistisen luonnonvalinnan, jota Richard Dawkins on laajentanut meemeiksi kutsumiensa aineettomien kopioitujien kilpailuun. Eliöiden välisessä kilpailussa menestyvin on se, joka saa eniten jälkeläisiä. Tietokoneiden käyttöjärjestelmien kilpailussa menestyy se, joka myy parhaiten – eikä se ole välttämättä teknisesti edistyksellisin.
Helsingin Vihreiden yleiskokous keskusteli pitkään pormestariehdokkaan nimeämisestä. "Parhaan" ehdokkaan nimeäminen esitettyjen argumenttien pohjalta osoitautui kovin hankalaksi, koska ehdokkaiden kiistattomat ansiot olivat kovin erilaiset. Miten vertaan meriittejä, jotka eivät ole yhteismitalliset? Kun toinen on apulaiskaupunginjohtajana konkari ja toinen menestynyt mittauttamalla vaaleissa kannatustaan, voiko heidän kokemustaan suoraan verrata?
Yleiskokouksessa käytiin tasokasta keskustelua, jossa luotettiin keskustelukumppanien kykyyn kuunnella avoimin mielin toistensa esittämiä perusteluja. Lopulta kukin äänivaltainen kokousedustaja kuitenkin teki päätöksensä sen mukaan, millaisen painoarvon hän antoi ehdokkaiden vahvuuksille.
Äänin 36-13 jäsendemokratia antoi tukensa Anni Sinnemäelle. Avoimen ja hyvässä hengessä käydyn keskustelun jälkeen tämän päätöksen takana minunkin on helppo seistä.
Vihreät tekevät sen sovussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti