Koulun uusi vallankumous

-->

Koulun numeroarvioinnista keskustelun avasi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Sen jälkeen opettaja Eva Sundgren herätti keskustelua mielipidekirjoituksessaan, jossa tuskaili laiskoja opiskelijoita. Nämä teemat punoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Ei pidä väheksyä Sundgrenin tuskastumista huonosti motivoituneisiin lukiolaisiin. Samoin kannattaa ottaa erittäin vakavasti se, että vieläkin monen lapsen itsetuntoa lytätään huonolla liikunnan numerolla. Tai matematiikan. Katsoisin kuitenkin vähän syvemmälle.

Heikolle opiskelumotivaatiolle on nähdäkseni kaksi päälähdettä. Sivumennen sanoen tässä näkyy yhteiskunnan polarisoituminen.

Merkittävä osa koululaisista sekä tulee ns. alemmista tuloluokista että menestyy koulussa heikosti. Nämä kaksi asiaa korreloivat vahvasti. Moni näistä nuorista hahmottaa sinänsä fiksusti, että koulu ei anna heille riittävästi lisäarvoa elämään. Pitkäaikaistyöttömäksi pääsee helpomminkin kuin ruotsin verbejä pänttäämällä. Kun luokassa on jokin kriittinen massa tämän vuoksi motivoitumattomia oppilaita, löysä ote opiskeluun muodostuu helposti vallitsevaksi, jolloin tulokset jäävät heikoiksi niilläkin, joilla olisi kaikki edellytykset oppimiseen ja hyvään elämän koulun jälkeen.

Toisaalta osa parhaimmin menestyvistä tylsistyy ja turhautuu. Oppitunneilla jankataan itsestäänselvyyksiä ja pitäydytään paljolti vanhaan leuka  ja liitu –menetelmään. Edistyneimmät oppilaat kuitenkin seuraavat aikaansa muualtakin ja osaisivat hyödyntää uusinta tietotekniikkaa tavalla, johon koulu ei yleensä taivu. Ennen tylsää aikaa tapettiin piirtelemällä vihkoon tai pelaamalla jätkänshakkia, nyt puhelin tarjoaa aivan uudenlaiset ajantappoulottuvuudet. (Käsi sydämelle, aikuiset: kuka meistä ei ole koskaan räplännyt laitteitaan puuduttavissa maanantaipalavereissa?)

Kirjoitin liki vuosi sitten koulun muuttumisesta (http://tuomisia.blogspot.fi/2014/12/opettaja-on-vanhaa-viinia.html). Tästä on mielestäni kyse sekä motivaatio- että arviointikeskustelussa. Koulu on pakko päivittää nykyaikaan. Oppimisen omistajuus ja yksilöllisten oppimispolkujen käyttöönotto ovat vaativia haasteita, jotka vaativat monien vakiintuneiden rakenteiden purkamista. Opiskelijan on oltava aktiivinen osapuoli oppimisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Opettajan on vihdoin ymmärrettävä, että hän ei enää ole kaiken tiedon ylin auktoriteetti.

Jännittävästi muuten oppimispolut toteutuvat nyt todennäköisimmin kaikkein heikoimpien ja kaikkein lahjakkaimpien oppilaiden opiskelussa. Lahjakkain ja innovatiivisin kärki on aina ennenkin osannut itse täydentää sitä, mihin koulu ei taivu. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat kulkevat peruskoulussa jo nyt käytännössä yksilöllisiä polkujaan pitkin, jos heillä on onni päästä asiansa osaavan laaja-alaisen erityisopettajan hoiviin. Näiden napojen väliin vain jää valtaosa lapsista ja nuorista.

Seuraavalla kerralla lisää arvioinnista.

Millaisen Malmin jätämme jälkipolville?

Oletetaan, että Malmin lentokentän toiminta lakkaa. Oletetaan, että alueen kokonaissuojelu raukeaa.

Otetaan nyt lähtökohdaksi nuo oletukset, koska muuten ei mikään keskustelu etene, vaan pysähtyy jänkkäämiseen siitä lopetetaanko lentokenttä vai ei.

Jätetään nyt hetkeksi vähän syrjemmälle sekin, mitä lähistön nykyiset asukkaat ajattelevat asiasta. Meidän perimmäinen vastuumme on kuitenkin ajatella sitä, millaisen maailman jätämme tuleville polville. Sillä ei tässä ole merkitystä, ovatko tulevat helsinkiläiset meidän lapsiamme vai tulevatko he Nilsiästä tai Mosulista. Kaikilla tulevilla helsinkiläisillä on oikeus vihtyisään ja toimivaan kotikaupunkiin.

Nyt voidaan hetki keskittyä miettimään, miten tälle alueelle saadaan hyvää kaupunkia, miten luontoarvoja kunnioitetaan ja mitä hyötyä rakentamisesta voisi olla koko Helsingin mittakaavassa.

Yleiskaavassa on Malmin kohdalla lähdetty suunnittelemaan hyvällä otteella. Ensin on haluttu kartoittaa tärkeimmät luontoarvot, ja vasta sen jälkeen katsotaan mihin rakentaminen voidaan sijoittaa. Asukkaa on otettu mukaan pohjatyöhön jo ennen varsinaista kaavatyötä. Kaupunkilaisten ehdotuksista kannattaa nostaa esiin idea Longinojan entistämisestä oikeaksi puroksi – nythän se kulkee maan alla lentokentän alitse. Taimenia nousee jo nyt. Kun kansalaisraateja käytetään jatkossakin, voidaan alueelle saada jopa enemmän ja parempaa kaupunkiluontoa. Sitä tarvitaan, koska koillisessa se on vähissä jopa ydinkeskustaan verrattuna.

Malmi oli ennen vuoden 1948 alueliitoksia Helsingin maalaiskunnan hallinnollinen keskus. Sitä on myöhemminkin yritetty kehittää aluekeskuksena, mutta nykyisellään se on hiukan hajanainen ja epäviihtyisä verrattuna moneen muuhun uudempaan paikalliskeskukseen. Lentokenttäalueen rakentaminen tuo lisää asukkaita ja yritystoimintaa, jotka voivat kohentaa Malmin ilmettä.

Nykyisellään lentokenttä on kohtalaisen kokoiseen järveen verrattava liikenne-este, joka osaltaan pitää yllä koillisten kaupunginosien hajanaisuutta. Suunnitellut joukkoliikenneyhteydet muuttavat tilanteen. Paitsi että koillinen kaikkineen tulee paremmin osaksi kaupunkirakennetta, ne vahvistavat Malmia liikenteen solmukohtana.

Lentokentän  rakentamiselle on toki vaihtoehtoja, mutta niihin liittyy vielä suurempia ongelmia. Viikin pellot suojaavat nyt Vanhankaupunginlahtea, joka on kansainvälisesti arvokas linnustonsuojelualue. Samaan kokonaisuuteen kuuluu Kivinokka, jota myös on haviteltu rakennusmaaksi. Entä haluammeko säilyttää Haltialan ja Tuomarinkylän peltomaisemat? Onko Keskuspuisto koskematon? Sellaista vaihtoehtoa ei ole, jossa kaikki nämä jätetään rakentamatta. Kaupungistuminen jatkuu, ja Helsingin väkiluku kasvaa. Ei Malmin kenttääkään rakenneta kajoamatta monille tärkeisiin arvoihin, mutta ehkä sittenkin siellä hyödyt suhteessa haittoihin ovat pienimmät.

Miksi Hämeentiellä pitää pyöräillä?

Hämeentielle suunnitellaan pyöräkaistoja, ja henkilöautojen läpiajo aiotaan ohjata Sörnäisten rantatielle. Jotkut ovat tätä kavahtaneet, ja kaupunginvaltuutettu Mika Raatikainen (ps) on ehdottanut että pyöräily pitäisikin ohjata kulkemaan rannan kautta.

Miksi Raatikaisen ajatus on kelvoton?

1. Henkilöautoliikenne Hämeentiellä on enimmäkseen läpiajoa. Kuitenkin Hämeentie on jo oleellisesti menettänyt merkityksensä Helsingin sisääntulokatuna. Sörnäisten rantatie sen sijaan on suunniteltu sellaiseksi, ja liikenteen ohjaaminen Hämeentieltä sinne on vain jo tapahtuneen kehityksen vahvistamista.

2. Polkupyöräilykin on liikennettä. Kukaan ei tule polkupyörällä huvikseen ja ajankulukseen ajelemaan Hämeentielle, vaan kaikilla on yhtä oikeaa asiaa jonnekin kuin autoilijoilla. Totta on, että polkupyörässäkin on kääntyvä etupyörä, mutta rannan kautta kiertäminen tuottaa polkupyöräilijälle oleellisesti enemmän haittaa kuin autoilijalle. Nousut rannasta Kurviin ovat jyrkkiä, ja ylimääräiset mutkat merkitsevät myös ylimääräisiä risteyksiä ja kadun ylityksiä. Pyöräilijälle ne ovat vaaran paikkoja.

3. Hämeentiellä on palveluja, joita pyöräilijäkin käyttävät. Rantatiellä on vain asfalttia ja autoja. Kadunvarren kivijalkaliikkeiden käyttäjänä pyöräilijä on paljon ketterämpi kuin henkilöautolla tai julkisella liikenteellä liikkuva.

4. Hämeentien kehittäminen ei ole vain pyöräilyhanke. Kun Hämeentie palautetaan epäviihtyisästä autokuilusta houkuttelevaksi kaupunkikaduksi, voi odottaa myös yritysten elpyvän. Uusittu Hämeentie on myös parempi ympäristö jalankulkijoille. Autoilla ajetaan ohi, mutta kävellen voi poiketa sisään kauppoihin ja kahviloihin.

5. Pyöräilijä on yrityksille parempi asiakas kuin ohi huristeleva autoilija. Autoilla ajetaan kauppakeskuksiin ja suuriin marketteihin. Polkupyörällä käydään juuri niissä kivijalkaliikkeissä, joita kaikki mikaraatikaisetkin puheissaan haluavat kaupunkiin. Tavallisesti käyn Hämeentien suunnalla pyöräillessäni parissa, kolmessa kaupassa ja kauppahallissa ja jossain kahvilassa. Jokaiseen yritykseen jää muutama killinki. Pankaapa, autoilijat, paremmaksi.

Raatikainen ja kumppanit epäilevät, että tämä on osa Vihreiden salajuonta, jolla pyritään autottomaan keskustaan. Oikean suuntaista epäilyä, paitsi että kyllä me aivan avoimesti pyrimme vähentämään tarvetta autoiluun ja parantamaan  jalankulun ja pyöräilyn edellytyksiä.

Apotti tulee, oletko valmis?

Apotti tulee.

Varmuuden vuoksi selvennys: kysymys ei nyt ole hengellisestä virkamiehestä, vaan pääkaupunkiseudulla käyttöön otettavasta sosiaali- ja terveystoimen yhteisestä tietojärjestelmästä. Sen on tarkoitus korvata kaikki nykyiset erilliset tietojärjestelmät, joita on niin monta etten jaksa nyt edes laskea.

En tässä ota millään tavalla kantaa siihen, onko Apotti hyvä, huono vai vielä huonompi. Sen sijaan alkaa olla aika miettiä, millä tavalla se hyödyttää alan ammattilaista ja palveluja käyttävää kaupunkilaista.

Tietojärjestelmä on vain tekniikkaa, joka ei sinänsä tee mitään. Ihmiset tekevät. Apotin käyttöönotto on nyt mahdollisuus, joka tukee ainakin näitä muutoksia:

- Potilasturvallisuus paranee, kun tärkeät tiedot eivät katoa matkalle. Nykytilanteesta sain hyvän kokemuksen, kun lähiomaisen lääkityksestä Malmin sairaalaan annetut tiedot eivät koskaan välittyneet Meilahteen. Tästä olisi vakavasti sairastuneen potilaan kohdalla voinut koitua todellista vaaraa. Tälle rinnasteisesti voidaan kehittää toimintaa niin, että sosiaalitoimen tiedot ovat ajantasaisesti käytössä.

- Ammattilaisten työaikaa vapautuu näpyttelystä asiakastyöhön. Kun tiedot syötetään vain kertaalleen, on toimistotyön vähennyttävä. Kaupunkilaisella on myös lupa odottaa näkevänsä enemmän lääkärin kasvoja ja vähemmän selkää, kun lääkäri keskustelee tietojärjestelmän kanssa.

- Viraston sisällä työt muuttuvat, sillä Apotti on aivan aidosti sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteinen tietojärjestelmä. Yhteen ja yhtenäiseen sote-toimialaan siirtyminen vaatii tuekseen Apotin kaltaista järjestelmää.

- Kenties tärkeimmän muutoksen jätin viimeiseksi. Apottiin nimittäin sisältyy asiakasportaali, jollaista ei nyt ole olemassa. Se tarkoittaa, että kansalainen voi hallita omia tietojaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Tavoitteena täytyy olla kansalaista koskevien tietojen siirtäminen oleellisesti hänen omaan hallintaansa, kuten naapurimaassamme Virossa on periaatteessa jo tehty. Yksi nyt tekeillä olevan uuden palvelustrategian keskeinen ajatus on, että tarjotaan kansalaiselle työkalut, joilla voidaan tukea omaa terveyttä ja hyvinvointia.

Apotin jatkokehittely siirtyy nyt pois lautakunnilta Apotti Oy:lle. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä on pitää huolta siitä, että toimintaa kehitetään niin, että Apotista saadaan täysi hyöty irti.

Veljessodan arvet

Santahaminan harjoituskenttien kupeessa, vanhan sotilaslentokentän kupeessa on pieni hiljainen männikkö, jota ympäröi aita ja jonka keskellä kohoaa graniittipaasi. Puolukat hehkuvat punaisina kuin veripisarat maassa, joka tarkkaan katsoen näyttää ikään kuin jähmettyneen yhdensuuntaisiksi aalloiksi.

Tämä on teloitettujen punavankien hautausmaa. Maaperä on painunut vuoden 1918 joukkohautojen kohdalla, muuta merkkiä vainajista ei näy. Vuonna 1949 pystytetyn muistomerkin kultakirjaimet tihkuvat punaista luokkavihaa tavalla, joka keskellä sinivalkoisen armeijan varuskuntaa näyttää nyt vieraalta.

Lasken oman punaisen ruusuni, punavangin pojanpojan äänettömän muiston.

Omasta kansalaissodastamme on nyt kulunut lähes 100 vuotta. Edustan viimeisiä ikäluokkia, jotka ovat tunteneet ihmisiä, jotka olivat osallisina tuossa sodassa. Aikuisille lapsilleni vuosi 1918 on historiaa, joka ei henkilökohtaisesti kosketa. Vasta heidän sukupolvensa elää Suomessa, joka on päässyt ylös kansalaissodan juoksuhaudoista.

Tein töitä sisällissotaa käyvässä Sri Lankassa juuri ennen sen kauhistuttavia loppuratkaisuja. En kyennyt lohduttamaan jaffnalaista rehtoria, joka Tampereen kirjastotalossa purskahti itkuun muistaessaan sodassa poltetun Jaffnan kirjaston. Olen kiertänyt Kosovoa ja nähnyt kouluja, jotka ovat vieläkin kurjassa tilassa siellä käydyn sodan ja ryöstelyn jäljiltä. Tiedän, että lähes jokaiselta opettajalta on siellä kadoksissa sukulaisia. Jossakin hekin ovat, maakuopissa jotka painuvat hiljaa ja huomaamatta, keväisten unikoiden alla.

En tiedä, mitä sanoisin heille. Lohdutanko, että kansakuntaa repivästä sodasta ja kärsimyksistä voi nousta sopuun ja vaurauteen? Vai neuvonko malttiin, koska todelliseen rauhantilan pääseminen on sukupolvien mittainen urakka?

Jossain tuossa toivon ja lohduttomuuden välissä se kai tapahtuu, tämä todellisuus.

Meanwhile, limin' on da beach

Nyt on puhe ruoasta. Kun kesän lämpö viimein ennätti Helsinkiin, kaivoin muististani vanhan grillireseptin. Tätä valmistin vuosia sitten usein, kun olimme mökkilomalla Karibialla, siitä tuo outo otsikko.

Tarvitaan broilerinkoipia tai rintapaloja, sama se kunhan ovat pulleita ja niissä on sekä nahka päällä että luu sisällä. Siipiä en tähän suosittele. Aamiaisen jälkeen palat ladotaan sopivaan vuokaan tai rasiaan ja roiskitaan niiden päälle huolimaton marinadi: tuoretta limettimehua, soijakastiketta, oliiviöljyä ja vaaleanruskeaa rommia niin paljon kuin raaskii. Karibialla raaskii aika ronskisti, kotona täytyy vähän ummistaa silmiä jottei hinta hirvitä. Lisäksi voi silpoa muutaman valkosipulinkynnen. Rasia pannaan jääkaappiin odottamaan.

Broilerinpalat maustuvat omia aikojaan sillä aikaa kun perhe snorklaa rannalla — tai mitä se nyt tekeekään täällä Pohjolassa. Kun päivän ulkoilusta on kotiuduttu, pannaan grilli kuumaksi ja kypsennetään ruoka. Lisukkeeksi sopivat perunat, riisi, keittobanaani, pasta tai mikä vain, sillä ulkoilun jälkeen ruokahalu on joka tapauksessa hyvä. Grillaamisen aikana kokkia on ehdottomasti marinoitava klassisella Cuba librellä (vaaleanruskeaa rommia, limettimehua, colaa ja jäitä).

We be limin!

Vihreä oppositiopolitiikka

Lehdistö on jo sovitellut oppositiojohtajan viittaa Vihreiden hartioille. Hyvät ystävät, meidän täytyy ottaa se haaste vastaan.

Oppositiopolitiikassa on nyt yksi ansa, johon on varottava astumasta. Jos vain juutumme leikataan - eipäs leikata -kinasteluun, tulevaisuuden rakentaminen unohtuu. Kuitenkin niin sote-rintamalla kuin opetuksen kentällä on muutettava rakenteita ja toteuttamistapoja todella radikaalisti. Vihreiden tehtävänä on nostaa rohkeasti esiin innovaatioita ja vaihtoehtoja takertumatta menneeseen maailmaan.

Ystävät, nyt jos koskaan meidän on lunastettava vanha iskulauseemme ja oltava ei vain askelen, ei kaksi tai kolme askelta, vaan kokonaisen sukupolven verran edellä!