Nyt ollaan puolessavälissä. Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto on toiminut kaksi vuotta, ja saman ajan on sote-lautakunta sitä ohjannut. Puolivälistä voi puhua, koska lautakuntakautta on vielä toiset kaksi vuotta jäljellä. Toisaalta on myös tarkoitus, että kahden vuoden kuluttua koko virasto siirtyisi uudelle sote-organisaatiolle, mikä se sitten lieneekään.
Vihreiden näkökulmasta tunnelma on nyt kaksijakoinen. Perimmältään tuntuu, että lokakuussa vahvistettu palvelulinjaus on juuri sitä, mitä me olemme halunneetkin: tehokkaita palveluja niille, jotka niitä eniten tarvitsevat, ja sen täydennykseksi hyviä apuneuvoja oman hyvinvoinnin ylläpitoon niille, jotka siihen kykenevät.
Toisaalta meillä on usein ollut sellainen vaikutelma, että pyrkiessään leikkaamaan kustannuksia virasto on keskittynyt heikentämään kaikkein huono-osaisimpien kohtelua. Juuri joulun alla saimme torjutuksi vammaisten lasten erityislastenvahtituen poistamisen ja joitakin muita "vammaisten kyykytyksiä".
Politiikan tekeminen on muuttunut nopeatempoisemmaksi, etten sanoisi jopa tempoilevaksi. Asioita nousee esiin ja kasvaa ennalta arvaamattomiin mittasuhteisiin, usein siksi että joku on tarkoituksella tai ohimennen nostanut ne keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Uusien epäkohtien noustessa keskusteluaiheiksi vanhat katoavat ja unohtuvat – paitsi tietenkin niiltä, joita ne suoranaisesti koskevat. Kun virasto, se suuri ja mahtava, reagoi puheenaiheisiin hitaasti, kankeasti ja virkavelvollisuuden määräämän vaitiolovelvollisuuden verhon takaa, huomaamme me lautakunnan jäsenet tämän tästä ikään kuin vastaavamme ja selittävämme asioita virkamiesten puolesta. Kun meidän vastuullamme pitäisi olla suurten linjojen johtamisen, tuntuu usein kuin sen sijaan rientäisimme sammuttamaan roihahtelevia ruohikkopaloja.
Kun lautakunnan tehtäviä pysähtyy miettimään, on helppo todeta että maallikot on asetettu kovien haasteiden eteen. Tällä (ihan muun alan) koulutuksella ja elämänkokemuksellako pitäisi osata asettaa terveydenhoidon ja sosiaalityön rautaisille ammattilaisille oikeat pitkän ajan suuntaviivat? Viimeisillä vapaa-ajan tuntoen rippeilläkö pitäisi ehtiä perehtymään toiminnan ja palvelun laatuun terveysasemilla, lastensuojelussa, päihdetyössä, neuvoloissa, vanhusten kotipalveluissa ja kaikessa muussa, mitä 15 000 työntekijää päivittäin tekee?
Ei pidä. Ei tarvitse. Vaikka juridisesti kannammekin itse vastuun, ei tästä hommasta tulisi mitään ilman joukkoistamista. Viraston toiminnan valvominen onnistuu, kun saamme palautetta työntekijöiltä ja kaupunkilaisilta. Poliittisten linjojen laatiminen on mahdollista, kun osaamme kysyä nöyrästi neuvoa omilta taustajoukoiltamme.
Haasteisiin palaan myöhemmin. Nyt vuoden vaihtuessa uuteen kiitän kaikesta tähän asti saamastamme tuesta.
Terve Stadi!
tiistai 30. joulukuuta 2014
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Opettaja on vanhaa viiniä?
Koulussa minulla on jo kauan ollut sellainen tunne, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Miksi oppilaat eivät viihdy maailman parhaassa koulussa? Miksi minä, joka olen pitänyt itseäni innovatiivisena ja valveutuneena, tunnen kadottavani koko ammattitaitoni?
Puolittaisen vastauksen löysinkin, ja sen ovat vahvistaneet monet rautaiset pedagogit. Liian monelle koulua käyvälle nuorelle opetus ja koulumenestys eivät enää anna niin paljon eväitä elämään, että koulunkäynti tuntuisi mielekkäältä. Toisin ilmaistuna koulutus ei tuota heille riittävästi lisäarvoa.
Tässä vastauksessa ei ole muuta suurempaa vikaa kuin se, että se siirtää ratkaisun avaimet koulumaailman ulkopuolelle. Siksipä se ei riitäkään.
Valaistuin lisää epätodennäköisessä paikassa: illallisella kosovolaisessa ravintolassa (ne muuten ovat järjestään ihan järjettömän hyviä, mutta se ei kuulu tähän). Kun katselin pöydällä olevaa viinikarahvia ja juomalasia, melkein kuulin kuinka palat päässäni loksahtivat paikalleen. Meidän ihmisten maailma hakee uutta asentoa, ja sen mukana opetuksen peruskuvio on jälleen kerran muuttumassa.
Silloin kun kävin koulua — enimmäkseen 1960-luvulla — asetelma oli vielä se, että opettajalla oli tieto, jota hänen tuli annostella oppilaaseen. Keskipisteessä oli opettaja, jonka menetelmällisiä taitoja piti kehittää. Mallioppitunti oli eräänlainen didaktinen temppurata.
Suuri oppimiskäsityksen muutos käytiin sitten läpi 1990-luvulla, kun saatiin ammattikunta oivaltamaan että kyse ei olekaan opetuksesta vaan oppimisesta. Keskipisteeseen nousi nyt oppimisprosessi. Koska oppiminen on ihmisten vuorovaikutusta, kehitettiin yhteistoiminnallisen oppimisen malleja. Niissä kuitenkin säilyi se, mitä kutsutaan agenttisuhteeksi: opettaja tietää edelleen oppilasta paremmin, mitä ja miten tämän tulee oppia.
Seuraavan mullistuksen keskellä elämme nyt. Opettajalla on yhä oppilasta syvällisempi kokonaisnäkemys, eikä vuorovaikutuksen idea ole kadonnut minnekään. Oppilaan rooli on kuitenkin muuttunut. Kaikki tiedon lähteet ovat paremmin kuin koskaan ennen suoraan hänen ulottuvillaan, ilman opettajaa auktoriteettina tai agenttina. Siinä missä opettaja ennen vartioi tietoa, voi nyt sanoa että oppilas omistaa tiedon. Koska hän omistaa sen, hänellä on myös viimeinen sana siihen, miten sitä hankitaan ja omaksutaan.
Nyt keskipisteessä on oppilas tavalla, joka on uutta ihmiskunnan historiassa. Hiukan pelkään, että vanhat tavat ovat meidän vanhojen koirien selkäytimessä liian tiukassa osataksemme kyllin nopeasti muuttaa toimintaamme, mutta nuorten opettajien on syytä ajatella ammattinsa kulmakivet toisin kuin kukaan on ymmärtänyt heille opettaa.
Puolittaisen vastauksen löysinkin, ja sen ovat vahvistaneet monet rautaiset pedagogit. Liian monelle koulua käyvälle nuorelle opetus ja koulumenestys eivät enää anna niin paljon eväitä elämään, että koulunkäynti tuntuisi mielekkäältä. Toisin ilmaistuna koulutus ei tuota heille riittävästi lisäarvoa.
Tässä vastauksessa ei ole muuta suurempaa vikaa kuin se, että se siirtää ratkaisun avaimet koulumaailman ulkopuolelle. Siksipä se ei riitäkään.
Valaistuin lisää epätodennäköisessä paikassa: illallisella kosovolaisessa ravintolassa (ne muuten ovat järjestään ihan järjettömän hyviä, mutta se ei kuulu tähän). Kun katselin pöydällä olevaa viinikarahvia ja juomalasia, melkein kuulin kuinka palat päässäni loksahtivat paikalleen. Meidän ihmisten maailma hakee uutta asentoa, ja sen mukana opetuksen peruskuvio on jälleen kerran muuttumassa.
