Pysähdyin tänään hetkeksi miettimään, kun keskustelin äänestäjän kanssa. Minua nuorempi mies käväisi Kohvin (siis muiden kun tuttujen kesken Koillis-Helsingin Vihreät) kahvilla Malmin nuorisotalossa ja kysäisi, miten Vihreät ovat ajatelleet hoitaa yksineläjien asiaa.
Nythän on niin, sanoisi 70-luvun televisiotärkeilijä, että Vihreiden samoin kuin kaikkien muidenkin puolueiden ohjelmissa ja vaalimainoksissa puhutellaan kyllä lapsiperheitä, mutta yksinään elävien asiat jäävät enemmän tai vähemmän sivuun - ellei sitten lueta mukaan sitä, että olemme huolissamme yksinäisten vanhusten palveluista.
Nopea ja ylväs huitaisu olisi se, mihin okeasti uskon: jos saamme lapsiperheiden asiat tolalleen, muutkin tulevat hoidetuiksi. Kovin konkreettinen vastaus se ei kuitenkaan ole.
Asuminen. Helsingin ongelmista varmasti asuminen on se, joka raskaimmin kolahtaa juuri yksineläjiin. Toki asumisen kalleus rasittaa myös lapsiperheitä, joilla on täysi työ ja tuska saada tulonsa riittämään tilavaan perheasuntoon. Yksinäisen ihmisen kukkarossa neliöhinnat ja korkeat vuokrat tuntuvat siksi, että hän ei voi jakaa menojaan toisen ihmisen kanssa. Vielä ankarammin kallis asuminen tietysti painaa yksinhuoltajaa, jolla kaiken kukkuraksi on jälkikasvu huollettavanaan.
Mihin kunnallispoliitikko sitten voi vaikuttaa? Suoraviivaisinta on kaupungin asuntotuotantoon vaikuttaminen. Kun yksityiset markkinat eivät näytä kykenevän tuottamaan kohtuuhintaisia omistus- ja vuokra-asuntoja, on kaupungin ilmeisesti lisättävä omaa asuntotuotantoaan. Jos vuokralla asuminen saataisiin taas todelliseksi asumisen vaihtoehdoksi, laskisi myös omistusasumisen hinta.
Voi tietysti olla, että tässä törmätään myös itsekkyyden muuriin: ne, jotka nyt ovat päässeet omisusasuntoon kiinni, eivät varmaankaan pidä ajatuksesta, etteivät kykenisikään realisoimaan omaisuuttaan voitolla.
Ehkä omaisuuden suojaa tärkeämpää kuitenkin olisi se, että yksineläjät ja pienperheetkin voisivat edelleen asua ja elää pääkaupungissa?
lauantai 18. lokakuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti