Afrikkalainen bissap-glögi

Bissap on lansiafrikkalainen hibiscusjuoma, joka nautitaan yleensä kymänä. Se valmistetaan teehibiskuksen kukista ja maustetaan esimerkiksi sitruunaruoholla. Kotilegbani ja minä kuitenkin pidämme bissapista myös kuumana glögin tapaisena juomana:

1 l vettä
2 dl hibiskusteetä
1 tähtianis
1 sitruunaruoho
1 peukalon kokoinen tuore inkivääri
2 dl (tummaa) sokeria
(sodabia tai Koskenkorvaa)

Ainekset sokeria ja alkoholia lukuunottamatta kiehautetaan ja annetaan hautua parikymmentä minuuttia. Siivilöidään, heitetään kiinteät aineet kompostiin ja kuumennetaan uudellen kattilassa sokerin kanssa, kunnes se on liuennut. Voit säätää mausteiden ja sokerin määrää makusi mukaan.

Bissap-glögin voi nautta kuumana sellaisenaan. Se on mainiota myös terästettynä pienellä määrällä maustamatonta aitoa sodabia (beniniläistä palmuviinaa) tai muuta kirkasta viinaa.







Joyeux Noël!

Beniniläinen jouluateria

Oikeastaan minulla ei ole aavistustakaan, mitä länsiafrikkalaisessa Beninissä syödään jouluna. Tämä kokonaisuus on siten jouluun sovitettu, beniniläisvaikutteinen ateria.

Beniniläistetty rosolli
Paistetut keittobanaanit
Paistettu juusto
Tomaattikastike
Paistettu kala
Majoneesia (vege-)


Ohjeet:


Rosolli


Keitettyä perunaa, porkkanaa ja punajuurta
Sipulia
Suolakurkkua
Tuoretta inkivääriä
Tuoretta vihreää chiliä

Valmista rosolli tavalliseen tapaan. Juureksia pitäisi olla melko samanlaiset määrät, noin kuutiosenttimetrin palasiksi pilkottuina. Minusta keitetty punajuuri on rosollissa paljon parempaa kuin etikkaan säilötty, mutta jos olet toista mieltä, teet tietysti makusi mukaan. Sipulisilppua ja suolakurkkukuutioita lisäät makusi mukaan. Tässäkään en käytä etikkaan säilöttyjä kurkkuja, koska etikan maku ei minusta sovi rosolliin. Valmiin rosollin päälle ripottelet sitten hienoiksi suikaleiksi leikattua inkivääriä ja tupretta vihreää chiliä. Inkivääriä menee rosolliannokseen noin peukalon kokoinen määrä, kuorittuna tietenkin. Chilin määrä riippuu ruokailijoiden chilitoleranssista. Voi olla hyvä idea jättäöä osa chilistä erikseen lautasella lisättäväksi.


Paistetut keittobanaanit


Kuori ja paloittele keittobanaanit. Paista ne esimerkiksi wok-pannussa kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi. Ripottele paistettujen palojen päälle vähän suolaa.


Paistettu juusto


Tämä on yritys valmistaa jotakin Grand Popon -kävijöille tutun "pöllijuuston" tapaista. Beninissä se valmistetaan sikäläisestä paimentolaisten tuorejuustosta, joka valmistetaan pastöroimattomasta täysmaidosta ja jota myydään tienvarsilla. Paneerjuusto on Suomessa saatavissa olevista juustoista lähinnä esikuvaa. Paloittele paneer-juusto vähän kalapuikkoja pienemmiksi harkoiksi. Paista ne wok-pannussa kuumassa öljyssä. Ripottele valmiin "pöllijuuston" päälle vähän suolaa.


Tomaattikastike

Purkillinen tomaattimurskaa
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
Tuoretta korianteria
Oliiviöljyä
1/2 dl valkoviiniä
1 tl sokeria
Suolaa, pippuria

Kuullota kattilan tai wok-pannun pohjalla punasipulisilppu pienessä määrässä (kymäpuristettua) oliiviöljyä. Lisää tomaattimurska, sokeri ja valkoviini. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia, sekoita silloin tällöin. Lisää silputtu korianteri (määrä maun mukaan) ja mustapippuri. Lisää suolaa jos siltä tuntuu. Anna hautua vielä muutama minuutti.


Paistettu kala

Tarvitset pieniä kokonaisia kaloja. Koska Grand Popossakin tunnetaan lähinnä "merikala" erotukseksi "jokikalasta", ei tässäkään ole niin väliä, mitä kalaa paistat. Koeannokseen tuli pieniä makrilleja, mutta annossiikakin olisi oikein hyvä vaihtoehto.


Ruokailijat voivat näistä aineksista koota mieleisensä kokonaisuuden. Lisukkeina tarjotaan leipää ja salaattia. Vegaanisessa vaihtoehdossa jätetään vain kala ja juusto pois. Halutaessa juuston voi korvata esimerkiksi uppopaistetulla savutofulla.

Betlehemin jouluateria

Jouluna syödään. Meillä Suomessa taidetaan jouluna yleisimmin syödä kinkkua ja sen perinteisiä lisukkeita, laatikoita ja rosollia. Niin meilläkin yritettiin syödä. Käytin paljon rahaa hyvän kinkun ostamiseen ja paljon aikaa perunalaatikon imeltämiseen. Kun lapseni olivat pieniä, alkoi kuitenkin turhauttaa se, ettei kaiken vaivan jälkeen tukeva kinkku-laatikko-illallinen oikein maistunut kenellekään.

Aloin miettiä vaihtoehtoja, ja sitten välähti. Jos kerran jouluateriaa syödään erään perhetapahtuman muistoksi, joka tapahtui Betlehemissä, nykyisen Palestiinan alueella, niin mitähän siellä olisi syöty 2000 vuotta sitten? Lähi-Idän ruokavalio on pysynyt perustaltaan hämmästyttävän samanlaisena siitä alkaen, kun ensimmäiset dokumentit siitä tökittiin saveen nuolenpääkirjoituksena. Vehnärieskoja, oliiveja, vuohen- tai lampaanjuustoa, lampaanlihaa, papuja tai kikherneitä, seesaminsiementahnaa, vihreitä yrttejä... Toisin sanoen Betlehemin jouluaterian on täytynyt muistuttaa nykyaikaista palestiinalaista meze-valikoimaa, sillä varauksella että sellaiset kasvit kuin tomaatti ja paprikat saapuivat vanhaan maailmaan vasta puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.

Seuraavana jouluna valmistinkin meze-pöydän. Opettelin paistamaan pitaleivät, joita ei silloin saanut valmiina mistään. Eivät nykyisetkään valmiit pitaleivät ole kaksisia, joten hyvät leivät täytyy edelleen paistaa itse. Hummustahnan ja "munakoisokaviaarin" baba ghannousin saa melkein valmiina purkissa. Silloin piti mennä Helsingin ensimmäisiin etnisin kauppoihin, mutta nyt niitä löytää jo hyvästä K-supermarketista tai Prismasta. (Muutama vuosi aikaisemmin kaikki vähänkin etnisempi piti hakea Tukholmasta.) Bulgurista on helppo valmistaa tabboulehsalaatti, kunhan löytää tuoretta minttua ja persiljaa. Lampaanlihapyörykät voi paistaa etukäteen ja vaikka pakastaa odottamaan joulua. Hyvää fetajuustoa (sen pitää olla lampaan- tai vuohenmaidosta) ja mustia ja vihreitä oliiveja löytää helposti. Valikoimaa voi täydentää sillä mistä kukin sattuu erityisesti pitämään. Lopputulos voisi olla esimerkiksi tällainen:

Pitaleivät
Salaattia, tomaattiviipaleita, kurkkusuikaleita
Tabbouleh
Hummus
Baba ghannous
Oliiveja
Fetaa (vegaaninen vaihtoehto toimii yllättävän hyvin)
Lammaspyöryköitä
Falafelpyöryköitä
Marinoitua artisokkaa
Marinoituja valkosipulinkynsiä
Mintulla ja valkosipulilla maustettua turkkilaista jogurttia
Vegaanista majoneesia
Keitettyjä kikherneitä
Peperoni-paprikoita
Riisiä
Tomaattikastiketta
Ruokajuomaksi punaviiniä, olutta tai vettä

Jälkiruoaksi:
Jogurttia ja hunajaa
Baklavaa
Turkkilaista kahvia
Joulutorttuja


Meze-valikoima on siitä mainio juhla-ateria, että jokainen voi rakentaa sellaisen annoksen kuin haluaa. Pitaleivän väliin ei loppujen lopuksi mahdu kauhean paljon tavaraa, ja silti sen kanssa askarrellessa tulee sellainen tunne kuin olisi syönyt enemmänkin. Puolivahingossa tulee rakentaneeksi annoksen, jossa pääosassa ovat kasvikset ja eläinperäisiä tuotteita on vain höysteeksi.

Tammikuun ja vegaanihaasteen lähestyessä voi harjoitella rakentamalla täysin vegaanisen mezeannoksen.

Reseptit

Pitaleivät (4-6 leipää)

Jekku on siinä, että nämä leivät kohotetaan kolmasti ja paistetaan nopeasti kuumassa uunissa.

500 g vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
Puoli pakettia hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä

Alumiinifoliota

Taikina alustetaan tavalliseen tapaan liuottamalla hiiva veteen ja lisäämällä sitten suola, öljy ja jauhot. Alustetaan kunnes taikinaan muodostuu sitko ja se irtoaa käsistä. Itse teen taikinan vielä helpommin yleiskoneella. Taikina peitetään ja annetaan sen kohota kaksinkertaiseksi, mihin menee noin 45 minuuttia. Vaivataan jälleen hyvin ja jaetaan taikina 4-6 yhtä suureen osaan. Pyöritellään ne palloiksi ja annetaan kohota liinan alla 20 minuuttia. Sen jälkeen pallot kaulitaan ohuiksi pyöreiksi levyiksi, asetellaan uunipellille ja annetaan taas kohota liinan alla 20 minuuttia. Sillä aikaa huolehditaan, että uuni kuumenee 275 asteeseen.

Kohonneet leivät pannaan uuniin ja paistetaan muutama (8-10) minuuttia, kunnes leipä pullistuu palloksi ja sen pinta saa kauniin vaaleanruskean värin. Ne otetaan uunista ja kääritään heti folioon kymmeneksi minuutiksi. Asetellaan lopuksi koriin ja peitetään liinalla. Lopputuloksena pullistuneet leivät laskeutuvat, mutta paistamisen aikana niihin on revennyt tasku.

Tabbouleh

21/2 dl bulguria
3 hienoksi hakattua shalottisipulia
100 g tuoretta persiljaa (reilu puntti)
1 dl hienoksi hakattua tuoretta minttua
2-3 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
salaatinkerä
3 tomaattia, siemenet poistettuna

Laita bulgur kulhoon ja anna sen liota kylmässä vedessä 30 minuuttia. Valuta hyvin ja levitä puhtaalle pyyheliinalle kuivumaan. Silppua persilja, paloittele tomaatit karkeasti ja sekoita kulhossa kaikki muut ainekset paitsi salaatti ja tomaatti. Asettele salaatinlehdet tarjoilulautaselle, kumoa tabbouleh niiden päälle ja koristele tomaatilla.

Hummus

Purkillinen hummusta
Valkosipulinkynsi
Sitruunamehua
Oliiviöljyä
Paprikajauhetta


Ota hummus purkista kulhoon, purista sen joukkoon valkosipulinkynsi ja notkista sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Asettele hummus kulhoon, tee siihen lusikalla pieni kuoppa ja kaada siihen tilkka oliiviöljyä. Ripottele paprikajauhetta koristeeksi.

Baba ghannoush

Valmista purkkitahna kuten hummus.

Lampaanlihapyörykät

Lampaanjauhelihaa
Valkosipulia
Yrttejä (timjamia, rosmariinia, persiljaa)
Suolaa, pippuria
Öljyä paistamiseen

Sekoita jauhelihaan puristettu valkosipuli ja hienoksi silputut yrtit. Vaivaa, kunnes seos on tasainen, ja pyörittele kostutetuin käsin halkaisijaltaan 2-3 cm:n pyöryköiksi. Paista pienissä erissä kuumassa öljyssä tasaisesti pyöritellen.

Falafel

Nykyään saa niin hyviä valmiita falafelpyöryköitä, ettei niitä kannata itse tehdä, ellei halua erityisesti briljeerata. Raaka-aineina ovat kikherneet, bulgur, shalottisipulit, valkosipuli ja yrtit. Tärkein hoksattava niksi on se, että kikherneet liotetaan, mutta niitä ei keitetä ennen jauhamista. Hyviä ohjeita löytynee, kun etsii.

Ympyrä sulkeutuu

Marraskuu 2018

Iltapäivän aurinko polttaa niskaa, punainen pöly värjää sandaalit ja nousee hiestä kosteita sääriä pitkin. Jokaisella askelella kuulen viereltäni kahleiden raskaat kalahdukset ja näen haalistuneina varjoina alastomat mustat miehet, naiset ja lapset, jotka joskus kulkivat tämän saman tien, nimensä menettäneinä kauppatavaroina Ouidah’n orjavarastoista merellä odottaviin tervan hajuisiin laivoihin. Kävelen Ouidah’n kaupungista rannalle, missä orjakaupasta muistuttava portti kohoaa pysähdyttävänä muistomerkkinä. Tänään kuljen tämän tien yksin, jalan, painavat kamerat ironisena muistumana kahleista, joita orjat kantoivat silloin joskus. Nyt eivät vielä ole tulleet matkailijat ilmastoiduissa busseissaan, tänään näkyy vain rannaton meri portista, jolta ei ole paluuta. Tänään suljen oven, josta kerran astuin, tietämättä, mihin se vei.

Helmikuu 1989

Lennän mustasta ja märästä Helsingistä aurinkoisen Karibian paratiisiin. Mieleni on avoin, en tiedä Neitsytsaarista muuta kuin sinisen meren, valkoisen hiekan ja pasaatituulten leyhyttämät kookospalmut. Astun ensimmäisen kerran elämässäni tropiikkiin, mutta lämmin ilma on heti minulle tuttu kuin olisin ikäni sitä hengittänyt. St. Thomas on merkillinen sekoitus amerikkalaista elämäntapaa, vanhaa siirtomaata, turistirihkamakauppoja ja kiireetöntä, ajatonta elämää. Mustat naiset värikkäissä huiveissaan myyvät herkullisia hedelmiä, miehiä istuu leipäpuiden varjossa läiskimässä dominonappuloitaan.

Vähitellen tutustun saarten historiaan alkaen tainoista, jotka kuolivat Kolumbuksen ja hänen seuraajiensa tuomiin tauteihin tai nääntyivät pakkotyöhön, jatkuen kertomuksiin tanskalaisista siirtomaaherroista ja orjuuden päättymiseen. Kauppakujien hulinasta poikkean torille, jota hallitsee katettu koroke, kuin muotinäytöksiin suunniteltu. Sillä catwalkilla esiteltiin myytävät orjat, tutkittiin heidän hampaansa ja hauiksensa sen jälkeen kun heidät oli marssitettu ylös laivojen löyhkäävistä syvyyksistä, ne jotka olivat selvinneet merimatkasta yli Atlantin.

Sokeriplantaasit olivat vaihtuneet purjevenesatamiksi, tanskalaisista olivat jäljellä Kongens Gade ja muut kummalliset kadunnimet, orjien jälkeläiset elivät nyt vapaina länsi-intialaisina. Rommi oli halpaa ja hyvää. Palasin tuon vuoden jälkeen monia kertoja nauttimaan auringosta ja lämpimästä merestä.

Joulukuu 2017

Kuulen hyvästä pienestä näyttelystä Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa. Blind Spots kertoo Tanskan siirtomaa-ajasta, erityisesti Neitsytsaarista. Lennähdän mukavasti aamukoneella ja ehdin juuri sopivasti perille, kun näyttely aukeaa. Katselen kertomusta orjakaupasta, orjatyöstä ja tanskalaisista perheistä, joiden kuva-albumeista on musta palveluskunta putsattu pois. Katselen tanskalaisia näyttelyssä kävijöitä, joista jotkut ovat selvästi järkyttyneitä nähdessään ensimmäistä kertaa maansa historian sokeisiin pisteisiin. Ymmärrän, että tanskalaiset olivat mukana orjakaupassa yhtenä isoista tekijöistä. Hämmästyn nähdessäni, että Tanskalla oli siirtomaa myös Länsi-Afrikassa, kätevästi Orjarannikolla, mistä työvoima Karibialle rahdattiin. Muistoni St. Johnin ja St. Thomasin valkeilta korallirannoilta saavat syvyyttä.

Tammikuu 2018

Saavun Grand Popoon. Olen lähtenyt matkaan osallistuakseni ripulirokotetutkimukseen, eikä Länsi-Afrikka tai Benin sinänsä herätä minussa suuria intohimoja. Tutkimuslaboratorio on suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon yhteydessä, ja sen vieressä on Villa Karon museo. Siellä esillä oleva näyttely potkaisee minua varoittamatta suoraan palleaan. Sarjakuvan keinoin piirretty tarina kertoo tositarinan Grand Popon Madlenasta, naisesta, joka kaapattiin orjaksi täällä, vietiin orjalaivan ruumaan ja rahdattiin – St. Thomasiin. Vasta nyt tulen ajatelleeksi, että täällä, juuri täällä ennen Orjarannikkona tunnetussa Länsi-Afrikan rannikon kaistaleella oli se Tanskan siirtomaa, jonka olemassaolo selvisi minulle Kööpenhaminassa.

Villa Karon retkellä tutustun myös Ouidah’n kaupunkiin. Siellä Länsi-Intiaan myytävät orjat koottiin varastoihin ja marssitettiin rannalla odottaviin laivoihin. Orjien kulkema reitti on nyt Unescon maailmanperintökohde ja päättyy pysähdyttävään monumenttiin, porttiin, josta ei ole paluuta.

Loka-marraskuu 2018

Tammikuun matkalla aloitin Grand Popon linnuston kirjaamisen ja kuvaamisen, kun totesin että Länsi-Afrikan lintuoppaat kattavat Beninin jokseenkin huonosti. Nyt palaan Villa Karon stipendiaattina kahdeksaksi viikoksi perehtyäkseni linnustoon kunnolla ja saadakseni lintukirjaan riittävästi hyviä valokuvia. Linturetkiin käytän raikkaat hetket auringonnousun ja aamiaisen välillä, joten kaikkeen muuhun tutustumiseen jää runsaasti aikaa. Turisteille järjestetään retkiä, joille osallistun myös siksi, että ne antavat mahdollisuuden yrittää uusia hyviä lintukuvia. Retkikohteena on taas myös Ouidah.

Marraskuun 21. päivä 2018

Villa Karosta lähtee taas bussi Ouidah’ta kohti. Olen jo nähnyt kaikki nähtävyydet jo niin monta kertaa, että hyppään stipendiaattikollegoiden Roger ja Olli kanssa perillä kyydistä ja lähden jalan kohti rantaa. Päivä on kuuma, aurinko porottaa pään päältä ja tomuinen tie värjää sandaalit vähitellen punaisiksi. Kuljemme sen reitin, jonka orjat joutuivat kävelemään, kahleissa ja pienimpiä lapsiaan kantaen. Matkaa on vain neljä ja puoli kilometriä, ei siis mitenkään mahdoton urakka tropiikissakaan. Painava kamerakalusto ei auta kuvittelemaan, millaista matkanteko oli vielä raskaammissa kahleissa, ilman vettä ja ruokaa. Me kuljemme rauhallista tahtia ja pysähdymme katsomaan reitin varrelle pystytettyjä patsaita, jotka omalla muotokielellään kertovat Beninin kansan tarinaa. Pelikaani symbolisoi sitä, kuinka entisaikojen kuninkaat ”söivät omat lapsensa” myydessään ihmisiä valkoisille orjakauppiaille. Kameleontti on vertauskuva hitaalle, mutta määrätietoiselle toiminnalle, joka lopulta saavuttaa tavoitteensa. Voisiko se mielikuva tuoda toivoa sille, että Afrikan maat kerran nousevat muun maailman rinnalle vauraina ja hyvinvoivina?

Kuljen punaista hiekkatietä kuin unessa, mustat varjot seuraavat rinnallani. Juttelemme niitä näitä ja pysähdymme välillä baariin kylmälle oluelle, mutta minun on vaikea palauttaa mieleeni, mistä me puhuimme ja kuinka kauan istuimme baarissa. Lopulta tuntien, viikkojen tai vuosisatojen mittaisen matkan jälkeen edessäni avautuu meri, Guineanlahti, ja sen rannalla kohoava portti. Muodoltaan tuo portti jäljittelee riemukaaria, mutta tästä muistomerkistä on riemu kaukana. Portin vierellä kasvottomat patsaat edustavat meren taakse jääneiden veljien sieluja, joilla ei koskaan ole pääsyä kotikyläänsä. Koskaan ei päässyt takaisin Grand Popoon tammikuisen näyttelyn Madlenakaan, joka lopulta haudattiin vapautettuna ja kristinuskoon kääntyneenä St. Thomasiin.

Minä käännyn takaisin. Tervehdin matkalaisia, jotka ilmastoitu bussi on juuri sopivasti tuonut perille, hymyilen ja astelen rantahiekkaa pitkin hyvälle lounaalle uima-altaan äärelle. Mielessäni lähetän vielä terveiset Atlantin toiselle puolelle, St. Thomasiin, josta matkani Afrikkaan kolme vuosikymmenta aikaisemmin alkoi.

Ympyrä sulkeutuu.

-->

Titanic 2018

Punaiset wadit
Muinaisen veden arvet
Pilvet, mereltä tulleet
Varjona vedestä joka virtasi kerran

Tuaregi, Saharan vartija
Sinisessä viitassaan,
Ryhdikkäänä kuin aika
Liian kallista rihkamaa kojussaan

Pilvet, mereltä tulleet
Hopeakylkinen Titanic niiden yllä
Turistiluokassa torkutaan
Shampanjaa! Muovisessa mukissa

Muinaisen veden muisto:
Pilvet, jäävuorista syntyneet!
Titanic torkkuu. Shampanjaa!
Pian, ennen kuin törmätään!

Tuaregi, Saharan vartija
Nukkuu sinisessä viitassaan
Unessaan punainen maa.
Shampanjaa! Ennen kuin törmätään!

Piirakkaa! Ilman elukkaa! Raparperia!

Tein älyttömän hyvää vegaanista raparperipiirakkaa. Löysin perusohjeen Hesarin sivuilta, mutta muuntelin sitä hieman omaan makuuni paremmin sopivaksi. Koska olen pohjimmiltani hyvä ihminen, jaan reseptini koko ihmiskunnan kanssa.

Murutaikina:
50 g vegaanista leivontamargariinia 2 dl luomuruokosokeria 1 ½ dl vehnäjauhoja ½ tl suolaa
Piirakkataikina:
2 ½ dl ruokosokeria 4 dl vehnäjauhoja 3 rkl kikhernejauhoja 2 ½ tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 100 g vegaanista kasvirasvamargariinia 3 dl kookoskermaa
2 rkl hyvää rommia 300 g raparperia paloina
Teen piirakat mielelläni suorakaiteen muotoisessa teräsvuoassa, jonka pohjalle laitan leivinpaperiarkin. Vaihtoehtoisesti voi toki voidella margariinilla pyöreän tai neliskanttisen vuoan. Tun Sie was Sie wollen.
Tee muruseos. Sekoita kaikki ainekset nopeasti vatkaten pikkurillin pään kokoisiksi kokkareiksi. Tämän vaiheen voi tehdä reilusti etukäteen, jolloin murupallerot säilytetään pakastimessa.
Kiehauta kattilassa margariini ja kookoskerma. Anna jäähtyä sillä aikaa kun sekoitat kulhossa kaikki piirakkataikinan kuivat aineet. Lisää sitten kookoskerma-margariiniseos ja rommi.
Laita vuokaan ensin piirakkataikina. Laita vuoka 175-asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi, kunnes taikinan pinta on hiukan jähmettynyt. Lisää sitten raparperipalat ja niiden päälle muruseos.
Paista 175 asteessa noin tunnin ajan. Piirakka on valmis, kun murupinta on kauniin ruskea.

Kohti uutta huumepolitiikkaa

Neljä vuotta sitten kirjoitin blogin Barcelonassa näkemästäni valvotusta huumeidenkäyttötilasta. Silloin arvelin, että meillä tuskin oltaisiin valmiita näin liberaaliin hoitopolitiikkaan. Näihin päiviin asti olen myös itse ajatellut, etten halua kajota huumeteemoihin metrin kepilläkään.

Viime talvena mittani tuli täyteen, kun luin kuinka Kela lukitsee vessojaan piikittäjien vuoksi. Tämän kilahdukseni seurauksena Helsingissä tulee nyt päätöksentekoon aloitteemme vastaavasta suonensisäisten huumeiden käyttötilasta. Jotakin on perusteellisesti muuttunut, sillä tämä aloite on saanut aivan huikeata tukea eri suunnista. Jos kaikki sujuu hyvin, saamme pilotin toimintaan jo muutaman kuukauden kuluttua. Se on sosiaali- ja terveyspoliittisesti iso askel parempaan.

Ajat ovat muuttuneet. Suomalaiset ovat nyt kypsiä hylkäämään sodan huumeita – lue: huumeiden käyttäjiä – vastaan ja siirtymään kohti humaania ja faktoihin perustuvaa päihdepolitiikkaa. Meidän Vihreiden on syytä muistuttaa vanhasta periaatekannastamme, että huumeiden käytön rangaistavuudesta on luovuttava. Riippuvuus ei ole rikos eikä se katoa kieltämällä. Tasa-arvoisessa Suomessa ei ole hylkiöryhmiä.

(Puheenvuoro Vihreiden puoluekokouksessa Korsossa 2018)

Valvottuja huumeiden käyttötiloja Helsinkiin?

Sote-lautakunnassa käsiteltiin tänään (5.6.2018) aloitetta huumeriippuvaisten valvotuista käyttötiloista. Teknisesti se on valtuutettu Kati Juvan (Vihreät) aloite, mutta tosiasiallisesti aloitteellinen olin minä.

Helmikuussa niin sanotusti napsahti. Helsingin Uutiset kirjoitti Malmin Kelan toimiston yleisövessojen lukitsemisesta huumeongelman vuoksi. Muistin silloin terveyslautakunnan vierailun Barcelonaan keväällä 2014. Silloin tutustuimme tilaan, jossa suonensisäisten huumeiden käyttäjät saivat valvotusti piikittää omia aineitaan, puhtailla välineillä tietysti. Kirjoitin jo silloin aiheesta ja esitin varovasti, että tätä hyväksi havaittua toimintaa kannattaisi kokeilla Helsingissäkin.

Helsingin Uutiset julkaisi tällä kertaa heti kirjoitukseni, jossa kaivoin vanhan ehdotukseni esiin. Eikö olisi parempi järjestää valvottuja piikitystiloja kuin sulkea ovia? Päihderiippuvuudethan eivät piilottelemalla poistu. Hämmästyksekseni en nyt saanutkaan osakseni moitteita huumeiden suosimisesta, vaan vastaanotto oli positiivinen. Niinpä intouduin viemään asiaa ihan oikeasti eteenpäin. Koska en ole kaupunginvaltuutettu, pyysin ja sain Kati Juvan kumppanikseni. Kirjoitin luonnoksen, josta yhdessä muotoilimme valtuustoaloitteen.

Ajat ovat muuttuneet. Vielä neljä vuotta sitten tuntui rohkealta ylipäätään esittää humaania huumepolitiikkaa. Nyt aloite otettiin lämpimästi vastaan yli puoluerajojen. Sentään odotin virkamieskäsittelyltä pienoista nihkeyttä, mutta saatoin taas yllättyä iloisesti. Sosiaali- ja terveystoimiala esittää vielä vuoden 2018 aikana selvitystä toiminnan pilotoimisesta!

Valvottuihin käyttötiloihin liittyy toki ongelmia, mutta Euroopan noin sadan vastaavan tilan kokemukset ovat olleet voittopuolisesti hyviä. Mahdollisesti suurin hyöty saadaan siitä, että niissä voidaan kohdata kaikkein marginalisoituneimmat käyttäjät, jotka nyt joutuvat käyttämään julkisten WC-tilojen tapaisia paikkoja. Valvotuissa tiloissa heidätkin on periaatteessa mahdollista saada avun ja tuen piiriin.

Olisiko yleinen mielipide vihdoin kääntynyt humaanin päihdepolitiikan puolelle?

Antologia puista

Puut ansaitsevat jokainen oman runonsa. Rakennan vähitellen tähän pienen antologian suomalaisille puille. Samalla ne muodostavat eräänlaisen muistolehdon ihmisille, joilla on elämäni varrella ollut minulle merkitystä.

Puut ovat erilaisia, samoin kuin ihmiset. Siksi runotkin haluavat kasvaa jokainen vähän eri muotoon.

Tämä ei ole kasviopillinen antologia. Siksi kuvat puista saavat muotoutua sanojen kautta.


Paju

Leikkaan, viillän, koputan kuoren irti,
Viimeistelen suuosan, pujotan kuoren takaisin,
Puhallan.

Pajupilli on helppo tehdä keväällä,
Kun puu herää ja mahla virtaa.
Isäni sai pajupillin myös soimaan.



Kuusi

Soukat tummat pilarit,
Tuoksut kesäyön,
Ja valo, se hohtaa kesäkuussa
Niin kuin maa valaisisi taivaan.

Hiukset, iho, huulet, hengitys,
Nuoruudet, paljaat, vastakkain,
Kädet jossain, eksyneet.
Niin kauan sitten.
Missä? Vain metsän kuuset muistavat.

Ikuiset.


Koivu

Muistit: tätä se nyt on,
kylmää, loputonta pimeää.

Katsoit ylös, aivan sattumalta.
Näit kirkkaan valon, auringon,
siellä missä eilen
tavoitit vain harmaata.

Kevät, sehän se oli,
kevät katsoi ujosti silmiisi,
tarttui sormiisi ja riisui lapaset.

Tiesit: mahla virtaa taas.


Tammi

Vankka, karhea runko selkääni vasten
Sylissäni hoikka varsi
Kasvoillani tuuli,
Tai kevyet hiukset, ehkä

Jäähyväiset lehvien alla.


Harmaaleppä

Se joka luokkakuvassa seisoo toisena vasemmalta
     keskimmäisessä rivissä
jonka kaikki tietävät mutteivät kuitenkaan muista
     Mikko tai Juha tai jotain sinne päin

Se josta ei tiedä onko se puu vai pensas
     kasvaako se metsän reunassa vai vanhalla pellolla
joka seisoo syksyllä tummuvin lehdin
     Korsosta järven rannoille Anttolaan ja ties minne

Kun se kaadetaan, sen kannot hehkuvat punaisina
     siitä nimi, sanotaan
Olin olemassa, ne kuiskaavat
     harmaan kuoreni alla virtasi leppä, veri

Se karttaa merta
     kasviopin kirjassa sanottiin

Minä olen meri.
Hiuksissani on suolaa.

Kataja
Kuivasta raosta kallion

Se nousee auringon kohtaamaan.

Tammikuun pakkasen ankaran

Ja kevään ahavan ankaran

Se kestää, kasvaa ja kohoaa.
Kun tuulet luotoja tuivertaa

Vain kataja tyynenä seistä saa.

Kun myrskyssä kaatuvat suuremmat puut

Se nöyrtyy, ei katkea, murtumaton,

Se pysyy, sortukoot muut.
Kun lämpö kesän lyhyen

kuumentaa luodon kallion

Se kultaista pölyään puhaltaa.
Jos tyyneyden löytää ken sielustaan

Voi toisille onnea rakentaa.

Tuomi

Ne vyöryvät,

Kukkien valkeat massat,

Ja niiden tuoksu:

Ensin hurmaava, lopuksi

Vain tukahduttava

Kesän jälkeen marjat,

Mustat ja jumoavat

Tilhien iloiset parvet kiertävät ne kaukaa

 

-->

Vaahtera
Polun kahta puolta kasvoi kaksi nuorta vaahteraa,

                      oksillaan toisiaan tavoitellen.

Koetin punoa oksat kaareksi yhteen,

                      tehdä polulle vihreän vaahteraportin.

Eivät ne taipuneet. Napsahtivat poikki.

Nyt siinä seisoo kaksi rujoa vaahteraa,

                      toisistaan tietämättä.

Kasvoivat erilleen.

Välillä näyttävät toisilleen pitkää vaahteranenää.

Juttu, jota Helsingin Sanomat ei julkaissut

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina

Järkytyimme, kun luimme torstain 12.4. Helsingin Sanomista uutistuottaja Merituuli Saukkosen kirjoittaman kolumnin, joka maalasi vantaalaisesta Hämeenkylän koulusta ja sen henkilökunnasta täysin oudon kuvan. Sisäilmaongelmien vuoksi evakkoon joutuneen koulun määrätietoinen ja innovatiivinen työ vaikeissa oloissa on häivytetty jutusta kokonaan. 

Tunnemme koulun hyvin, emmekä tunnista sieltä  otsikkoihin nostettua ”meluongelmaa” tai ”hyvien oppilaiden” suosimista.  Oliko toimittajalla  vahva ennakkomielikuva peruskoulusta kammottavana paikkana, jossa heikot jätetään heitteille?  Siihen kuvaan Hämeenkylän koulu on mahdutettu tosiasioita joustavasti käyttäen.

Saukkonen tekee  kolumninsa lopussa tärkeitä kysymyksiä siitä, miten koulun tulisi ottaa huomioon muutkin oppilaat kuin ne, joilla on jo valmiiksi hyvä sisäinen motivaatio. Yksi ”Hämiksen” keinoista on suurryhmät. Tikun nokkaan nostetulla matematiikan tunnilla se tarkoittaa, että saman luokka-asteen oppilaat opiskelevat samassa suurtilassa – mutta kolmen pätevän matematiikanopettajan luotsaamina, kouluavustajan ja erityisopettajan tukemina ja yksilöllisten tarpeidensa mukaan eri kokoisiin ja tasoisiin ryhmiin ohjattuina. Tiettävästi Hämeenkylän yläluokilla tehdään tässä suorastaan kansallista pioneerityötä.

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina. Sen rehtori ja opettajakunta ovat osanneet kääntää rohkeasti haasteet voitokseen ja venyneet kokeilemaan käytännössä toimintamuotoja, joista monet muut ovat jo ottaneet oppia. Olemme pahoillamme siitä, että valtakunnan ykköslehti parilla huonosti pohjustetulla jutulla vetää nyt mattoa kouluyhteisön jalkojen alta. Helsingin Sanomilla olisi ollut mahdollisuus kertoa myös jaetusta opettajuudesta, erilaisten oppijoiden huomioon ottamisesta ja itseohjautuvuuteen kasvattamisesta. Oppilailtakin olisi voinut kysyä.

Jaamme kirjoittajan huolen koulutusleikkauksista ja pelkäämme, että ne murtavat  suomalaisen peruskoulun laadun. Hyvää  työtä tekevää koulua ei kuitenkaan pidä sen huolen vuoksi leimata ongelmakouluksi. Erityisen surullista on, että maan johtava lehti tekee niin.

Martti Hellström

Opetusneuvos, KT

Auroran koulun rehtori 1989- 2014

Hannu Tuominen

Hämeenkylän koulun rehtori 1992-95