Silloin kun kävin koulua — enimmäkseen 1960-luvulla — asetelma oli vielä se, että opettajalla oli tieto, jota hänen tuli annostella oppilaaseen. Keskipisteessä oli opettaja, jonka menetelmällisiä taitoja piti kehittää. Mallioppitunti oli eräänlainen didaktinen temppurata.
Suuri oppimiskäsityksen muutos käytiin sitten läpi 1990-luvulla, kun saatiin ammattikunta oivaltamaan että kyse ei olekaan opetuksesta vaan oppimisesta. Keskipisteeseen nousi nyt oppimisprosessi. Koska oppiminen on ihmisten vuorovaikutusta, kehitettiin yhteistoiminnallisen oppimisen malleja. Niissä kuitenkin säilyi se, mitä kutsutaan agenttisuhteeksi: opettaja tietää edelleen oppilasta paremmin, mitä ja miten tämän tulee oppia.
Seuraavan mullistuksen keskellä elämme nyt. Opettajalla on yhä oppilasta syvällisempi kokonaisnäkemys, eikä vuorovaikutuksen idea ole kadonnut minnekään. Oppilaan rooli on kuitenkin muuttunut. Kaikki tiedon lähteet ovat paremmin kuin koskaan ennen suoraan hänen ulottuvillaan, ilman opettajaa auktoriteettina tai agenttina. Siinä missä opettaja ennen vartioi tietoa, voi nyt sanoa että oppilas omistaa tiedon. Koska hän omistaa sen, hänellä on myös viimeinen sana siihen, miten sitä hankitaan ja omaksutaan.
Nyt keskipisteessä on oppilas tavalla, joka on uutta ihmiskunnan historiassa. Hiukan pelkään, että vanhat tavat ovat meidän vanhojen koirien selkäytimessä liian tiukassa osataksemme kyllin nopeasti muuttaa toimintaamme, mutta nuorten opettajien on syytä ajatella ammattinsa kulmakivet toisin kuin kukaan on ymmärtänyt heille opettaa.
torstai 20. marraskuuta 2014
10023
Pääkaupunkiseudun yhteisen terveysneuvonnan loppuminen on typerä asia. Palvelun taso heikkenee, eikä kaupunkien omiin neuvontapalveluihin palaaminen tuo edes säästöjä. Jos
asiassa haluaa jonkin valonpilkahduksen nähdä, niin Helsingissä on tämän seurauksena käynnistetty uuden neuvontapalvelun hankinta. Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden päivittää asiakaspalvelut tälle vuosituhannelle. Kestää kuitenkin hyvän aikaa saada kaupunkilaiset vakuuttumaan palvelun paranemisesta, jos ensin loppuu yksi niistä palveluista, jotka on koettu luotettaviksi ja joita on opittu käyttämään.
Tämäkin tapaus osoittaa, että metropolialueella tarvitaan yhteistä päätöksentekoa. Nyt
kaupunkien keskeinen kissanhännänveto, jota hienosti myös osaoptimoinniksi
kutsutaan, estää järkevän yhteistyön ja heikentää asukkaitten turvaa.
Puhelinneuvonnassa ei saa syntyä katkoksia. Käyttäjien kokemukset kertovat ykskantaan, että apua tarvitsevan ei voi edellyttää etsivän, mihin päivystykseen milloinkin pitää
soittaa. Sen vuoksi on vain kohtuullista vaatia, että yksi helposti löydettävä ja muistettava
terveysneuvonnan puhelinnumero säilyy.
asiassa haluaa jonkin valonpilkahduksen nähdä, niin Helsingissä on tämän seurauksena käynnistetty uuden neuvontapalvelun hankinta. Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden päivittää asiakaspalvelut tälle vuosituhannelle. Kestää kuitenkin hyvän aikaa saada kaupunkilaiset vakuuttumaan palvelun paranemisesta, jos ensin loppuu yksi niistä palveluista, jotka on koettu luotettaviksi ja joita on opittu käyttämään.
Tämäkin tapaus osoittaa, että metropolialueella tarvitaan yhteistä päätöksentekoa. Nyt
kaupunkien keskeinen kissanhännänveto, jota hienosti myös osaoptimoinniksi
kutsutaan, estää järkevän yhteistyön ja heikentää asukkaitten turvaa.
Puhelinneuvonnassa ei saa syntyä katkoksia. Käyttäjien kokemukset kertovat ykskantaan, että apua tarvitsevan ei voi edellyttää etsivän, mihin päivystykseen milloinkin pitää
soittaa. Sen vuoksi on vain kohtuullista vaatia, että yksi helposti löydettävä ja muistettava
terveysneuvonnan puhelinnumero säilyy.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Lähipalvelut 2.0
Helsingin uusi palveluverkko on hyvä uudistus. Erityisesti se
parantaa niiden ihmisten palveluja, jotka tarvitsevat useita eri
sosiaali- ja terveyspalveluja, koska ne kootaan nyt saman katon alle.
Tulevaisuudessa kaupunkilainen voi astua hyvinvointi- ja
terveyskeskukseen, jossa ensimmäinen vastaanottava työntekijä osaa
ohjata hänet kaikkien oikeiden palvelujen pariin. Kalle Könkkölän ja
Suzan Ikävalkon puheenjohtajakausilla 1993-2008 alkuun pannut vihreät
linjaukset saadaan vihdoin viedyksi loppuun asti, kun keskitettyjen
sosiaali- ja terveyspalvelujen täydennykseksi aletaan tosimielessä
kehittää myös jalkautuvia palveluja niitä täydentämään. Näin on
tarkoitus saada vihdoin muutos aikaisempaan politiikkaan, jossa aidot
lähipalvelut aina lopulta pyyhittiin pois budjetista.
Palveluverkkosuunnitelma perustuu kolmenlaisiin palvelukeskuksiin, joissa kaikissa yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelut: hyvinvointi- ja terveyskeskuksiin, perhekeskuksiin ja lähinnä vanhuksille tarkoitettuihin monipuolisiin palvelukeskuksiin. Koska muutokset ovat suuria, on järkevää että niitä ensiksi pilotoidaan ja vasta sitten päätetään lopullisesta palveluverkosta. Tässä vaiheessa oleellista on siis sitoutua palvelumalliin, ei tiettyyn asemien määrään. Nyt on konkreettisesti päätetty vain siirtää Herttoniemen ja Vallilan terveyskeskusten palvelut vuonna 2018 Kalasatamaan, joka on ensimmäinen hyvinvointi- ja terveyskeskuksen pilotti. Kallion kohdalla päätös tehtäneen kahden viikon päästä. Paljon julkisuudessa ollutta Kallion lakkauttamista jo ennen Kalasataman valmistumista ei kannata kukaan.
Jos Kalasataman palvelukonsepti lunastaa lupauksensa, se laajenee vähitellen kattamaan koko kaupungin. Lähivuosina ei kuitenkaan ole näköpiirissä muutoksia muiden kuin nyt mainittujen terveysasemien toiminnassa.
Kaupunkilaiset ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että palvelut karkaavat liian kauas. Siksi vaadimme, että ennen Kalasataman tai muiden pilottien aloittamista on lautakunnalle tuotava konkreettinen esitys siitä, miten palveluita saa myös läheltä: miten toteutetaan suunnitelmaan oleellisesti kuuluvat jalkautuvat, sähköiset ja kotiin vietävät palvelut. Ilman näiden toteutumista suunnitelmassa ei voi edetä. Voisiko esimerkiksi Herttoniemen kirjastosta saada palveluita? Entä asukastaloista? Koululaisten hammastarkastuksia voitaisiin tehdä kouluissa, minkä lisäksi sinne voitaisiin jalkauttaa muitakin lapsiperheiden tarvitsemia palveluja. Erityisesti vanhusten ja muiden vaikeasti liikkuvien kohdalla palveluita on vietävä sinne, missä he ovat. Myös kotiin.
Lähipalvelut ovat myös erityisen tärkeitä ihan pienten lasten vanhemmille. Tästä syystä perhekeskuksien ohella tulee olemaan lähineuvoloita erityisesti alle 1-vuotiaille lapsille. Kannatamme sitä, että näitä on mahdollisimman monessa paikassa. Tässäkin tapauksessa palveluja pitää jalkauttaa: terveystarkastuksia päiväkoteihin, tukea leikkipuistoihin ja neuvolakäyntejä koteihin. Haluamme myös, että vielä kertaalleen tutkitaan, voisiko perhekeskuksen pilotin aloittaa jossain muualla kuin Kalliossa ja jo ensi vuonna.
On selvää, että suunnitelma ei voi toteutua, jos ihmisillä on vaikea liikkua uusille asemille. Jokainen muutos on suunniteltava huolella joukkoliikenteen kanssa. Uusille asemille on varmistettava esteetön ja helppo joukkoliikenneyhteys tarvittaessa uusien joukkoliikenneyhteyksien turvin. Esimerkiksi Lauttasaaresta ei voi lakkauttaa missään tapauksessa terveyskeskusta ennen metron valmistumista.
Tämän tekstin ovat allekirjoittaneet Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan vihreät jäsenet.
Palveluverkkosuunnitelma perustuu kolmenlaisiin palvelukeskuksiin, joissa kaikissa yhdistetään sosiaali- ja terveyspalvelut: hyvinvointi- ja terveyskeskuksiin, perhekeskuksiin ja lähinnä vanhuksille tarkoitettuihin monipuolisiin palvelukeskuksiin. Koska muutokset ovat suuria, on järkevää että niitä ensiksi pilotoidaan ja vasta sitten päätetään lopullisesta palveluverkosta. Tässä vaiheessa oleellista on siis sitoutua palvelumalliin, ei tiettyyn asemien määrään. Nyt on konkreettisesti päätetty vain siirtää Herttoniemen ja Vallilan terveyskeskusten palvelut vuonna 2018 Kalasatamaan, joka on ensimmäinen hyvinvointi- ja terveyskeskuksen pilotti. Kallion kohdalla päätös tehtäneen kahden viikon päästä. Paljon julkisuudessa ollutta Kallion lakkauttamista jo ennen Kalasataman valmistumista ei kannata kukaan.
Jos Kalasataman palvelukonsepti lunastaa lupauksensa, se laajenee vähitellen kattamaan koko kaupungin. Lähivuosina ei kuitenkaan ole näköpiirissä muutoksia muiden kuin nyt mainittujen terveysasemien toiminnassa.
Kaupunkilaiset ovat oikeutetusti huolissaan siitä, että palvelut karkaavat liian kauas. Siksi vaadimme, että ennen Kalasataman tai muiden pilottien aloittamista on lautakunnalle tuotava konkreettinen esitys siitä, miten palveluita saa myös läheltä: miten toteutetaan suunnitelmaan oleellisesti kuuluvat jalkautuvat, sähköiset ja kotiin vietävät palvelut. Ilman näiden toteutumista suunnitelmassa ei voi edetä. Voisiko esimerkiksi Herttoniemen kirjastosta saada palveluita? Entä asukastaloista? Koululaisten hammastarkastuksia voitaisiin tehdä kouluissa, minkä lisäksi sinne voitaisiin jalkauttaa muitakin lapsiperheiden tarvitsemia palveluja. Erityisesti vanhusten ja muiden vaikeasti liikkuvien kohdalla palveluita on vietävä sinne, missä he ovat. Myös kotiin.
Lähipalvelut ovat myös erityisen tärkeitä ihan pienten lasten vanhemmille. Tästä syystä perhekeskuksien ohella tulee olemaan lähineuvoloita erityisesti alle 1-vuotiaille lapsille. Kannatamme sitä, että näitä on mahdollisimman monessa paikassa. Tässäkin tapauksessa palveluja pitää jalkauttaa: terveystarkastuksia päiväkoteihin, tukea leikkipuistoihin ja neuvolakäyntejä koteihin. Haluamme myös, että vielä kertaalleen tutkitaan, voisiko perhekeskuksen pilotin aloittaa jossain muualla kuin Kalliossa ja jo ensi vuonna.
On selvää, että suunnitelma ei voi toteutua, jos ihmisillä on vaikea liikkua uusille asemille. Jokainen muutos on suunniteltava huolella joukkoliikenteen kanssa. Uusille asemille on varmistettava esteetön ja helppo joukkoliikenneyhteys tarvittaessa uusien joukkoliikenneyhteyksien turvin. Esimerkiksi Lauttasaaresta ei voi lakkauttaa missään tapauksessa terveyskeskusta ennen metron valmistumista.
Tämän tekstin ovat allekirjoittaneet Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan vihreät jäsenet.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Sadan vuoden projekti
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset maalinnoitukset olivat lapsuuteni Pakilassa (kuva) ja Maunulassa tuttuja leikkipaikkoja. Oli jännittävää myös tietää, että oma isoisäni oli nuorena miehenä mukana rakentamassa näitä juoksuhautaverkostoja ja bunkkereita – hyvänä karvakorvien tuntijana tietysti hevoskärryistä huolehtimassa. Hevosia, kärryjä ja hevoskuskeja tarvittiinkiin silloin paljon, olivathan tehokkaat kuorma-autot tulossa vasta seuraavina vuosikymmeninä.
Noista rakennustöistä on jo likimain sata vuotta aikaa. Suurin osa vielä jäljellä olevista rakennelmista on jo luhistunut ja antanut myöten luonnolle, joka vähitellen valtaa ne niin kuin se on vallannut monet varhaisemmatkin, aikanaan mahtavat linnoitukset. Silti ne ovat olleet Pakilan maastossa vasta niukasti yli ihmisiän.
Vasta sitten alkaa hahmottaa, mitä "ihmisikä" tarkoittaa, kun on itse elänyt useita vuosikymmeniä. Vielä nelikymppisenä elin minäkin siinä luulossa, että maailma muuttuu elinaikanani vain vähän. Mitä nuorempana ihminen menneitä muistelee, sitä vähemmän onkin ehtinyt muuttua. Nyt, kun luotettavat muistikuvani ulottuvat jo yli puolen vuosisadan taakse, alan ymmärtää eläväni aivan eri maailmassa kuin mihin synnyin 1950-luvulla. Valtaosa 1950-luvun edistyneestä teknologiasta on auttamattomasti historiaa. Jopa Vantaanjoen rantatörmät Pitkäkoskella ovat siirtyneet metrikaupalla siitä, missä ne olivat lapsuuteni metsäretkillä, ja silloin nuoret taimikot Haltiavuorella ovat nyt rotevaa metsää.
Tätä taustaa vasten jäin miettimään Rosatomin viestintäjohtaja Roman Djukarevin sanoja YLEn haastattelussa. Siinä hän puolusti Fennovoiman ydinvoimalahanketta sillä, että se on "sadan vuoden projekti", jota vuoden 2014 päivänpolitiikan ei pitäisi heiluttaa. Elämänkokemukseni perusteella tämä näkökulma puhuu juuri ydinvoimalan rakentamista vastaan.
Kuvan linnoitukset olivat keisari Nikolai II:n mielestä varmaan myös "sadan vuoden projekti". Ne olivat aikansa edistyksellisintä puolustustekniikkaa, ja arvelen tsaarin ajatelleen niiden kestävän ei vain sadan vuoden, vaan satojen vuosien päähän. Kuitenkin vain puoli vuosisataa myöhemmin niillä oli käyttöä enää lasten sotaleikkipaikkoina ja muutamien silloisten puliukkojen asuinsijoina.
Kaikkialla kehittyneissä maissa ydinvoimalat alkavat jo nyt hävitä kilpailun hajautetulle energiantuotannolle ja uusiutuville energianlähteille. Kuka tosissaan uskoo, että maailma on sadan vuoden kuluttua saman näköinen kuin nyt? Kuka uskaltaa tosissaan väittää, että vuoden 2014 teknologialla on merkittävä osa vuoden 2114 Suomessa?
Sen, joka niin ajattelee, kannattaa tehdä retki Helsingin maalinnoituksen raunioille.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Sote-palveluverkko koillisesta katsoen
Koillis-Helsinkiä sosiaali- ja terveystoimen palveluverkkouudistus ei koske näillä näkymin oikeastaan mitenkään, ainakaan niin että palvelut heikkenisivät. Kaikki alueen nykyiset terveysasemat jatkavat vielä vuosia.
Palveluverkkoa täytyy uudistaa, koska palvelujen sisältö muuttuu. Valtakunnassamme on yksiselitteisesti linjattu, että sosiaali- ja terveyspalvelut on liitettävä tiiviisti yhteen. Tätä ajattelua Helsinki soveltaa vuodesta 2017 alkaen uudessa Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.
Kaiken palveluajattelun perustana täytyy olla lähipalveluperiaate. Muuta vaikeaa tässä ei sitten olekaan kuin riittävän yksimielisyyden saaminen siitä, mitä tarkoitetaan "lähipalveluilla". Jos käyn kerran vuodessa tai kahdessa terveysasemalla, ei sen etäisyydellä ole suurta merkitystä. Jos en pääse omin avuin vuoteesta ylös, palvelut on tuotava minulle kotiin. On helppo hahmottaa kokonainen kirjo erilaisia palvelutarpeita näiden ääripäiden välille. Kaikkia olisi kyettävä palvelemaan "lähellä".
Helsingissä yritetään nyt yhdistää monen suuntaiset vaatimukset periaatteessa yksinkertaisella konseptilla: toisaalta perustetaan aiempaa suurempia palveluasemia, joista kaikki palvelut saa saman katon alta, ja toisaalta parannetaan kaupunkilaisten luokse jalkautuvia palveluja ja tuetaan oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa. Kalasataman palvelukeskus ja sen valmistuttua avattava Kallion perhekeskus havainnollistavat tätä palveluajattelua.
Palveluverkkoesitys on pääosin hyvä. Verrattuna hallituksen kovasti kehumaan sote-järjestämislakiin se on itse asiassa varsin edistyksellinen ja kunnianhimoinen, mistä me lautakunnan jäsenet olemme tainneete, että hieman yllättyäkin. Me Vihreät näemme siinä kuitenkin yhden suuren riskin, jonka haluamme minimoida ennen asian lyömistä lukkoon.
Kaupunkilaisten kollektiivisessa muistissa on muutamia aikaisempia uudistuksia, joissa palveluja on keskitetty isompiin yksikköihin. Joka kerta on luvattu, että samalla lähipalvelut turvataan tuottamalla jotakin terveyskioskin kaltaista lakkautettujen lähipalvelujen tilalle. Joka kerta nämä korvaavat lähipalvelut ovat unohtuneet tai kuihtuneet pois. Tämä ei nyt saa toistua. Siksi me vaadimme selviä takeita esimerkiksi jalkautuvien palvelujen ja sähköisen asioinnin kehittämisestä. Konkreettisesti me edellytämme, että uuden perhekeskuksen pilotointi aloitetaan neuvolatarkastuksista päiväkodeissa ja kotikäynneistä.
Kokonaisuutena palveluverkkoesitys antaa hyvät kehykset palvelujen tuottamiselle uusille sukupolville. Tehtävä ei ole helppo, kun tiedämme, että köyhyys ei poistu juhlapuheilla, väestö ikääntyy, elämäntapasairaudet lisääntyvät ja kestävyysvaje kasvaa.
Palveluverkkosuunnitelma on hyväksyttävänä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa 23.9.
Palveluverkkoa täytyy uudistaa, koska palvelujen sisältö muuttuu. Valtakunnassamme on yksiselitteisesti linjattu, että sosiaali- ja terveyspalvelut on liitettävä tiiviisti yhteen. Tätä ajattelua Helsinki soveltaa vuodesta 2017 alkaen uudessa Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksessa.
Kaiken palveluajattelun perustana täytyy olla lähipalveluperiaate. Muuta vaikeaa tässä ei sitten olekaan kuin riittävän yksimielisyyden saaminen siitä, mitä tarkoitetaan "lähipalveluilla". Jos käyn kerran vuodessa tai kahdessa terveysasemalla, ei sen etäisyydellä ole suurta merkitystä. Jos en pääse omin avuin vuoteesta ylös, palvelut on tuotava minulle kotiin. On helppo hahmottaa kokonainen kirjo erilaisia palvelutarpeita näiden ääripäiden välille. Kaikkia olisi kyettävä palvelemaan "lähellä".
Helsingissä yritetään nyt yhdistää monen suuntaiset vaatimukset periaatteessa yksinkertaisella konseptilla: toisaalta perustetaan aiempaa suurempia palveluasemia, joista kaikki palvelut saa saman katon alta, ja toisaalta parannetaan kaupunkilaisten luokse jalkautuvia palveluja ja tuetaan oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoa. Kalasataman palvelukeskus ja sen valmistuttua avattava Kallion perhekeskus havainnollistavat tätä palveluajattelua.
Palveluverkkoesitys on pääosin hyvä. Verrattuna hallituksen kovasti kehumaan sote-järjestämislakiin se on itse asiassa varsin edistyksellinen ja kunnianhimoinen, mistä me lautakunnan jäsenet olemme tainneete, että hieman yllättyäkin. Me Vihreät näemme siinä kuitenkin yhden suuren riskin, jonka haluamme minimoida ennen asian lyömistä lukkoon.
Kaupunkilaisten kollektiivisessa muistissa on muutamia aikaisempia uudistuksia, joissa palveluja on keskitetty isompiin yksikköihin. Joka kerta on luvattu, että samalla lähipalvelut turvataan tuottamalla jotakin terveyskioskin kaltaista lakkautettujen lähipalvelujen tilalle. Joka kerta nämä korvaavat lähipalvelut ovat unohtuneet tai kuihtuneet pois. Tämä ei nyt saa toistua. Siksi me vaadimme selviä takeita esimerkiksi jalkautuvien palvelujen ja sähköisen asioinnin kehittämisestä. Konkreettisesti me edellytämme, että uuden perhekeskuksen pilotointi aloitetaan neuvolatarkastuksista päiväkodeissa ja kotikäynneistä.
Kokonaisuutena palveluverkkoesitys antaa hyvät kehykset palvelujen tuottamiselle uusille sukupolville. Tehtävä ei ole helppo, kun tiedämme, että köyhyys ei poistu juhlapuheilla, väestö ikääntyy, elämäntapasairaudet lisääntyvät ja kestävyysvaje kasvaa.
Palveluverkkosuunnitelma on hyväksyttävänä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa 23.9.
perjantai 29. elokuuta 2014
Kadonnutta persikkaa etsimässä
Kun
olin lapsi, persikat olivat suuria ja keltaisia kuin täysikuu.
Elokuussa niitä ostettiin torilta kappaleittain. Ne olivat pehmeitä,
makeita ja täyteläisiä. Aivan toista kuin ne Prisman tai K-marketin
tarjouspersikat, joita voisi ensin käyttää pesäpalloina ja jotka sitten
yksi kerrallaan murheellisin mielin heitetään homehtuneina kompostiin.
Olen usein ajatellut, että tämä on yksi niistä muistoista, jotka aika on kullannut. Kun tuoreet hedelmät ylipäätään olivat harvinaisempia, niin kai ne maistuivatkin paremmilta?
Muistot ovat kuitenkin todellisia. Prishtinan torilta saa ostaa täsmälleen samanlaisia kreikkalaisia persikoita kuin ne, jotka kummittelevat muistoissani.
Mihin persikan makuiset persikat ovat Suomesta kadonneet?
Olen usein ajatellut, että tämä on yksi niistä muistoista, jotka aika on kullannut. Kun tuoreet hedelmät ylipäätään olivat harvinaisempia, niin kai ne maistuivatkin paremmilta?
Muistot ovat kuitenkin todellisia. Prishtinan torilta saa ostaa täsmälleen samanlaisia kreikkalaisia persikoita kuin ne, jotka kummittelevat muistoissani.
Mihin persikan makuiset persikat ovat Suomesta kadonneet?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
