Laitisen kauppa

Lapsena asuin Länsi-Pakilassa. Siitä on jo sen verran kauan, että juuri kellään naapurustossa ei ollut autoa, vaikka lapsiperheitä asuikin lähes joka talossa. Olen myöhemmin ymmärtänyt 60-luvun taitteen olleen suuren muutoksen alkua, joka merkitsi vuokralla ja hartiapankkitaloissa suvien työläisperheiden väistymistä tiilitaloja rakentavan nousevan keskiluokan tieltä - ja teiden päällystämistä kasvavan autopopulaation ajella.

Halkosuontien päässä naapuritalossa oli Laitisen kauppa, joka lapsen muistikuvien mukaan oli kuin pienoistavaratalo liha- maito- ja sekatavaraosastoineen. Aukioloajatkin olivat silla tavoin joustavat, että maitoa sai vaikka joulupäivänä, jos kehtasi käydä koputtamaan takaovea. Kauppiasperhe kun tietysti asui yläkerrassa.

Laitisen kaupan lisäksi kävelyetäisyydellä korkeintaan parin - kolmen korttelin päässä oli pari muutakin kauppaa: se, jonka edessä tuntemattoman koiran kerrotaan nuolleen munkkisokerit poskiltani, ja se, jonka kauppiaan nuorison kanssa muutaman vuoden vanhempi isosiskoni ystävystyi lopulta vuosikymmenien ajaksi. Vähän kauempana Pakilantiellä olivat vielä ainakin Isrikin kauppa, josta mummuni kerran osti minulle muovisen leikkilintuhäkin vinkuvine papukaijoineen, sekä jostakin oudosta syystä Rusina-Elannoksi kutsumani osuuskauppa.

Nyt saa ruokakauppoja etsiä Pakilantieltäkin.

Kun 50-luvun Suomessa ihmisillä ei ollut autoja eikä jääkaappeja, kaupan keskusliikkeiden oli pakko pitää yllä tiheää kauppaverkkoa. Samasta syystä vielä nytkin Venäjän kaupungit ovat taynnä pieniä magazineja, joista maatuskat voivat käydä ostamassa päivittäiset leipänsä ja smetanansa. Palvelutiskiltä. Nyky-Suomessa sen sijaan kauppa on taitavasti ulkoistanut sekä varastot asiakkaiden jääkaappeihin ja pakastimiin että kuljetuksen asiakkaiden omiin autoihin. Siinä missä vuonna 1960 yksi kuorma-auto toi maidot ja makkarat Laitisen kauppaan ja asiakkaat kantoivat ne lähikortteleihin, ajaa nyt 50 Mazdaa ja Audia hakemaan samat tavarat - eikä enää edes Pakilantieltä, vaan kenties jostain Kannelmäen tai Leppävaaran megamarketista.

Eihän tässä ole mitään järkeä. Meidät on narrattu yhä pidemmille ostosmatkoille ja käytännössä pakotettu lisäämään autoliikennettä. Henkilökohtaisen vapautemme nimissä me olemme siihen suostuneet pysähtymättä ajattelemaan, että kaupan laistaminen omista velvoitteistaan on samalla merkinnyt ympäristörasituksen lisäämistä.

Se pääministerin "puutarhakaupungeista" tällä kertaa.

Laitisen kauppaa vain tulee joskus ikävä.