Vasta muutama kuukausi sitten kirjoitin Jokelan murhenäytelmästä. Tänään tuntui isku sydänalassa: ei kai, ei taas!
Toistan hiukan muokattuna sen, mitä Jokelasta kirjoitin.
Kauhajoen palvelualojen oppilaitos on mitä tavallisin opiskelutehdas. Miksi juuri siellä toistui murhenäytelmä, jollaisen muistamme Jokelasta?
Ehkei kannata viedä tätä ajatusta pidemmälle. Jokelan tapahtumien jälkeen julkisuudessa pohdittiin, että koulujen turvallisuutta täytyy vakavasti tarkastella. Ehkä niinkin. Haluan silti uskoa, että niin Jokelan kuin Kauhajoenkin murhenäytelmät ovat sittenkin yksittäistapauksia, joilla ei ole sen selvempiä liittymäkohtia yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen kuin taannoisella Myyrmannin pommilla. Ei se tosin tee tragediaa yhtään vähemmän järkyttäväksi. Uhrien elämää tai terveyttä ei saa takaisin.
Silti: ei vain kouluissa, vaan kaikkialla julkisissa palveluissa - terveysasemilla, sosiaalivirastoissa - työntekijät kokevat välillistä ja välitöntä uhkaa enemmän kuin ennen. Jollakin tavalla meidän pohjoinen viattomuutemme on tahriintunut.
Viimeinen asia, minkä haluan meidän nyt tekevän, on se, että alamme turvallisuuden nimissä tehdä koulusta itsellemme vankilaa. Suomalaisessa koulussa tulee ovien yhä olla auki. Raaistuvassa maailmassa meidän vahvin aseemme on hallittu sinisilmäisyys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti