Porvoolainen vihreä ehdokas Michael Perukangas ylistää uusimmassa blogissaan tiheitä kaupunkimetsiä, jotka tutkimusten mukaan lieventävät stressiä. Jokainen, joka metsissä ylipäätään viihtyy, tunnistaa varmaan tämän. Metsä ei ole "oikea metsä", jos siellä kulkiessa joutuu katselemaan puiden välistä pilkahtelevia taloja tai kuuntelemaan viereisen autotien murinaa. Koolla on hämmästyttävän vähän väliä, sillä eihän metsää puilta näy, jos niitä on tarpeeksi.
Tärkeää tässä on hiljaisuus. Silmänsä voi aina ummistaa, ja kävellessäänkin voi kohdistaa katseensa miellyttäviin yksityiskohtiin. Melulta sen sijaan ei pääse pakoon. Oppimista koskevissa tutkimuksissakin on lähes kaikenlaisen hälyn rauhallista klassista musiikkia myöten todettu heikentävän keskittymiskykyä - ainoa poikkeus on luonnonäänimaisema, jossa tuuli suhisee, laineet liplattavat ja linnut laulavat.
Kaupunkisuunnittelussa on vähitellen hyväksytty ajatus viherkäytävistä. Niin ihmiset kuin cityeläimetkin tarvitsevat enemmän tai vähemmän luonnonvaraisia käytäviä, joita pitkin voi kulkea viheralueelta toiselle. Rakentamisen ja liikenteen saartamaksi joutuminen voi käydä lähimetsälle kohtalokkaaksi.
Samalla tavoin voisimme vaatia pakollisia hiljaisuuden käytäviä. Helsingin vahvuuksiin maailman metropolien joukossa kuuluu vielä se, että meillä on hiljaisia alueita. Keskuspuiston sydämessä ei talvella kuulu juuri muuta kuin aukeavien käpyjen napsetta. Ainakin vielä jokin aika sitten Malminkartanon täyttömäen kupeella oli "hiljaisuuden laakso", jonne Vihdintien melu tai muu kaupunkihäly ei kuulunut. Moni kaupunkilainen tuntee oman pikku paratiisinsa, jonne voi vetäytyä pois maailman melskeestä. Miksipä nämä pikku keitaat eivät voisi muodostaa aivan virallisesti tunnustettua verkostoa, jota ei rakentamisella tai liikennejärjestelyillä saa rikkoa?
Minä olen valmis ajamaan tätä niin vaaleissa kuin niiden jälkeenkin. Oletko mukana?
tiistai 25. syyskuuta 2012
lauantai 15. syyskuuta 2012
Tietotekniikan käenpojat
(Julkaistu HS:n mielipidesivulla 16.9.)
Keskustelu terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tietojärjestelmistä kiehuu nyt kuumana. Onkin miellyttävää lukea välillä sellainen asiallinen ja rauhallinen mielipide, jonka HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen kirjoitti (HS 12.9.). Tarvitaan uudet järjestelmät, joilla pystytään vastaamaan muuttuvan toiminnan uusiin vaatimuksiin.
Lehtosen päättelyssä on kuitenkin yksi perusoletus, jonka haluan kyseenalaistaa. Erilaiset tietojärjestelmät tuntuvat olevan käenpoikien joukko, joka nielee resursseja aivan niin paljon kuin sille annetaan – ja pyytää heti lisää. Nyt on tuhannen taalan paikka kyseenalaistaa tämä kehitys. Vastaavat summat huonosti toimivista palveluista eivät menisi läpi millään muulla julkisen sektorin osalla. Perusteluksi ei riitä, että nykyisten järjestelmien kokonaiskustannukset ovat samalla tasolla. Kustannustaso on saatava alas, jotta terveydenhoito ja sosiaalitoimi pystyvät tulevaisuudessakin palvelemaan kansalaisia IT-firmojen sijaan.
Keskitetty tietojärjestelmä soveltuu (jos kaikki menee hyvin) palvelemaan toimintoja, jotka tunnetaan hyvin ja joita tukee hyvä laatujärjestelmä. Nyt ei kuitenkaan kukaan tiedä, miten palvelut on muutaman vuoden kuluttua järjestetty ja miten kansalaiset niitä käyttävät. Voisimmekohan ryhtyä toteuttamaan tietojärjestelmäremonttia vähän kerrallaan ja asteittain tarkentaen? Kun Suomessa on kenties maailman tihein IT-alan osaamiskeskittymä, olettaisi että se kykenisi vastaamaan haasteeseen. Tällä lähestymistavalla toivottavasti saataisiin käsistä karkaava hintakin kuriin.
Keskustelu terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tietojärjestelmistä kiehuu nyt kuumana. Onkin miellyttävää lukea välillä sellainen asiallinen ja rauhallinen mielipide, jonka HUS:n hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen kirjoitti (HS 12.9.). Tarvitaan uudet järjestelmät, joilla pystytään vastaamaan muuttuvan toiminnan uusiin vaatimuksiin.
Lehtosen päättelyssä on kuitenkin yksi perusoletus, jonka haluan kyseenalaistaa. Erilaiset tietojärjestelmät tuntuvat olevan käenpoikien joukko, joka nielee resursseja aivan niin paljon kuin sille annetaan – ja pyytää heti lisää. Nyt on tuhannen taalan paikka kyseenalaistaa tämä kehitys. Vastaavat summat huonosti toimivista palveluista eivät menisi läpi millään muulla julkisen sektorin osalla. Perusteluksi ei riitä, että nykyisten järjestelmien kokonaiskustannukset ovat samalla tasolla. Kustannustaso on saatava alas, jotta terveydenhoito ja sosiaalitoimi pystyvät tulevaisuudessakin palvelemaan kansalaisia IT-firmojen sijaan.
Keskitetty tietojärjestelmä soveltuu (jos kaikki menee hyvin) palvelemaan toimintoja, jotka tunnetaan hyvin ja joita tukee hyvä laatujärjestelmä. Nyt ei kuitenkaan kukaan tiedä, miten palvelut on muutaman vuoden kuluttua järjestetty ja miten kansalaiset niitä käyttävät. Voisimmekohan ryhtyä toteuttamaan tietojärjestelmäremonttia vähän kerrallaan ja asteittain tarkentaen? Kun Suomessa on kenties maailman tihein IT-alan osaamiskeskittymä, olettaisi että se kykenisi vastaamaan haasteeseen. Tällä lähestymistavalla toivottavasti saataisiin käsistä karkaava hintakin kuriin.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Suutarila vai Kivinokka?
Suutarilan ala-asteen koululla oli viime viikolla tiedotustilaisuus. Näille kulmille kun suunnitellaan 80 mökin siirtolapuutarha-aluetta. Ei varmaan ollut kenellekään paikalla olleelle yllätys, että suurin osa puheenvuoron käyttäjistä vastusti hanketta, jotkut hyvinkin kovin sanoin.
Siirtolapuutarha-aluetta ehdotetaan rakennettavaksi Keravanjoen rannan ja Kiertotähdentien väliselle viheralueelle, jossa nyt on puutarhapalsta-alue ja paikallisesti tärkeänä pidetty kuusimetsikkö. Suunnittelijat ovat olleet selvästikin hikisen urakan edessä - eivätkä kaupunkilaisille esitetyt vaihtoehdot aivan mahdottomia ole.
Kovin ahtaaseen paikkaan ja lähelle olemassa olevaa asutusta tätä siirtolapuutarhaa kuitenkin esitetään. Asettuivatpa mökit maisemaan miten sulavasti tahansa, niin liikenneongelmilta ei oikein voi välttyä, enkä oikein keksi miten markkinoisin siirtolapuutarhan juhannusgrillijuhlia positiivisena elämyksenä niille, joiden takapihalla niitä vietetään. Kelvollista suojavyöhykettä kun näille aareille ei saa mahtumaan. En kaikkineen oikein lämpene Suutarilan siirtolapuutarhalle.
Kovin vaikeaa minun on hahmottaa, minne muuallekaan Helsingissä saisi ongelmitta mahtumaan uuden siirtolapuutarhan. Joitakin vuosia sitten olin aktiiviketjussa mukana torppaamassa Malminkartanoon, Mätäjoen mutkaan kaavailtua mökkikylää. Sillä kertaa naapurit eivät olisi menettäneet jokinäköalaansa, mutta historiallisestikin arvokas maisemakokonaisuus olisi menetetty. Tilaa oli vielä silloin, kun Talin, Vallilan tai Pakilankin siirtolapuutarhoja rakennettiin. Nyt sopivia alueita on etsittävä metropolialueen laidoilta - jolloin menetetään se perusidea, että siirtolapuutarhan paikka on kaupungissa ja autotta tavoitettavissa.
Kumma kyllä samaan aikaan kun uusia siirtolapuutarhoja yritetään väkisin puristaa kaupunkiasutuksen lomaan, olemassa olevaa ja elävää aluetta Kivinokassa uhataan rakentamisella. Helsingistä taitaa puuttua johdonmukainen siirtolapuutarha- ja viljelypalstapolitiikka.
Kivinokka kyllä. Suutarila - ehkä sittenkin ei.
Siirtolapuutarha-aluetta ehdotetaan rakennettavaksi Keravanjoen rannan ja Kiertotähdentien väliselle viheralueelle, jossa nyt on puutarhapalsta-alue ja paikallisesti tärkeänä pidetty kuusimetsikkö. Suunnittelijat ovat olleet selvästikin hikisen urakan edessä - eivätkä kaupunkilaisille esitetyt vaihtoehdot aivan mahdottomia ole.
Kovin ahtaaseen paikkaan ja lähelle olemassa olevaa asutusta tätä siirtolapuutarhaa kuitenkin esitetään. Asettuivatpa mökit maisemaan miten sulavasti tahansa, niin liikenneongelmilta ei oikein voi välttyä, enkä oikein keksi miten markkinoisin siirtolapuutarhan juhannusgrillijuhlia positiivisena elämyksenä niille, joiden takapihalla niitä vietetään. Kelvollista suojavyöhykettä kun näille aareille ei saa mahtumaan. En kaikkineen oikein lämpene Suutarilan siirtolapuutarhalle.
Kovin vaikeaa minun on hahmottaa, minne muuallekaan Helsingissä saisi ongelmitta mahtumaan uuden siirtolapuutarhan. Joitakin vuosia sitten olin aktiiviketjussa mukana torppaamassa Malminkartanoon, Mätäjoen mutkaan kaavailtua mökkikylää. Sillä kertaa naapurit eivät olisi menettäneet jokinäköalaansa, mutta historiallisestikin arvokas maisemakokonaisuus olisi menetetty. Tilaa oli vielä silloin, kun Talin, Vallilan tai Pakilankin siirtolapuutarhoja rakennettiin. Nyt sopivia alueita on etsittävä metropolialueen laidoilta - jolloin menetetään se perusidea, että siirtolapuutarhan paikka on kaupungissa ja autotta tavoitettavissa.
Kumma kyllä samaan aikaan kun uusia siirtolapuutarhoja yritetään väkisin puristaa kaupunkiasutuksen lomaan, olemassa olevaa ja elävää aluetta Kivinokassa uhataan rakentamisella. Helsingistä taitaa puuttua johdonmukainen siirtolapuutarha- ja viljelypalstapolitiikka.
Kivinokka kyllä. Suutarila - ehkä sittenkin ei.
sunnuntai 26. elokuuta 2012
En ole vaihtanut puoluetta
Jos nimi olisi hiukan harvinaisempi, täyskaimoihin törmäisi hiukan harvemmin. Näköjään minun nimeni ei ole niitä harvinaisimpia.
Ensimmäisen kerran jouduin täyskaiman kanssa tekemisiin fysiikkaa opiskellessani. Oli siinä kurssin luennoitsijalla ihmettelemistä, kun välikoepaperin oli jättänyt kaksi Hannu Tapani Tuomista. Seuraaviin koepapereihin sitten piirusteltiin henkilötunnukset.
Opintojen jälkeen oli armeijan vuoro. Ihmettelin eräänä päivänä, miksi minut kutsuttiin antamaan salmonellanäytettä, kunnes ymmärsin että naapurijaoksen Hannuhan se oli menossa keittiötehtäviin tai johonkin. Terveisiä vain jos satut lukemaan, minä menin sitten Mäkiluotoon kirjuriksi.
En tiedä, ovatko nämä sivupersoonat kaikki sama tyyppi vai onko minulla useitakin inkarnaatioita, mutta vielä kerran yrittivät asiat mennä sekaisin ollessani Opettajankoulutuslaitoksessa tietotekniikan didaktikkona. Yliopistossa kun oli töissä toinenkin saman niminen - tosin ihan eri tiedekunnassa, mutta tietokoneitten kanssa tekemisissä hänkin.
Yllättävin yhteensattuma on se, että sain kuulla nykyisen vaimoni Lenan käyneen joskus jossain tenniskurssilla kaimani kanssa. Terveisiä taas vain Hannu Tuomiselle sinne jonnekin, meillä on Lenan kanssa ihan kivaa.
Palatakseni otsikkoon: Tänään sain hämmästyneenä lukea, etten ole koskaan menettänyt uskoani kommunismiin. Tai siis ei nytkään ollut puhetta minusta, vaan toisesta (tai kolmannesta tai jotakin) Hannu Tuomisesta, Kommunistisen työväenpuolueen puheenjohtajasta, jota Hesari haastatteli.
Terveisiä toverille. Jotta yhteensattumien määrä maksimoituisi, voin kertoa olleeni omalla tavallani rakentamassa kommunismia joskus 1970-luvulla. Siitä ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja politiikan väri vaihtunut raikkaammaksi.
En siis ole nyt vaihtanut puoluetta, vaan jatkan vihreän politiikan tekemistä.
Odotan mielenkiinnolla seuraavan kaiman ilmestymistä.
Ensimmäisen kerran jouduin täyskaiman kanssa tekemisiin fysiikkaa opiskellessani. Oli siinä kurssin luennoitsijalla ihmettelemistä, kun välikoepaperin oli jättänyt kaksi Hannu Tapani Tuomista. Seuraaviin koepapereihin sitten piirusteltiin henkilötunnukset.
Opintojen jälkeen oli armeijan vuoro. Ihmettelin eräänä päivänä, miksi minut kutsuttiin antamaan salmonellanäytettä, kunnes ymmärsin että naapurijaoksen Hannuhan se oli menossa keittiötehtäviin tai johonkin. Terveisiä vain jos satut lukemaan, minä menin sitten Mäkiluotoon kirjuriksi.
En tiedä, ovatko nämä sivupersoonat kaikki sama tyyppi vai onko minulla useitakin inkarnaatioita, mutta vielä kerran yrittivät asiat mennä sekaisin ollessani Opettajankoulutuslaitoksessa tietotekniikan didaktikkona. Yliopistossa kun oli töissä toinenkin saman niminen - tosin ihan eri tiedekunnassa, mutta tietokoneitten kanssa tekemisissä hänkin.
Yllättävin yhteensattuma on se, että sain kuulla nykyisen vaimoni Lenan käyneen joskus jossain tenniskurssilla kaimani kanssa. Terveisiä taas vain Hannu Tuomiselle sinne jonnekin, meillä on Lenan kanssa ihan kivaa.
Palatakseni otsikkoon: Tänään sain hämmästyneenä lukea, etten ole koskaan menettänyt uskoani kommunismiin. Tai siis ei nytkään ollut puhetta minusta, vaan toisesta (tai kolmannesta tai jotakin) Hannu Tuomisesta, Kommunistisen työväenpuolueen puheenjohtajasta, jota Hesari haastatteli.
Terveisiä toverille. Jotta yhteensattumien määrä maksimoituisi, voin kertoa olleeni omalla tavallani rakentamassa kommunismia joskus 1970-luvulla. Siitä ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja politiikan väri vaihtunut raikkaammaksi.
En siis ole nyt vaihtanut puoluetta, vaan jatkan vihreän politiikan tekemistä.
Odotan mielenkiinnolla seuraavan kaiman ilmestymistä.
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Äkkipikaiset viipalekurkut
Jos omalta tai sukulaisten palstalta tai muusta satunnaisesta lähteestä siunaantuu hillitön kasa avomaankurkkuja, niille pitää tehdä jotakin. Omat kurkku- ja kurpitsapenkkini eivät viileän alun jälkeen ole tuottaneet oikeastaan mitään, mutta ehkä some-yhteisöstä löytyy joku jolle tästä on hyötyä.
Etikkasäilöntä on varmempi tapa säilöä kuin hapattaminen, ja tällä reseptillä valmistetut kurkut ovat lähes yhtä hyviä kuin oikeat suolakurkut. Oikeastaan ainoa hankaluus on sopivan viileän säilytystilan löytäminen.
Ämpärillinen kurkkuja
½ l väkiviinaetikkaa
2½-3 dl karkeaa
merisuolaa
runsaasti:
tillinvarsia (kruunutilliä)
mustaherukanlehtiä
kirsikan- tai tammenlehtiä
kourallinen sinapinsiemeniä
1 rkl kokonaisia
mustapippureita
ainakin kaksi valkosipulia
muutama piparjuurilastu
sekä
vettä tarpeen mukaan
Suikaloi tai viipaloi kurkut riippuen siitä, millaisina
haluat ne syödä. Mätä kurkut kerroksittain muiden aineiden kanssa kannelliseen
ämpäriin tai sopiviin purkkeihin. Anna valmistua, huljuttele välillä. Syömisen
voi aloittaa jo parin päivän päästä. Pitkässä säilytyksessä kurkut
todennäköisesti etikoituvat liikaa.
Muiden aineiden merkitys prosessissa:
Tilli, mustaherukanlehdet, sinapinsiemenet, valkosipulit,
piparjuuri ja pippuri antavat kurkuille makua.
Mustaherukanlehtien avulla kurkkusuikaleet erotetaan
toisistaan kerroksiksi. Kirsikan- tai tammenlehdissä on runsaasti tanniinia,
joka tekee kurkut kiinteiksi. Ilman niitä tulos on epämiellyttävän pehmeää
mössöä.
Piparjuuri ja valkosipuli sisältävät antibioottisia
yhdisteitä, jotka estävät pilaantumista ja ei-toivottuja mikrobiologisia
prosesseja.
lauantai 4. elokuuta 2012
Hyvän ystävän muistolle
Jokainen ystävä tuo sydämensä mukanaan.
Kun olimme lapsia, elämä tuntui olevan ehtymätön lähde, josta jokaisena päivänä saattoi ammentaa uusia kokemuksia ja muistoja. Vuosien kuluessa ystävät vaihtuivat, mutta läheisten ystävien piiri vakiintui vähitellen.
Jokainen ystävän kuolema vie palan sydämestä mukanaan.
Lapsena en ymmärtänyt hyvin vanhojen ihmisten toivomusta, että kuolema tulisi ja korjaisi pois. Miten niin se vanha mummo oli "unohdettu tänne"? Nyt oman vuosisatani jälkipuoliskolla alan ymmärtää. Ennen niin kirkkaat muistot haalistuvat, menettävät värinsä ja merkityksensä sitä mukaa kuin ne jakavien ystävien piiri pienenee.
Sain tänään viestin pitkäaikaisimman ystäväni kuolemasta. En yllättynyt, mutta arvaamattoman syvältä se silti viilsi. Sen viestin myötä katosivat värit pitkästä rivistä muistoja. Oppikoulun alaluokkien epävarmuus, aikuisuuteen kasvaminen, elämän ylä- ja alamäet - äkisti on niin paljon sellaista, mitä kukaan muu ei enää ole jakamassa kanssani.
Ystävä, olit rinnallani silloin kun sinua eniten tarvitsin.
Sinua jää ikävä.
Kun olimme lapsia, elämä tuntui olevan ehtymätön lähde, josta jokaisena päivänä saattoi ammentaa uusia kokemuksia ja muistoja. Vuosien kuluessa ystävät vaihtuivat, mutta läheisten ystävien piiri vakiintui vähitellen.
Jokainen ystävän kuolema vie palan sydämestä mukanaan.
Lapsena en ymmärtänyt hyvin vanhojen ihmisten toivomusta, että kuolema tulisi ja korjaisi pois. Miten niin se vanha mummo oli "unohdettu tänne"? Nyt oman vuosisatani jälkipuoliskolla alan ymmärtää. Ennen niin kirkkaat muistot haalistuvat, menettävät värinsä ja merkityksensä sitä mukaa kuin ne jakavien ystävien piiri pienenee.
Sain tänään viestin pitkäaikaisimman ystäväni kuolemasta. En yllättynyt, mutta arvaamattoman syvältä se silti viilsi. Sen viestin myötä katosivat värit pitkästä rivistä muistoja. Oppikoulun alaluokkien epävarmuus, aikuisuuteen kasvaminen, elämän ylä- ja alamäet - äkisti on niin paljon sellaista, mitä kukaan muu ei enää ole jakamassa kanssani.
Ystävä, olit rinnallani silloin kun sinua eniten tarvitsin.
Sinua jää ikävä.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Ei opetuksen leikkauksia
Pauliina Grönholm kirjoittaa Näkökulma-palstalla juhannusaattona toisen asteen koulutuksen opiskelijapaikoista. 1095 helsinkiläistä nuorta jäi ilman toisen asteen opiskelupaikkaa, joka on totinen asia. Nyky-Suomessa ei juurikaan ole juoksupojan työpaikkoja, joten tuskin moni näistä peruskoulunsa päättäneistä on päässyt töihin.
Suomi on voinut kansainvälisissä yhteyksissä ylpeillä sillä, että meillä ei käytännössä ole ollut koulupudokkaita. Vahvuuksiimme on kuulunut, että jokaiselle nuorelle taataan riittävä koulutus. Koulutyön ammattilaiset ovat kuitenkin joutuneet huolestuneina seuraamaan pudokkaiden määrän kasvamista. Vakavan keskustelun paikka on se, mistä tämä ilmiö johtuu ja miten se voidaan estää. Toisen asteen koulutuspaikat ovat vain osa tätä ongelmaa – mutta helpoin asia hoitaa kuntoon. Helsingin on ehdottomasti saatava lisää toisen asteen koulutuspaikkoja.
Grönholmin kirjoituksessa kummittelee vielä vanha tieto kymmenen miljoonan leikkausuhasta Helsingin opetustoimessa. Tämä uhkahan syntyi jonkinlaisena työtapaturmana, kun opetuslautakunnalle ja puolueiden budjettineuvottelijoille ei budjetin valmistelun yhteydessä esitelty kaikkia menotarpeita. Ammattiyhdistyksen ja poliitikkojen havahtuminen on kuitenkin tuottanut tulosta, sillä lautakunta esitti jo 15.6. kolmentoista miljoonan lisäystä opetustoimen budjettiin. Tästä summasta 2,3 miljoonaa halutaan ohjata ammatillisen koulutuksen leikkausuhan perumiseen.
Kaikki poliittiset ryhmät ovat yksi kerrallaan heränneet ymmärtämään tilanteen. Kova kuhina näistä rahoista kuitenkin on käynyt, ja erityinen kiitos kuuluu Helsingin opettajien valppaille edunvalvojille. Puheet kymmenen miljoonan leikkauksista voitaneen siis tällä erää unohtaa. Sekä peruskoulut että toisen asteen oppilaitokset voivat rauhassa suunnitella seuraavan lukuvuoden työtä.
Olennaista on nyt hyvällä yhteistyöllä ratkaista, mitä teemme niiden tuhannen nuoren kanssa, jotka jäivät ilman opiskelupaikkaa.
Suomi on voinut kansainvälisissä yhteyksissä ylpeillä sillä, että meillä ei käytännössä ole ollut koulupudokkaita. Vahvuuksiimme on kuulunut, että jokaiselle nuorelle taataan riittävä koulutus. Koulutyön ammattilaiset ovat kuitenkin joutuneet huolestuneina seuraamaan pudokkaiden määrän kasvamista. Vakavan keskustelun paikka on se, mistä tämä ilmiö johtuu ja miten se voidaan estää. Toisen asteen koulutuspaikat ovat vain osa tätä ongelmaa – mutta helpoin asia hoitaa kuntoon. Helsingin on ehdottomasti saatava lisää toisen asteen koulutuspaikkoja.
Grönholmin kirjoituksessa kummittelee vielä vanha tieto kymmenen miljoonan leikkausuhasta Helsingin opetustoimessa. Tämä uhkahan syntyi jonkinlaisena työtapaturmana, kun opetuslautakunnalle ja puolueiden budjettineuvottelijoille ei budjetin valmistelun yhteydessä esitelty kaikkia menotarpeita. Ammattiyhdistyksen ja poliitikkojen havahtuminen on kuitenkin tuottanut tulosta, sillä lautakunta esitti jo 15.6. kolmentoista miljoonan lisäystä opetustoimen budjettiin. Tästä summasta 2,3 miljoonaa halutaan ohjata ammatillisen koulutuksen leikkausuhan perumiseen.
Kaikki poliittiset ryhmät ovat yksi kerrallaan heränneet ymmärtämään tilanteen. Kova kuhina näistä rahoista kuitenkin on käynyt, ja erityinen kiitos kuuluu Helsingin opettajien valppaille edunvalvojille. Puheet kymmenen miljoonan leikkauksista voitaneen siis tällä erää unohtaa. Sekä peruskoulut että toisen asteen oppilaitokset voivat rauhassa suunnitella seuraavan lukuvuoden työtä.
Olennaista on nyt hyvällä yhteistyöllä ratkaista, mitä teemme niiden tuhannen nuoren kanssa, jotka jäivät ilman opiskelupaikkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
