Pääkaupunkiseudun reuna-alueilla autoillaan nelinkertaisesti muihin kaupunkiseutuin verrattuna (HS 16.9.)
Helsingin reuna- alueella asuvana ymmärrän varsin hyvin, mistä on kysymys. Pääkaupunkiseudun palvelut ovat hajautuneet Helsingin keskustan lisäksi useisiin paikallisiin keskuksiin, jotka tosin ovat ikävän kauppakeskuspainotteisia. Joukkoliikenteen suunnittelu kuitenkin lähtee siitä, että kaikki haluavat asioida keskustassa. Paitsi että toimivia poikittais- tai ristikkäisyhteyksiä ei ole, seututariffi nousee muuriksi esimerkiksi Malminkartanon ja Myyrmäen tai Suutarilan ja Tikkurilan välille.
Niin kauan kuin joukkoliikenteen käyttö on hankalaa, hidasta ja kallista (verrattuna kaupunkien sisäisiin hintoihin), ihmiset toimivat rationaalisesti ja ajavat autolla. Parkkitilaa riittää, siitä kauppakeskuskset ovat kyllä huolehtineet.
Nykyisen seutuliikenteen lipunhinnat olisi nopeasti saatava pudotetuksi sisäisten hintojen tasolle. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueeella voitaisiin aivan hyvin kulkea yksillä ja samoilla lipunhinnoilla.Toiseksi liikennejärjestelmä pitää päivittää vastaamaan todellista kaupunkirakennetta. Jokeribussin suosio osoittaa, että poikittaisliikenteelle on kysyntää, kunhan se saadaan kulkemaan järkevästi. Kolmoskehän tasolle on myös saatava kunnon yhteydet - mieluiten raideyhteyksinä, käytännössä pikaraitiotienä Kivenlahdesta Vuosaareen.
maanantai 15. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti