Macchiatoa Jakomäessä

Kun esitteitäni jakaessani nousin Jakomäen vuokratalojen portaita, rappu ja kerros toisensa jälkeen, tunsin yllättävää nostalgiaa. Aivan samanlaista porraskäytävää nousin lukemattomat kerrat lapsena ja nuorena Maunulassa, missä silloin asuimme Pakilantien "uusissa" taloissa. Neljä samanlaista tiikkipintaista ovea per kerros, samat kolisevat, ylhäältä aukeavat postiluukut (joihin on ihanan helppo pudottaa lehtinen), samat porraskäytävän välitasanteet ja samat, porraskäytävästä toiseen hiukan erilaiset ominaistuoksut.

Muutto kerrostaloon oli vuonna 1961 mullistava kokemus. Keskuslämmitys huolehti siitä, että pakkasellakin oli lämmin. Ja vesi! Kylmää ja kuumaa vettä virtasi hanasta ammeeseen niin paljon kuin halusi valuttaa. Vetoisen puutalon yläkerran jälkeen kaupungin vuokratalon varustelutaso tuntui suoranaiselta luksukselta.

Paluu kaupungin vuokratalojen porraskäytäviin, vaikkakin vain vaalimainoksia jakamaan, saa minut myös miettimään "luokkaretkeäni". Jakomäessä korkeakoulututkinto on vain yhdellä kahdestakymmenestä, pienin osuus Helsingissä. Sellainen oli omakin kasvuympäristöni Maunulassa. Oppikouluun meno merkitsi kiipeämistä sosiaalisia tikkaita pitkin - niille, joilta se onnistui. Joka vuosiluokalta muistan "kadonneen" luokkatovereita, eikä meitä ylioppilasluokalla ollut enää alkuperäisestä kokoonpanosta kuin kourallinen.

Tie peltisepän pojasta matematiikan opettajaksi, opettajankouluttajaksi ja tietotekniikka-asiantuntijaksi on tuottanut myös tunteen omituisesta välitilasta. Vaikka juureni ovat työväenluokkaisessa vuokrataloyhteisössä, olen myös peruuttamattomasti sulkenut portin jäljessäni. Jakomäen Teboililla olen outo vieras. Toisaalta: vaikka olen opiskellut ja työskennellyt tieni akateemiseen maailmaan, missä ei juoda kahvia vaan nautitaan macchiatot, tunnen aina itseni ulkopuoliseksi niiden seurassa, joiden akateemiset perinteet juontavat sukupolvien päähän ja joille karonkka on yhtä luonnollinen asia kuin kummitädin nimipäivät.

Katriina Järvinen, älykäs ja menestynyt tutkija, on kuvannut tätä väliinputoamisen ja sosiaalisen juurettomuuden tunnetta oivallisesti kirjassa "Luokkaretekellä hyvinvointiyhteiskunnassa". Suosittelen.

Kävin siis Jakomäessä paitsi jakamassa vaalimainoksiani, myös nostalgisella luokkaretkellä omille juurilleni. Tämä retki nosti samalla pintaan tietoisuuden siitä, että Suomi on yhä luokkayhteiskunta. Helsinki näyttää erilaiselta sen mukaan, oletko valinnut kaupunginosaksesi Lehtisaaren vai onko elämä viskannut sinut Jakomäentielle. Kun me poliitikot puhumme palvelujen kehittämisestä ja niiden tasapuolisesta alueellisesta kehittymisestä, niin kapulakielemme tarkoittaa: haluamme, että nuorella helsinkiläisellä olisi yhtäläiset mahdollisuudet elämässään korttelista riippumatta. Haastava tavoite, ja juuri siksi niin tärkeä.

Huomenna on vaalipäivä. Muista äänestää, vaikka syysmyrskyn vuoksi tekisikin mieli pysyä lämpimissä sisätiloissa surffailemassa. Tsau.

P.S. Ei, Jakomäen Teboililta ei saa macchiatoa.

P.P.S. Macchiato on espressokahvia, joka on kaadettu maitovaahdon päälle.